Oi niin ihanat ja vihattavat HSL -kaupunkipyörät! En tiedä oletteko te tuskailleet niiden kanssa kuinka paljon mutta sanotaanko näin, että pari kirosanaa on ilmoille lennellyt tällä viikolla kun olen a) metsästänyt pyörää kiireessä kolmelta asemalta ja löytänyt sen vasta neljänneltä, b) kiiruhtanut asemalle jossa on yksi ainut pyörä ja joku on vienyt sen nenäni edestä, c) kironnut niitä pyöriä, joista ketjut ovat irronneet tai patteri ollut lopussa. Yhden pyörän jouduin kesken matkan palauttamaan asemalle kun se käytännössä hajosi käsiin. Tästä huolimatta olen pyöräillyt muutamassa viikossa yli 117 kilometriä, mikä on muuten aikamoinen määrä ihan noin huomaamatta! Mietinkin tässä, että miten kummassa olen päässyt hieman laihtumaan…

Tapasin ensimmäistä kertaa ikinä sovitusti lukijani. Mielestäni oli ihanaa että hän otti rohkeasti yhteyttä ja pyysi viinille. Sähköposteja teiltä tulee kyllä ahkerasti ja yksityisviestejä Instagramin puolella mutta ikinä koskaan kukaan ei ole noin rohkeasti pyytänyt näkemistä. Arvostan ihmisissä rohkeutta ja sellaista ennakkoluulottomuutta, joten miten tuollaisesta olisi voinut kieltäytyä? Oli oikein kivaa ja tämä kyseinen ihminen niin mukava. Toivottavasti ihmissuhde etenee vaikka vielä ystävyyden tasolle!

Vantaan Haltialan auringonkukkameri, huh miten kaunis paikka, vaikka kukat olivatkin jo parhaat päivänsä nähneet. Kuvailtiin tosiaan eilen Mikaelan kanssa auringonkukkien keskellä kuten osa saattoi Instagramin storiesin puolelta huomatakin. Oli kyllä aivan upea paikka ja kameran kuvaruudulta katsottuna kuvista tuli mielettömän kauniita! Vielä en ole noita raakileita ehtinyt koneelle siirtämään mutta tuskin maltan odottaa, että pääsen muokkailun pariin.

Näin pitkästä aikaa niitä ihania kissoja, joiden kanssa asuin muutama vuosi sitten (2015) useamman kuukauden. Vanhemmat lukijat varmaan muistavatkin nämä kaverukset, jotka tekivät minusta hullun kissanaisen! Nähdessäni heidät pitkän tauon jälkeen muistin kyllä jälleen sen, millainen ihana kaksikko he ovat. Vaikka vuodet vierivät, jotkut asiat eivät vaan muutu ja eläimet ovat usein sellaisia. Kisukuume nostaa siis paikoitellen päätään vaikka tiedän, että omaan elämäntyyliini eläimet eivät juuri nyt sovellu. Ehkä vielä joku päivä…

Auringonkukkameren lisäksi piipahdin kuluneella viikolla Lammassaareen vievillä pitkospuilla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta – eikä muuten varmasti viimeinenkään. Siinä on kyllä sellainen paikka, jossa pystyy aidosti rauhoittumaan kaikesta arjen hektisyydestä. Kuvasin paikasta materiaalia mutta myös istahdin puiselle penkille hetkiseksi nauttimaan hiljaisuudesta. Ah ihanaa kyllä toisinaan katkaista arkea luonnossa!

Kehnosti organisoidut päivät ovat kuluneet myös kuluneeseen viikkoon. On ollut aivan liikaa niitä päiviä, joita en ole organisoinut mitenkään ja sitten onkin ollut stressiä tekemättömistä töistä. Ongelma on usein se että jos olen päivät menossa, jää kirjoittaminen iltaan ja tällä viikolla on ollut useampana iltanakin menoja. Käytännössä olen siis kirjoitellut yötä myöden, mikä on sitten sekoittanut taas unirytmiä. Voi myös olla että tämä on jotain sellaista shokkia rauhallisen heinäkuun jälkeen, kun blogitapahtumat käynnistyvät ja yhteistyökumppanit palaavat lomilta. Pitäisi myös myydä tulevaa talvea ja samaan aikaan vielä tuottaa mielenkiintoista sisältöä elämästä, joka on tuntunut paikoitellen jopa kaaokselta. No, ehkä elokuun loppuun mennessä hommat taas rullaavat ja pääsen siihen kunnon työmoodiin…

Tämän viikon ehkä noloin hassuin juttu kävi perjantaina, kun rehellisyyden nimissä unohdin laittaa alushousut vaatteiden alle! Onneksi päällä oli sentään sellaista ettei ollut vilkkumisen mahdollisuutta mutta kyllä silti jatkuvasti mietin, että hittolainen huomaakohan joku tämän mustan tiukan ja vartalonmyötäisen haalarini läpi ettei alushousujen äärirajoja näy. Tämä kertonee tosiaan siitä miten ajatuksissa olen tämän viikon ollut. No, onneksi ei sentään ollut menkkojen vaaraa tai päällä minimekkoa, hah hah.

Tilasin jälleen tänään Woltista Mäkkisafkaa. Viime aikoina olen tehnyt tätä aikaisempaa useammin, sillä jostain syystä olen alkanut himoitsemaan kyseistä ruokaa – jos sitä nyt voi ruoaksi edes kutsua? Ylipäänsä minulla on tällaisia kausittaisia himoja ja saatan esimerkiksi syödä jotain tiettyä ruokaa niin usein, kunnes kyllästyn. Tällä hetkellä nähtävästi meneillään on Mc Donalds sekä nuudelikausi…

Olen aina ihmetellyt, miksi joillain (etenkin) naisilla on tarve lytätä muita. Itse kohtaan usein tällaista ja viimeksi näin kävi tänään hauskan juhla-illan päätteeksi, kun täysin minulle tuntematon vanhempi nainen päätti osua arkoihin kohtiin ja suorastaan ilkeili minulle. Olen miettinyt tätä asiaa elämäni aikana paljon ja etenkin sitä, miksi juuri minä herätän ihmisissä tuollaista tarvetta ja tullut siihen lopputulemaan että sen on pakko johtua ulkonäöstäni tai kenties sitten persoonastani. Voi olla että minusta saa herkästi ylimielisen tai ikävän kuvan jos minut näkee jossain isommassa porukassa, koska en ole niin rohkea että olisin tekemässä tuttavuutta kaikkien kanssa. Tästä huolimatta se ei mielestäni anna oikeutusta arvostelulle – etenkään kun se ei ollut millään tavalla rakentavaa. Kyseisessä tilanteessa minulla ei ollut edes ketään ystäviä tukemassa kun olin itsekin lähtökuopissa. En kyllä keksinyt mitään muuta syytä ilkeilylle kuin että minulle vaan haluttiin mahdollisimman paska fiilis. No, siinä tämä random nainen kyllä onnistui sillä annan valitettavan herkästi muiden negatiivisen energian mennä ihon alle…

Nyt Lucifer pyörimään ja peiton alle, ihanan rento sunnuntai.

Kuvat: Mikaela / edit: minä