Näillä kengillä minä juoksen

Kuten tiedätte, harrastan juoksemista. Kirjoitin aiheesta kattavan postauksen heinäkuussa, jossa avaan enemmän syitä tähän rakkaaseen harrastukseeni. Lyhyesti, juokseminen on ollut elämässäni läsnä jo pikkutytöstä lähtien ja koen sen kaikista lajeista eniten luontaiseksi itselleni. Fysiikkani on kuin luotu juoksemaan ja mielen tasolla koen juoksun jopa meditoivaksi. Se on myös helppo ja halpa harrastus muiden treenien rinnalla, eikä muuten vaadi isoja rahallisia satsauksia vaikka lajin aloittaisi täysin nollasta. Oikeastaan se tärkein materialistinen asia juoksussa ovat kengät. Juoksupukeutuminen nyt voi olla oikeastaan minkälaista vaan eikä vaadi panostusta jos näin ei halua, mutta se mikä saattaa vaikuttaa alussa jopa lajin mielekkyyteen ja siihen tuleeko harrastusta jatkettua, ovat ne juoksukengät. Huonoilla kengillä ei kannata – tai oikeastaan edes saisi juosta.

Sisäpelikengät ovat syystä sisäpelikengät ja juoksukengät puolestaan juoksukengät. Itse olen aina juossut hyvillä tossuilla ja varmaan osittain siksi olen välttynyt pahemmilta juoksijan vaivoilta ja ongelmilta. Tietenkin kaikki vaikuttaa kaikkeen, eli luontainen fysiikka tekee paljon. Mutta omaa fysiikkaansa on tosiaan mahdollista myös tukea hankkimalla juuri omalle keholleen toimivat juoksukengät. Tärkeää kengissä on niiden henkilökohtainen toimivuus – se mikä käy jollekin toiselle, ei nimittäin välttämättä sovi sinulle. Tästä varmasti johtuu myös se, että ihmiset tykkäävät juosta eri merkkien kengillä. Toiset vannovat Adidaksen nimeen, kun taas toisille se paras juoksukenkä on Asics. Kullakin meistä on ne omat mieltymyksemme, jotka myös pitkälti ohjailevat jalkineiden valintaa.

Itse henkilökohtaisesti pidän kevyestä juoksukengästä massiivisemman sijaan, huolimatta siitä, että kevyissä kengissä harvoin on yhtä hyvää iskun vaimennusta kuin niissä hieman kookkaammissa. Kehoni on kuitenkin tottunut juoksun tuomaan rasitukseen, enkä siksi ole kokenut minkäänlaista ongelmaa asian suhteen. Tykkäänkin, että kengät ovat mahdollisimman sirot ja sellaiset, ettei askel paina ainakaan kenkien vuoksi. Juoksin useamman vuoden käyttäen omalle jalalleni muotoiltuja pohjallisia juoksukenkien pohjalla ja pakko sanoa, että niistä luopuminen tuntui alkuun oudolta. Luovuin pohjallisista tänä keväänä, kun sain käyttööni uudet Merrell Bare Access Flex E-Mesh* juoksukengät vanhempien (puhki juostujen) kenkien tilalle. Kyseinen malli on tosiaan aikaisempaan juoksukenkään verrattuna huomattavasti kapeampi, joten jotta pohjallinen mahtuisi kengän sisään, olisi tämä pitänyt ottaa huomioon kokoa valittaessa. Tämän kesän olen kuitenkin kengillä ilman pohjallisia juossut ja pakko sanoa, että vaikka alkuun se tuntui jalassa hieman oudolta, nyt olen jo täysin tottunut! Kyseisessä mallissa on muuten niin täydellinen istuvuus jalalleni, ettenpä ole ehtinyt pohjallisia edes kaipailemaan…

Olen tosiaan jo useamman vuoden ajan juossut Merrell -merkin juoksukengillä ja minun jaloilleni ne sopivat erittäin hyvin. Vaikka juoksenkin pääasiassa asfaltilla, eivät polvet tai lonkat ole kärsineet. Kengät ovat myös hyvin Suomen vaihtelevaan ilmastoon soveltuvia, eli ne eivät ole entiset ensimmäisten kurakelien tullen. Itse asiassa tavallisimmin käytän samoja juoksukenkiä vuoden tai pari – olettaen että juoksen niillä siis kesät talvet ja useampia kilometrejä viikossa. Varmasti osa juoksee pidempäänkin samoilla kengillä, eikä siinä ole mitään väärää. Itse olen vaan tykännyt vaihtaa kenkiä muutaman vuoden välein, sillä kyllähän nekin kuluvat ja no, jo pelkkä hikoilukin tekee tehtävänsä. Kun juoksee paljon, sitä haluaa että kengät ovat jatkuvasti hyvässä kunnossa ja etenkin omaa kehoa täydellisesti tukevat.

Kuten jo tuossa aikaisemmin mainitsin, olen kärsinyt tähän mennessä hyvin vähän erilaisista juoksijan vammoista. Joskus nuorempana minulla oli penikat ja johtuen selkärankani pienestä ”kieroudesta” (selkä mennyt siis nuorempana korkeushypyssä), kärsin jossain kohtaa selkävaivoista. Muuten olen kyllä selvinnyt hyvin vähällä ja kehoni palautuu vielä kolmekymppisenäkin aika kiitettävästi. Tietenkään koskaan näissä asioissa ei kannata hurrailla, eli polvihan voi mennä vaikka vuoden sisään jos on mennäkseen. Uskon kuitenkin siihen, että kokonaisuus vaikuttaa, eli hyvien juoksukenkien lisäksi nimenomaan se, palauttelemmeko kehoa riittävästi ja ylipäänsä millainen on luontainen fysiikkamme. Itse olen kokenut nimenomaan lihaskunnon treenaamisen juoksutreenin ohessa vaikuttavan positiivisella tavalla fysiikkaani, koska tällöin oloni on ”vahvempi” ja vahvuus on plussaa myös juostessa. Nyt kun taukoa salitreeneistä on kohta jo pari kuukautta takana, olen ollut hieman mietteliäs, sillä lihasta on kyllä lähtenyt aika paljon. Mutta tästä vielä lähiaikoina noin muutenkin lisää oman postauksen tiimoilta…

Jos olet yhtään epävarma siitä, millainen juoksukenkä sopii parhaiten juuri sinulle, suosittelen kääntymään ammattilaisten puoleen urheiluliikkeessä. Siellä kenkiä on mahdollista ”koeajaa” mikä auttaa hyvin paljon! Myös seuraavat asiat tulisi aina ottaa huomioon juoksukenkää valitessa…

  • Kun kokeilet kenkiä jalkaan, tunnustele niiden istuvuutta. Jos tuntuu että kengät eivät istu jalkaasi, älä osta niitä siinä toivossa että ne ajan mittaan muotoutuvat. Juoksukengän tulee tuntua hyvältä jalassa jo sovitusvaiheessa, eli ole tässä mielessä tarkkana!
  • Ota aina hieman suurempi koko kuin liian pieni. Eli 38 jalkaisen kannattaa valita juoksukengästä 38,5 – toki mallista riippuen. Jalka turpoaa aina hieman juostessa, joten liian pieni kenkä saattaa tuntua lenkin aikana epämiellyttävältä tai hangata rakkoja jalkoihin.
  • Jos käytät omia pohjallisia, ota ne mukaan liikkeeseen ja sovita juoksukengät niiden kanssa. Ja näistä omista pohjallisista puhuessani tarkoitan nyt siis Footbalance pohjallisia, joita esimerkiksi Intersport valmistaa.
  • Huomioi oman jalan rakenne. Eli onko sinulla esimerkiksi millainen jalkaholvi tai jalkaterä. Näissä asioissa ammattilainen auttaa, joten kannattaa kääntyä heidän puoleensa.

Ihanaa lauantaita ja juoksulenkkejä!

Onko teillä muuten joku tietty juoksukenkämerkki/malli, jota suositte vuodesta toiseen?

 

*Kengät sponsoroitu

Vanhan loppu on uuden alku

Olen ollut elämässäni lukuisia kertoja uuden äärellä jättämässä taakseni jotain vanhaa. Harvoin nuo päätökset heittäytyä johonkin täysin uuteen ovat kovin helppoja mutta valehtelematta en kadu ainuttakaan tuollaista päätöstä! Esimerkiksi muutto maalta kaupunkiin, työpaikan vaihto (lukuisia kertoja), kuormittavasta ystävyyssuhteesta luopuminen, seurakuntapiirien taakse jättäminen ja eroaminen pitkästä parisuhteesta, ovat olleet elämässäni erityisen vaikeita muutoksen hetkiä mutta aina niiden tilalle on tullut jotain uutta. Vaikka jokaiseen kohtaan en ole välttämättä saanut konkreettisesti toista vastaavaa tilalle, koen silti aina saaneeni jotain paljon parempaa. En kadu päätöksiäni, vaan olen opetellut ajattelemaan elämän jatkuvana kiertokulkuna ja kasvuna. Jokaista ihmissuhdetta tai työpaikkaa ei vaan ole tarkoitettu meille loputtomiin. Joskus aika muuttaa ihmisiä ja täten myös ihmisten haluja, tarpeita sekä odotuksia.

Valitettavan usein vanha sitoo meitä. On helpompaa jatkaa huonossa työssä tai suhteessa kuin päättää lähtevänsä. Lähtö vaatii aina rohkeutta ja ihan jo konkreettistakin järjestelyä. Voin rehellisyyden nimissä myöntää ettei viime vuosina mikään elämäni suuri päätös tai lähtö ole ollut helppo. Jotenkin silloin parikymppisenä kaikki luopumiset olivat helpompia, koska ei vaan ollut ikään kuin juurtunut mihinkään. Näin vanhemmiten monet asiat ovat tulleet vaikeammiksi vaikka niin ei haluaisi. Tällaisia ovat nimenomaan päätökset liittyen ihmissuhteisiin sekä työhön. Kun ei olekaan enää huolettomasti ”koko elämää aikaa”, asioita jää herkästi vatvomaan liian pitkään. Vanhaan saattaa olla jopa ”helpompi” tyytyä koska kaikki uusi tuntuu niin hankalalta. Itse olen silti jokaisen elämäni kriisin ja myllerryksen myötä oppinut, että jokainen luopuminen tuo tullessaan jotain uutta. Vaikka tuo uusi ei heti alkuun tuntuisikaan helpolta ja muutos toisi elämään kenties vastamäkiä, on lopputulema se tärkein.

Elämän muutoksissa on myös sekin jippo, ettet voi koskaan tietää mitä on tulossa ellet luovu vanhoista kahleista. Jos roikut siinä paskassa suhteessa, todennäköisesti et vedä puoleesi mitään parempaakaan koska energiasi on tuon suhteen turmelema. Sama pätee työhön. Jos ei ole valmis etsimään uutta työtä vanhan tilalle, käymään haastatteluissa tai ottamaan hyppyä vaikka yrittäjäksi, tuskin koskaan tiedät millaista elämäsi voisi olla jos tekisit jotain muuta. Itse pyrin aina rohkaisemaan muita tekemään näitä päätöksiä, koska olen itsekin niitä elämässäni tehnyt! Viimeisen kahden vuoden sisään elämäni on mennyt oikeastaan täysin uusiksi ja vaikka monessa kohtaa vanhasta luopuminen on ollut hemmetin ahdistavaa ja pelottavaa, silti koen nyt olevani pisteessä, jossa elämäni on monelta osin todella hyvää. Ja sitähän se ei muuten olisi jos olisin jäänyt…

Tuollaisen elämän suuremman myllerryksen jälkeen on herkästi jonkinlainen ähky, jollaista olen itse paikoitellen kokenut. Kun kaikki menee uusiksi, alkaa jollain jännällä tavalla kaipaamaan niitä turvallisia elementtejä. Olenkin huomannut että jotkut asiat ovat itselleni tällä hetkellä vaikeita päättää ja asiat jäävät herkästi odottamaan ”parempaa” hetkeä. Tällä tarkoitan esimerkiksi opiskelua, josta olen muuten nyt jo jonkin aikaa haaveillut kuin myös ulkomaille pidemmäksi aikaa matkaamista. Molemmat ovat pyörineet ajatuksen tasolla mielessäni mutta en ole tehnyt konkreettisia päätöksiä suuntaan tai toiseen. Tiedostan että päättämättömyyttäni ohjaa muutoksen pelko, koska muutos vaatisi tosiaan uhrautumista ja tekoja. Tietenkin itselleen pitää antaa aikaa ja joskus oikeaa hetkeä voi joutua odottamaan. Esimerkiksi talvella en olisi ollut todellakaan valmis moniin sellaisiin asioihin, joihin nyt puolestaan olen. Jotenkin rohkenen kuitenkin väittää että siinä kohtaa kun ihminen on valmis uusiin asioihin, hän tietää sen sisimmässään. Itse asiassa aika monia asioita me tiedämme sisällämme mutta se mitä me niin usein teemme, on oman totuuden kieltäminen.

Veikkaan että nämä asiat ovat pyörineet päässäni viime aikoina pitkälti ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen vuoksi. On puhuttu paljon muutoksesta ja luopumisesta. Myös syksyn tulo tekee minulle aina sen, että olen ikään kuin uuden äärellä ja mietin elämääni uudestaan. Punnitsen ja ajattelen, teenkö sitä mitä haluan ja olenko tyytyväinen elämääni. Olisiko jotain josta voisin luopua saadakseni jotain uutta tilalle? Ja tähän on pakko vastata että pelko ainakin. Pelko ohjaa välillä vähän liikaakin niin tunteitani kuin ylipäänsä valintojani. Tiedostan että epävarma on omalla tavallaan minulle hieman liiankin tuttua ja tämän vuoksi kiehtovaa – toisin sanoen normaalia. Epävarmuus ei kuitenkaan ole se mikä saa minut rauhalliseksi ja onnelliseksi vaan päinvastoin. Epävarmuus ajaa minua stressiin, ahdistukseen ja huonoon oloon. Tietyllä tapaa juuri nyt ajattelenkin, että kaipaan elämääni pysyviä elementtejä. En niinkään jatkuvaa hulabaloota tai kaaosta vaan pysyvyyttä.

Mekko Shein* (saatu)

Olipas jälleen ajatusvirtaa – ihan siis hetken mielijohteesta tällä kertaa. Toivottavasti teksti rohkaisee jokaista vanhassa ”roikkuvaa” kokeilemaan jotain uutta vaikka pienoisella riskilläkin. Oli se riski sitten taloudellinen tai ihan oman henkisen hyvinvoinnin kannalta stressaava, älä unohda että muutos kannattaa. Vanhasta irti päästäminen tuo elämään aina jotain uutta, se on varma.

Ihanaa päivää! Onko muilla pyörinyt samankaltaisia ajatuksia mielessä viime aikoina?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä