Miten teen ekologisempia valintoja?

Nolottaa myöntää mutta vielä muutama vuosi sitten en ollut kovin kiinnostunut ekologisuudesta. En miettinyt ekologisia valintoja arjessa enkä kierrättänyt. Hankin melkeinpä kaiken uutena ja shoppailin hyvin usein. Myös roskat menivät kaikki sekajätteeseen – ihan sama oliko kyse muovista, tyhjistä kirjekuorista tai vaikka biojätteestä. Elämäntyylini oli tuhlaileva ja kaikkea muuta kuin kestäviä arvoja vaaliva. Puhuisin jopa sellaisesta oman elämänsä yksinkertaistamisesta, kun puhun tänä päivänä ekologisista arvoista, jotka ovat minulle nyt aivan eri tavalla tärkeitä. Aikaisemmin jotenkin ajattelin, että maailma tuhoutuu kuitenkin – ettei yhden pienen ihmisen teoilla ole niin suurta merkitystä. Tuo on kuitenkin aivan täyttä paskaa ja tyhmää ajattelua! Onhan se totta että maailma on hukkumassa jätteeseen ja esimerkiksi muoviongelma on niin järkyttävä Aasian maissa, etten tiedä miten paljon voimme enää pelastaa mutta silti. Se miten yksi ihminen toimii, vaikuttaa aina. Jos jokainen kantaa oman vastuunsa kierrätyksessä, on lopputulos aina parempi kuin ettei vastuuta kanneta ollenkaan.

Nykypäivänä pidän ekologisten arvojen vaalimista sellaisena perus kansalaisvelvoitteena – tai sitä toivoisin sen jokaiselle olevan. En tietenkään tee päätöksiä muiden puolesta mutta koen, että omalla esimerkillään voi vaikuttaa lähiympäristöönsä. Itse olen esimerkiksi huomannut kuinka lähipiirinikin on pikkuhiljaa innostunut kirpputoreista, kun olen esitellyt loistavia löytöjäni. Sama pätee muovin kierrättämiseen, josta olen useampaan otteeseen suorastaan saarnannut. Pieniä asioita, jotka kuitenkin tarttuvat ihmisestä toiseen lumipalloefektin tavoin ja edesauttavat täten hyviä juttuja. Enkä tosiaan sano että olisin itsekään asiassa mikään täydellisyyden perikuva, minäkin vasta opettelen!

Tänään haluan jakaa teille niitä asioita, joissa minä kierrätän tai pyrin ekologisempaan elämäntyyliin ja valintoihin. Moni kohta on ehkä juuri sinulle itsestäänselvä mutta veikkaan, että paljon on ihmisiä jotka eivät ekologisuutta elämässään ajattele. Siksi mielestäni onkin tärkeää että näitä asioita esille nostetaan, jonka myötä tietoisuus lisääntyy. Siispä ohessa yksitoista arkista seikkaa, joiden avulla minä ekoilen!

Vältän muovipussien ostamista – Sinällään pieni asia mutta kuitenkin merkittävä. Eli en enää osta jokaisella kauppareissulla uutta muovikassia, vaan kannan mukana oikeastaan aina kangaskassia tai suurempaa laukkua ”shopperia”. Jos menen varta vasten kauppaan, otan kangaskasseja parikin mukaan, jotta niitä ei tarvitse ostaa. Ja sama pätee muuten heviosastollakin – en osta enää niitä muovisia pikkupusseja, vaan pakkaan hedelmät/vihannekset aina jos mahdollista paperi- tai hajoavaan biopussiin. Usein saatan ottaa hedelmiä ilman pussiakin, eli esimerkiksi sitruunat ja appelsiinit menevät hienosti korissa sellaisenaan.

Ostan ison osan vaatteistani käytettynä – Ostan säännöllisesti vaatteita mutta pääasiassa käytettynä. Vaatekaappini ei ole täynnä niitä vuosien löytöjä, vaan tykkään kierrättää sen sisältöä. En ole ajattomien klassikkojen haalija, vaan enemmän fiilispukeutuja. Kun ostan käytettynä, ei vaatteiden hankinnasta tule morkkista ja samalla teen uniikkeja löytöjä. Tietenkin vaatekaapissani on niitä kestäviäkin palikoita, eli en joka vuosi osta uutta talvitakkia ja sama nahkarotsikin on palvellut suunnilleen nelisen vuotta. Mutta noin yleisesti olen vaihtelun haluinen ja siksi vierailen second hand liikkeissä melkeinpä viikoittain. Aina sieltä ei löydy yhtään mitään, kun taas toisella kertaa saattaa löytyä vaikka ja mitä. Myyn vaatetta paljon myös eteenpäin, eli mikään ei päädy todellakaan roskikseen. Jos taas en saa jotain vanhoja vaatteita myytyä, vien ne aina kierrätyslaatikkoon. Toki välillä ostan uutenakin mutta nykyään koko ajan harvemmin.

En syö lihaa juuri koskaan – Tämä on varmasti kohta, jota olen noudattanut ekologisista aatteista pisimpään enkä edes alun perin ekologisista syistä. Aloitin lihattomuuden oikeastaan pikkuhiljaa ja siitä syystä, etten vaan erityisemmin välitä lihan mausta. Punainen liha on ällöttänyt jo vuosia ja jänteinen kana viime vuodet. En kuitenkaan sano olevani täysin vegaani koska syön välillä kananmunia ja saatan esimerkiksi ulkomailla ravintolassa tilata hampurilaisen, jossa on laadukas pihvi – tämä siis silloin jos listalta ei löydy muuta hyvää tilattavaa. Olenkin päättänyt etten ole lihan suhteen täysin ehdoton aina ja ikuisesti, sillä välillä kuitenkin tulee hankalia tilanteita joissa lihaa sisältävä vaihtoehto on oikeastaan ainut houkuttava sellainen. Arjessa kuitenkin noudatan lihattomuutta enkä osta lihaa kotiini koskaan. Tällä hetkellä syön muuten hyvin vähän kananmuniakin ja tähän pisteeseen on lipsuttu ikään kuin vahingossa. Mielestäni lihan syönnin vähentäminen on hyvä ja helppo tapa tukea ekologisuutta, joten sitä suosittelen ihan oikeasti aivan jokaiselle!

Kierrätän kotitaloudessa – Muovi- ja biojätteiden kierrättäminen on tänä päivänä osa myös minun arkeani. Kuten eilisessä postauksessa mainitsin, tulee muovijätettä yhdenkin ihmisen taloudessa aivan järkyttävästi, joten kauhulla mietin sitä aikaa kun heitin itsekin kaiken vaan huolettomasti sekajätteeseen! Siispä jos et muuta kierrätä, niin kierrätä ainakin muovi. Useammassa kodissa on kuitenkin kaksi jäteastiaa keittiössä, joten toiseen voi lajitella vaikka sen muovijätteen. Tietenkin olettaen, että taloyhtiöstä löytyy se muovijäteastia… Myös paperin, pahvin, lääkkeet ja ongelmajätteen lajittelen aina, luonnollisestikin. Jos itse mietit miten kierrättää jotain tiettyjä juttuja, niin hyviä neuvoja löytyy esimerkiksi Kiertokapula -sivustolta.

Käytän julkisia taksien tai oman auton sijaan – Minulla ei tosiaan ole koskaan Helsingissä asuessani ollut omaa autoa. Olen aina liikkunut julkisilla ja tällä hetkellä säästän matkalipussakin sievoisia summia, kun liikun kaupunkipyörällä. Tietenkin välillä suosin taksia kuten yöllä baarista tullessa jos en jaksa lähteä täpötäydelle bussiasemalle mutta noin yleisesti arjessani liikun ekologisesti. Kaupunkipyörät ovat Helsingissä lokakuun loppuun saakka, joten jos säät vaan suosivat, tulen niillä liikkumaan varmasti sinne saakka.

Pyrin lentämään vähemmän – Tämä on ehkä se kaikista hankalin osuus noudattaa ekologisia aatteita. Lentäminen nimittäin saastuttaa aivan järkyttävästi mutta siitä huolimatta en ainakaan itse kykene kokonaan lentämisestä luopumaan. Rakastan nimittäin matkustamista mutta ehkä tulevaisuutta ajatellen voisi miettiä sitä, karsisiko lyhyempiä lomia ja tekisi pidempiä matkoja hieman harvemmin? Tällä hetkellä ei ole vielä ostettuna seuraavaa matkaa, mutta suunnitteilla on muutama Levin reissu talveksi ja ensi vuoden puolella alkutalvesta kenties Aussit, Fidzi ja Bali – tämä siis vielä täysin suunnitteluasteella.

Vältän hurjaa kuluttamista – Tämä pätee siis oikeastaan kaikkeen. Kun ennen hain materiasta tyydytystä sisimpäni tyhjyyteen, nykyään olen oivaltanut ettei yksikään vaate tai tavara tee minusta onnellista saatikka edesauta onnellisuutta. Vältänkin ylenpalttista kuluttamista ja sitä, että ostaisin jatkuvasti jotain uutta. Tykkään oikeastaan kaikessa minimalistisuudesta ja siitä, että elämäni on tietyllä tavalla yksinkertaista. Tällä tarkoitan siis sitä ettei kotini ole täynnä materiaa, josta en pystyisi vaikka päivässä luopumaan. Haluan olla ns. vapaa lähtemään koska tahansa ja vaikka jättämään kaiken.

Säästän rahaa jatkuvasti – Mielestäni myös säästäminen on ekologista. Se ettei kuluta rahojaan turhiin hyödykkeisiin vaan säästää jatkuvasti sen mitä kussakin kuukaudessa kykenee. Jokaisella meistä on ne omat säästökohteemme mutta esimerkiksi oma asuntohan on kuin pankkiin rahaa laittaisi. Myös rahastot ja korolliset säästötilit toimivat, joihin rahaa siirretään ikään kuin pahan päivän varalle. En ole itse ollut tässä todellakaan esimerkillinen ja aikanaan kaikki mitä tuli menikin. Nykyään olen kuitenkin onneksi fiksumpi ja ymmärtänyt säästämisen tärkeyden.

Ostan säännöllisesti luomua – Aivan kaikessa en tätä noudata eli jääkaappini ei ole täynnä luomutuotteita mutta tietyt asiat ostan oikeastaan poikkeuksetta luomuna. Tällaisia ovat esimerkiksi kaurahiutaleet, kahvi, tuoreet mausteet (basilika jne.) ja useammat hedelmät sekä kasvikset. Näin kesällä suosin paljon suomalaisia vihanneksia, eli pyrin tukemaan myös kotimaan tuotantoa. Talvella taas on ehkä jopa ekologisempaa ostaa tomaatit ulkomaalaisina kuin suomalaisina, koska kasvihuoneet vievät hurjasti energiaa ja esimerkiksi espanjalaiset tomaatit tuodaan rahdilla Suomeen.

En ole tuntikausia suihkussa ja pesen pyykkini useimmiten eko -ohjelmalla – Kun joskus vietin suihkussa pitkiäkin aikoja, nykyään pyrin käymään siellä suhteellisen nopeasti. Myös pyykit pesen ekologisella ohjelmalla mahdollisimman usein (muu kuin lakanapyykki joka pestävä 90 asteessa) ja ylipäänsä pyrin säästämään sähköä arjen tasolla. En siis enää pidä kaikkia valoja jatkuvasti päällä tai huudata televisiota turhaan. Sähkölaskuni onkin hyvin pieni, mihin olen erityisen tyytyväinen.

Ostan nahkaa muovin sijaan – Tämä on kenties hieman ristiriitainen aihe, eli osa pitää nahan suosimista ehdottomasti kaikkea muuta kuin ekologisena, kun taas osa ei voi sietää tekonahkaa. Itse lukeudun jälkimmäiseen porukkaan, eli ostan mieluummin nahkaa kuin tekonahkaa eli muovia. Tämä siksi että nahka on kestävämpää ja miellyttävämpää, kun taas tekonahka mielestäni ällöttävän halvan näköistä ja päällä hiostavaa. Ostan kuitenkin nykyään ison osan nahkajutuistakin käytettynä tai jos hankin jonkun laukun vaikka uutena, kestää se käytössäni pitkään ja tulee vielä lopulta kierrätetyksi. Tärkeää on toki muistaa että nahassakin on eroja, eli osa nahasta on valmistettu ekologisemmin. Hyvä esimerkki tästä on kasviparkittu nahka, joka on huomattavasti ekologisempaa kuin ns. tavallisella prosessilla valmistettu nahka.

Millaisin tavoin te vaalitte ekologisuutta arjessanne? Jos on jotain vinkkejä itsellenikin niin olen pelkkänä korvana!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Lisää outoja tapojani

Kirjoitin kesäkuun lopussa suositun postauksen oudoista tavoistani. Postauksen lukukerroista päätellen oudot käytöstavat kiinnostavat ja koska itseltäni niitä löytyy, päätin kirjoittaa postaukselle jatko-osan! Siispä tänään jaan kanssanne muutaman outouden vielä lisää – pilke silmäkulmassa tietenkin. Haluan kuitenkin muistuttaa että kyse on tosiaan tavoista, joita noudatan kuin huomaamatta eli ei mene maailmani sekaisin jos joku kohta ei syystä tai toisesta menisikään sillä samaisella kaavalla. Itse asiassa jos rehellinen olen, en ole ihmisenä ollenkaan kaavoihin kangistunut vaan enemmänkin pelkään oravanpyörää ja sitä, että elämäni olisi samanlaista päivästä toiseen. Pienissä arjen jutuissa huomaan kuitenkin toimivani niillä tietyillä – kenties oudoillakin tavoilla ja niistä tosiaan lisää tänään!

Kun laitan herätyskellon soimaan, on herätysaika oltava aina esimerkiksi 9.02, eikä tasan yhdeksän. Lisäksi herätyksiä on oltava aina vähintään kaksi vaikka aamulla ei olisikaan mitään ”pakottavaa” tarvetta herätä juuri silloin yhdeksän korvilla. Usein laitan toisen herätyksen jo ennen yhdeksää, seuraavan yhdeksän aikaan ja kolmannen vähän yhdeksän jälkeen. Auta armias jos minulla on joku meno todella aikaisin, on herätyksiä varmaan kymmenen kappaletta koska pelkään, että nukun pommiin!

En koskaan ota vitamiineja kerralla vaan napsin niitä pitkin päivää. Aamulla otan maksimissaan kolme pilleriä (probiootit, entsyymit, argisan) ja loput sitten pitkin päivää – ison osan vasta illalla. Inhoan niellä pillereitä, olen itse asiassa aina inhonnut. Muistan kuinka jo lapsena venytin viimeiseen saakka multitabsini kanssa, jonka sitten aamiaisen päätteeksi hampaat irvessä pureskelin koska en pystynyt sitä nielemään. Tähän samaan menee muuten se etten pysty juomaan lasillista vettä kerralla, vaan minun on pakko pitää aina pieni tauko ja niellä välillä kunnes taas jatkan.

Juon aina tietyistä laseista veden ja tietyistä kahvin. Eli Hobstarin krogilasit ovat niitä kahvilaseja ja Ikean halppikset taas vesilaseja. Ja tämä muuten pätee aina, eli jos puhtaana ei ole noita halpoja laseja, pesen vaikka yhden likaisen jotta saan veden juontiin juuri ”oikeanlaisen” lasin. Tämä on kai jonkinlainen alitajuinen tapa säästellä noita krogilaseja, jotta ne kestäisivät mahdollisimman pitkään. Ihan kuin vedenjuonti niitä kuluttaisi… jep! Kahvi muuten maistuu huomattavasti paremmalta lasista juotuna jos ette ole kokeilleet…

Meikkaan poikkeuksetta tietyssä järjestyksessä. En voisi laittaa esimerkiksi kulmakarvoja ennen aurinkopuuteria ja poskipunaa, vaan meikki tulee tehdä siinä minulle juuri oikeassa järjestyksessä. Ensin siis teen meikkipohjan ja peitän silmänaluset, seuraavaksi lisään aurinkopuuterin ja sitten poskipunan, jonka jälkeen vasta kulmakarvat sekä mahdollisesti ripsiväri. Lopuksi lisään usein vielä hieman puuterimaista highlighteria ja huulipunan/sävyttävän huulivoiteen. Tämä järjestys siis on ja pysyy, vuodesta toiseen.

Kun iso osa ihmisistä syö pizzasta sen keskiosan ja jättää reunat, minä teen päinvastoin. Jätän siis oikeastaan aina sen ”ytimen” syömättä ja syön pizzaa ulkoreunoilta keskiosaa kohden. Rakastan niitä rapeita reunoja ja mielestäni se löysä keskiosa on jotenkin vaan ällöttävä. Pizzalautaselleni jääkin aina sellainen pyöreä ympyrä ruokailun jälkeen, kun muilla tavallisimmin ne rapeat reunat.

En tykkää pitää wc -paperirullaa sille kuuluvassa telineessä, vaan nostan sen aina siitä pois. Rulla pyöriikin milloin missäkin ja useimmiten se on pyykinpesukoneen päällä tai meikkien seassa korissa. Käytän wc-paperia muuten myös talouspaperin sijaan, jota ystäväni juuri viikonloppuna ihmetteli. Mielestäni on aivan sama, millä paperilla keittiön sotkuja pyyhkii, joten harvoinpa ostan talouspaperia.

En pysty elämään täyden sähköpostin kanssa, eli joka kerta jos sinne tulee uusi viesti, on minun vähintään avattava sähköposti vaikka en siihen heti ehtisikään vastata. Tämä on sinällään huono koska täten viestejä herkästi jää lojumaan, jolloin vastaaminen unohtuu kokonaan. Katson aina kauhulla kun joidenkin e-mail näyttää satoja lukemattomia viestejä esimerkiksi puhelimen apeissa, sillä minulle tuo olisi aivan painajainen ja todella häiritsevää…

Baari-illan jälkeen venytän hiusten pesua niin pitkälle kuin mahdollista. Nauretaan aina tälle kavereiden kanssa, että olen vielä keskiviikkonakin lauantain juhlatukalla. Mielestäni on hassua miksi jotkut haluavat pestä hiukset heti seuraavana päivänä juhlista, koska oma tukkani ainakin on tuolloin mitä mainioin! Kihartaminen vie hiuksistani rasvaisuuden ja siis kyllä – tänäänkin muuten olen vielä sillä lauantain tukalla…

En voi sietää finnejä ja silloin harvoin kun sellaisia saan, voit olla varma että raavin ja puristelen niitä ennen kuin ne ovat ns. valmiita puristeltaviksi. Muistan kuinka joskus tuosta puristelusta jäi jopa pysyviä arpia pitkäksikin aikaa mutta siitä huolimatta sama toistuu edelleen jos finni syystä tai toisesta ilmaantuu.

Roskapussi ei saa olla koskaan liian täynnä vaan se tulee viedä roskiin vaikka hieman vajaana kuin täpötäytenä. Myös haiseva roskis on karsea juttu, joten jos näin käy se pitää äkkiä kiikuttaa ulos! Lisäksi muovijätteiden lajittelusta olen nykyään erittäin tarkka ja ihan oikeasti kauhistunut sitä muovin määrää mikä keittiöjätteestä tulee! Järkyttää suorastaan ajatella että ennen tuo kaikki meni minun yhden hengen taloudessakin suoraan sekajätteeseen… Jos taloyhtiössäsi on muovijätepiste niin pliis, lajittele ne erikseen!

En ikinä koskaan istu vieraissa paikoissa wc-pöntölle ilman reilua kerrosta paperia. Usein en edes istu mutta jos niin teen, tulee pönttö tosiaan vuorata kunnolla. Alitajunnassani on joku ihmeellinen pelko siitä, että pöntön reunasta voisi tarttua sukupuolitauti tai joku muu ällöttävä infektio. Myös saunan lauteilla pelkään jo mainitsemiani tauteja, eli pefletti on aivan ehdoton!

Hieman edelliseen liittyen, minua ällöttää käsien kuivaajat julkisissa paikoissa koska ne levittävät tajuttomasti bakteereja. Ani harvoin niitä siis käytän, vaan ennemmin haen vaikka wc-paperia vessasta ja kuivaan siihen käteni. Toisinaan lähden märillä käsillä liikenteeseen jos paperia ei ole saatavilla, tai pyyhin kädet vaikka vaatteisiini.

En ikinä tiskaa sillä perinteisellä tavalla, eli täytä allasta tiskiaineella ja vedellä, vaan tiskaan aina niin että kaadan tiskiainetta esimerkiksi laseihin ja pesen juoksevan veden alla. Epäekologista, tiedetään, mutta se perinteisempi tapa tuntuu yksinkertaisesti niin vaivalloiselta. Tiskaan nimittäin oikeastaan jatkuvasti, eli melkeinpä jokaisen ruokailun jälkeen jotta pieni keittiöni ei täyty kaoottiseksi.

Mitäs tuumaatte? Oliko joukossa samaistuttavia outoja tapoja tai kenties jotain teille tuttua?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä