En ole ihminen jolle tunteiden kohtaaminen ja käsittely olisi ollut aina luontaista. Paljon olen harrastanut tunteiden kieltämistä, peittelyä ja verhoamista sijaistunteella. Sijaistunteella tarkoitan sitä kun esimerkiksi äärettömän surullisella hetkellä verhotaankin suru ylenpalttiseen positiivisuuteen. On varmaan monen asian summa että olen aina ollut vähän sellainen selviytyjä ja reipas tyttö, jolle ikävien tunteiden kohtaaminen sellaisenaan on ollut äärettömän vaikeaa. Vastuunkanto ja reippaus ovat niin iso osa jo koko identiteettiäni, että ehkä senkin vuoksi heikkouden tunteiden järkevä ilmaiseminen on ollut minulle vaikeaa. Paljon on ollut myös sitä etten ole ymmärtänyt tunteitani. Olen poukkoillut sinne tänne ja ollut erittäin epäselkeä – jopa itselleni. Tunnekäytökseni on ollut sekavaa ja ristiriitaista. Kun ennen koin tuosta huonoa omaatuntoa, nykyään ymmärrän itseäni. Olen opetellut tuntemaan, kuka olen ja mistä tulen. Näiden asioiden kaivaminen ei ole ollut todellakaan mitään herkkua mutta väittäisin, että todellakin sen arvoista.

Viimeisen parin vuoden sisään kun olen käynyt läpi identiteettikriisin ja vahvasti melankolisen ajanjakson, olen samalla oppinut paljon myös tunteistani. Olen oppinut ettei mikään tunne ole näennäisesti väärä, vaan tunne on aina henkilökohtainen kokemus. Usein tunne viestii meille jotain, kuten vaikka toisen ihmisen viehättävyydestä tai vastenmielisyydestä. Tunne on reaktio, joka herää kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa ja usein siihen liittyy myös muistijälkiä. Jos esimerkiksi mietitään että joku ihminen ärsyttää meitä aivan suunnattomasti ilman selkeää syytä, on kyse usein siitä että tässä ihmisessä on jotain tuttua. Näemme hänessä kenties itsemme ja sen puolen josta emme pidä, tai vastaavasti viitteitä johonkin menneisyydessämme. Tärkeää onkin oppia ymmärtämään tunnekokonaisuuksia – sitä mistä tunne on lähtöisin ja miten se meissä ilmenee. Ymmärrys on auttanut ainakin omalla kohdallani todella paljon myös henkisessä kasvussa, sillä vihdoin ymmärrän itseäni ja reaktioitani. Kun ymmärrän tunteitani, pystyn paremmin myös ennakoimaan niitä. Tiedän tasan tarkkaan miksi tietyt tilanteet ahdistavat ja samaan aikaan kun tiedostan, osaan suhtautua sekä tilanteisiin että tunteisiin eri tavoin.

Liikkeelle tunteiden käsittelyn kanssa kannattaa lähteä siitä, että miettii tunteitaan ja niiden alkuperää. Miksi tietyssä tilanteessa reagoin vihalla tai toisessa ahdistuksella? Tässä kohdin on tärkeää piipahtaa myös siellä lapsuudessa ja pohtia tilanteita sieltä. Miten perheessä on reagoitu negatiivisiin tunteisiin tai miten itse on kokenut erilaiset tunteet. Onko emotionaalisuus ollut osa perhedynamiikkaa vai onko siellä ollut tunnekylmyyttä? Tällaiset asiat vaikuttavat aivan järkyttävän paljon piilotajunnassamme mutta niiden kautta voimme myös ymmärtää itseämme. Sanoisinkin, että oman lapsuuden avaaminen ja käsitteleminen on usein portti myös tunnekäytöksen ymmärtämiseen – niin oman kuin läheistenkin. Toisekseen se, että tunteistaan puhuu ääneen, on aivan mielettömän tärkeää. Toki voimme jäsennellä niitä päässämme tai lukea esimerkiksi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta mutta puhuminen on silti yksi merkittävimmistä asioista. Jos mietitään vaikka meitä ahdistavaa asiaa, on sen ulos päästäminen usein tie vapautuneeseen olotilaan. Asioiden ääneen sanominen onkin se juttu. Olen joutunut opettelemaan paljon tätä kohtaa, sillä kuten alussa mainitsin, en ole ollut mitenkään hyvä syvimpien tuntemuksieni sanoiksi pukemisen kanssa. Tänä päivänä olen kuitenkin ennemmin liiankin avoin kuin sulkeutunut. Ihmissuhteissa itselleni on aivan mielettömän tärkeää, että avoimuus ja vuorovaikutus toimii. Vaadin sitä, että saan olla avoimesti oma itseni eikä minun tarvitse tuntea etten tule kuulluksi. Itse asiassa ehkä se merkittävin seikka, joka minussa on viime vuosina muuttunut, on että vaadin. Minä uskallan vaatia sen sijaan että tyytyisin.

Kolmanneksi kehotan miettimään sitä, miten tunteitaan ilmaisee. Itse olen impulsiivinen ja temperamenttinen tapaus sekä ollut aina vahvasti asioihin reagoiva. Reaktiivisuus onkin ollut itselleni se osa-alue, jonka suhteen olen kovasti työtä tehnyt. Esimerkiksi pahan olon ja ahdistuksen yllättäessä tulee pyrkiä olemaan rakentava sen sijaan, että on hyökkäävä. Tässä kohdin voidaankin puhua tunteiden hallitsemisesta ja sen opettelusta. Hallinta ei tarkoita sitä etteikö negatiivisia tunteita voisi tuntea mutta se miten niitä ilmaisee, voi olla rakentavaa poukkoilevan sijaan. Huomaan että minuun vaikuttaa tässä asiassa hyvin paljon se toinen osapuoli, eli jos toinen on konfliktitilanteessa reaktiivinen ja hyökkäävä, olen herkästi sitä itsekin (ellen sitten mene syystä tai toisesta shokkiin). Jos toinen taas on rauhallinen, tarttuu rauhallisuus nopeasti myös minuun ja kykenen rauhoittamaan itseni lyhyessä ajassa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että rakentava tunnetyöskentely tapahtuu nimenomaan fiksusti ilman järkyttävää tunteiden kärjistymistä tai vaikka huutamista.

Myös se että kunnioittaa toisen ihmisen tunteita on aivan mielettömän tärkeää omienkin tunteiden käsittelyssä! Kuten jo alussa mainitsin, tunne on aina henkilökohtainen kokemus eikä se tarkoita sitä, että toisen tunne olisi yhtään sen vähäpätöisempi tai arvottomampi. Siksi järkevässä tunnetyöskentelyssä tulee opetella kunnioittamaan myös muiden tunteita ja samalla myöntämään esimerkiksi omat virhearviot. Itsensä ja käytöksensä peilaaminen on avain fiksuun tunnetyöhön, jonka tiimoilta meistä tulee parempia myös ihmissuhteissa. Usein puhutaan tunteista vs. järjestä mutta sanoisin, että niitä molempia voi käyttää samassa yhteydessä. Meillä on mahdollisuus oppia järkevään tunnekäyttäytymiseen jos sitä vaan haluamme. Joskus niiden opittujen reagointitapojen kitkeminen saattaa viedä aikaa mutta omakohtaisesta kokemuksesta, mahdotonta se ei ole! Enkä nyt väitä että olisin maestro näiden asioiden kanssa – en missään nimessä mutta kyllä koen olevani parempi tunteiden kanssa kuin aikaisemmin. Tähän taas on pitkälti vaikuttanut se työ, jonka olen itseni kanssa tehnyt.

Aina kannattaa muistaa että jokainen käsittelemätön tunne jää kehoomme elämään. Jos menneisyydessä on asioita, jotka on käsittelemättä, ovat ne kehomuistissa ja saattavat ilmetä erilaisin tavoin. Esimerkiksi jännittyneisyys on hyvin tyypillinen käsittelemättömien tunteiden merkki, jossa tietyt tilanteet ajavat meidät lukkiutuneeseen olotilaan. Terapeuttini selitti minulle aika hienosti että jokainen käsittelemätön asia/tunne jää kehoomme elämään siten, ettei ympyrä ikään kuin sulkeudu. Jos vaikka eron jättää avonaiseksi eikä hommaa käsitellä loppuun, saattaa tuo eron aiheuttama tunneskaala jäädä kehoomme elämään ja reagoida sieltä myöhemmin elämässä. Sama pätee menetyksen käsittelyyn ja läheisen kuolemaan. Jo ihan näistäkin syistä mielestäni aikuisella ihmisellä on vastuu tunteidensa käsittelystä. Jos haluaa elää parempaa elämää, on tunteet vaan opeteltava kohtaamaan.

Koetteko te tunteiden käsittelyn helpoksi? Tai heräsikö noin muuten ajatuksia?

PS. Jos kaipaatte hyvää kirjallisuutta tunnetyöskentelyyn liittyen, niin lukekaahan Jaana Mirjam Mustavuoren Tunnevirrassa – Ymmärrä tunteita. Todella hyvä kirja aiheeseen liittyen!

Kuvat: Iines / edit: minä