Mitä terapia minulle opetti?
Viime talvena olin tilanteessa, jossa päätin että nyt on aika viimeinkin ottaa rohkea askel ja hakeutua terapiaan. Olin henkisesti niin rikki ja sellaisessa umpikujassa, etten oikeastaan enää nähnyt mitään muuta keinoa kuin tukeutua ulkopuoliseen apuun. Nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin olen tilanteessa, jossa olen päättänyt lopettaa terapian. Päätös ei ole syntynyt päivässä tai parissa vaan pikkuhiljaa. Jokainen terapiassa joskus käynyt tietää miltä siinä kohtaa tuntuu, kun kokee olevansa valmis luopumaan terapeutistaan ja jatkavansa omin jaloin. Onhan se omalla tavallaan outoa ja haikeaa mutta samaan aikaan koen ennen kaikkea olevani valmis – en välttämättä ihmisenä edelleenkään valmis mutta huomattavasti valmiimpi. Koen ettei elämässäni ole tällä hetkellä isoja vaikeuksia, joiden kanssa kamppailisin tai joihin terapiaa kaipaisin. Oikeastaan se kaikki jonka vuoksi terapiaan alun perin hakeuduin, on käsitelty ja olen saanut aivan valtavan paljon. Toki elämä varmasti tuo uusia haasteita mutta nyt minulla on eväitä. Minulla on itsetuntemusta, tietoisuutta, rohkeutta ja viisautta kohdata se kaikki, mitä ikinä eteen tulee.
En voi sanoin kuvailla miten tärkeä merkitys terapialla on minulle ollut. Se antoi niin paljon, että ainut asia jota olen pohtinut, on että miksi en mennyt aikaisemmin? Onneksi tänä päivänä oman henkisen hyvinvoinnin kuntouttaminen on yleistynyt ja ihmiset eivät enää samalla tavalla häpeile terapiaan hakeutumista. Kuten fyysistä kuntoa huolletaan – tulisi myös mieltä huoltaa. Terapia onkin mielestäni aivan loistava vaihtoehto jo siinä kohtaa, kun elämä ei ole surkeimmassa mahdollisessa jamassa. Jos varaa on, suosittelen vähintään omakustanne terapiaa ihan jokaiselle! Kaikilla meillä kun on ne omat luurangot kaapissa ja vaikka ne eivät näennäisesti oireilisi, kyllä niiden käsitteleminen saattaa parantaa elämänlaatua.
Tänään tämän päätöksen ääreltä halusin kirjoitella teille niistä asioista, joita koen terapiassa oppineeni. Se kokonaisuus on aivan valtava mutta tässä ne päällimmäisenä mieleen tulevat asiat.
Sain vastauksia kysymyksiin
Terapiaan hakeutuessa päässäni oli lukuisia kysymyksiä, joihin en tiennyt vastausta. En ymmärtänyt itseäni saatikka ihmisiä ympärilläni ja koin, että olin henkisessä kaaoksessa. Omat käytösmallit ihmetyttivät, sillä ne toistivat kerta toisensa jälkeen sitä samaa, vaikka todellisuudessa ne tekivät minusta onnettoman. Poukkoilin ja elämässäni oli kaoottisuutta joka ei välttämättä näkynyt kaikille ulkopuolisille, sillä olen aika hyvä peittelemään todellisuutta. Terapia kuitenkin antoi minulle ne vastaukset, joita kaipasin. Nyt ymmärrän paremmin, miksi olen sellainen kuin olen ja miksi reagoin asioihin kuten reagoin. Taustani vaikuttavat aivan järkyttävän paljon, mitä en muuten ennen terapiaa edes ajatellut tai kenties halunnut ajatella. Tänä päivänä en myöskään enää koe olevani menneisyyden uhri vaan koen, että pystyn vaikuttamaan käytökseeni ja käytösmalleihini. Toki tällaiset asiat ovat vahvasti piilotajunnassa mutta tiedostamisen kautta ne tulevat päivä päivältä helpommin havaittaviksi.
Tiedostavuus on lisääntynyt
Edelliseen liittyen, nykyään tiedostan aivan eri tavalla asioita kuin aikaisemmin tiedostin. Osaan yhdistää käytöstapojani erilaisiin menneisyyden tapahtumiin ja tunnistan niitä tietynlaisia suojautumiskeinoja. Esimerkiksi ihmissuhteita koskevat ”kaavat” jotka ovat toistuneet elämässäni lukuisia kertoja, ovat tiedossani ja näissä tilanteissa olen ollut nyt huomattavasti tarkkaavaisempi. Enää en poukkoile tunne edellä huonoon suhteeseen ja toivo, että saan siltä toiselta sen, mitä haluan vaan tiedostan, mitä tarvitsen, kaipaan ja haluan. Aistin ylipäänsä ihmisistä herkemmin asioita kuin aikaisemmin ja huomaan todella nopeasti juttuja, joihin en ennen edes huomiota kiinnittänyt. Kun oma tietoisuus kaikesta lisääntyy, näkee ympäristönkin kai jotenkin selkeämmin?
Opin ottamaan vastuuta
Tällä en oikeastaan tarkoita arjen vastuuta, sillä olen huolehtinut itsestäni 16 -vuotiaasta saakka mutta vastuu omasta tunne-elämästä on muotoutunut vasta terapian aikana. Aikaisemmin nimittäin en kantanut vastuutani huonoista ihmissuhteista vaan tein valintoja, jotka kai jossain alitajunnassa tiedostin vääriksi mutta silti niitä tein. Homman mennessä puihin sitten jälleen itku kurkussa keskityin lähinnä siihen, miten tuo toinen saattoi tehdä minulle näin. En siis kantanut omaa vastuutani, jonka vasta terapiassa oivalsin. Jokaisella ihmisellä on vastuu elämästään ja myös ihmissuhteistaan. Jos elämässä on joku myrkyllinen ja meitä kuormittava ihmissuhde, on se siinä yhtä lailla sinun kuin sen toisenkin toimesta. Ei auta että syyttelee toista vääränlaiseksi vaan sopassa on aina kaksi osapuolta. Myös tapailussa ja deittailussa tulee kantaa se oma vastuu ja olla selkeä. Itse asiassa tuon muistan nykyään muuten varmasti vaikka unissani ”ole selkeä jos odotat muilta selkeyttä”. Eli se että opettelee olemaan selkeä muille ihmisille, aikaan saa sen että meitäkin kohtaan ollaan selkeitä.
Itseluottamukseni on kasvanut
Terapiaan mennessä en syvällä sisimmässäni arvostanut itseäni ja tunteitani riittävästi. Menneisyyteni haamut toistivat minulle sitä mantraa kuinka olen vääränlainen tällaisena ja miten minun tulisi olla toisenlainen jotta olisin hyväksytympi. Itseluottamukseni on kasvanut terapiassa aivan järkyttävän paljon ja olen oppinut vaatimaan, luomaan henkilökohtaisia rajoja sekä kunnioittamaan itseäni. Kun ennen saatoin mennä muiden ehdoilla, nykyään olen huomattavasti vaativampi ja nimenomaan mietin omaa hyvinvointia. Edelleen välillä havahdun siihen, miten olen kiltti jollekin toiselle unohtaen itseni, koska en haluaisi loukata toisen tunteita, mutta siinähän minä sitten loukkaan lopulta itseäni. Eli sellainen yleinen ajatus siitä että omat tarpeet, toiveet ja halut ovat merkityksellisiä, on tullut minulle terapian kautta todeksi.
Itsetuntemukseni on lisääntynyt
Tämä lienee jokaisen terapiaprosessin yksi tavoitteista – lisätä henkilökohtaista itsetuntemusta ja oppia sen myötä käsittelemään itseä sekä ympäristöä. Kun tuntee itsensä, menneisyytensä ja oivaltaa sen miksi on sellainen kuin on, lisää se huomattavasti itsetuntemusta myös tämän päivän arkielämässä. Terapiassa syvennytään juuri siihen minun maailmaan ja ongelmiin, jonka tiimoilta itseään on pakko tarkastella lähemmin. Vaikka ennen terapiaa en ollutkaan aivan raakile ja sinne sisään kävellessäni tiedostin tehneeni jo jonkin verran duunia itseni kanssa, tuli silti terapiassa todella paljon uusia asioita esiin joita opin itsestäni. Yksi mielenkiintoinen juttu on esimerkiksi se, että jos ajattelemme olevamme tietynlaisia luonteeltamme, emme sitä välttämättä todellisuudessa ole. Hyvin moni ”luonteenpiirre” on opittu käytösmalli eikä välttämättä edes geeniperimässämme.
Olen saanut rohkeutta avata vaikeita asioita muille
Luontainen käytösmallini on kriisin keskellä vetäytyä omiin oloihin ja ottaa etäisyyttä jopa läheisimpiin ystäviin. Olen aina halunnut käsitellä asiat yksin, enkä edes sillä pahimmalla romahtamisen hetkellä tukeutua toisten apuun. Terapiassa olen kuitenkin oppinut arvostamaan tunteitani ja täten myös sitä oikeutta ilmaista ne heikkoudetkin muille. Nykyään pyrin ajattelemaan että asiani on aina arvokas ja voin siitä rohkeasti läheisilleni puhua. Puhuminen nimittäin auttaa aivan mielettömän paljon ja siksi haluan jatkaa sitä terapian jälkeenkin! Tämä ei kyllä edelleenkään ole mikään helppo nakki itselleni, sillä liian herkästi mietin etten halua taakoittaa asiallani muita, mutta tiedostamisen kautta tämäkin toimintamalli tulee varmasti pikkuhiljaa muuttumaan.
Ja jos joku jäi miettimään, missä terapiassa olen käynyt, niin hahmoterapia on tuo kyseinen terapiamuoto. Se sopi itselleni loistavasti ja terapeuttini on aivan ihana – ihminen johon luottamusside syntyi todella nopeasti. Ainahan noin ei ole ja sitä oikeaa terapeuttia voi joutua kissojen ja koirien kanssa hakemaan. Vielä edessä on yksi terapiaistunto, jonka jälkeen jatkan omillani. Pidän tietenkin ovet aina auki terapeuttini suuntaan ja sanoinkin hänelle, että palaan jos jossain kohtaa elämää sille tuntuu. Terapian lopetuspäätöksen ei koskaan tarvitse olla lopullinen, sillä ainahan voi palata. Olen kuitenkin sen verran nuori vielä, että haluan nyt seikkailla ja tutkailla mihin elämä vie. Jatkan toki itsetutkiskelua edelleen itseni kanssa, eli henkinen kehitys ei todellakaan tule tähän loppumaan.
Loppuun haluan vielä rohkaista jokaista terapiaa mielessään pohtivaa hakeutumaan sen pariin! Olkaa rohkeita ja kohdatkaa itsenne! Veikkaan ettei monikaan terapiassa käynyt ainakaan kadu sen aloittamista vaan ennemminkin ehkä miettii, miksi ei ole tehnyt päätöstä aikaisemmin.
Kuvat: Iines / edit: minä
