Jokaisessa meissä on omanlaisensa määrä feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, oli sitten biologiselta sukupuoleltaan nainen tai mies. Joskus nuo energiat saattavat vaihdella vuosien varrella ja esimerkiksi ns. maskuuliinisesta poikatytöstä kuoriutua ajan saatossa hyvinkin feminiininen nainen. Ylipäänsä sukupuoli-identiteetti ja sen kehitys on mielestäni mielenkiintoinen asia ja jotenkin toivoisin, että tulevaisuuden maailmassa ihmiset saisivat yhä vapaammin toteuttaa omaa sukupuoltaan ja myös määritellä sen itse. Ei ole väärin olla maskuliininen ja biologiselta sukupuolelta nainen tai päinvastoin. Kaipaisin myös sitä muutosta, ettei mekko viestisi ulkopuolisille automaattisesti ihmisen feminiinisyydestä tai farkut puolestaan maskuliinisuudesta. Ylipäänsä nuo tietynlaiset stereotypiat ovat sellaisia, jotka ärsyttävät itseäni mutta ne nyt vaan ovat yhteiskunnan rakenteissa. Onneksi maailma on kuitenkin menossa tässä asiassa parempaan suuntaan ja muuttumassa jatkuvasti avarakatseisemmaksi.

Tänään haluan pohtia ääneen omaa maskuliini- ja feminiinienergiaani. Olen nimittäin useampaan otteeseen saanut kuulla, että olen vahvasti maskuliinisella energialla varusteltu nainen. Oletan tämän johtuvan siitä, että olen suorasanainen, vahvatahtoinen, temperamenttinen ja huumorini on paikoitellen myös aika roisia. En ole myöskään sellainen, joka jää sormi suussa ihmettelemään vaan olen toiminnallinen ja kykenen tarvittaessa hoitamaan myös ne perinteisemmin miehille suunnatut hommat. Parisuhteessa vaalin tasa-arvoa ja sitä, ettei nainen ole pelkästään miestä varten vaan molemmat ovat toisiaan varten – luonnollisestikin. Myös ulkonäköni varmasti vaikuttaa, sillä vahvat piirteet luovat ehkä sellaista maskuliinisempaa fiilistä ja kuulen useammin tuntemattomilta ihmisiltä olevani vähän jopa pelottavan näyttävä kuin vaikka ihanan suloinen (tämä siis pelkästään ulkoiseen olemukseeni perustuen). Pukeutumiseni todennäköisesti vahvistaa maskuliinisia piirteitä, eli rakastan farkkuja, tennareita ja haalareita – toisin sanoen niitä vanhojen uskomuksien mukaan ”miesten vaatteita”.

Tiedostan itsekin että minussa on maskuliinienergiaa varmasti huomattavasti enemmän kuin osassa naisia. Olen saanut miesten ja naisten tasa-arvoon kannustavan kotikasvatuksen ja joutunut jo pienestä pitäen ottamaan vastuuta. Uskoisin että ainakin omalla kohdallani nimenomaan vastuunkanto on tehnyt minusta näennäisesti vahvan ja pystyvän – toisin sanoen minusta on kasvanut itsenäinen ja muista riippumaton. Jossain kohtaa tämä piirteeni oli kääntyä minua vastaan koska en halunnut antaa tilaa sille sisimmässäni olevalle herkkyydelle ja empaattisuudelle. Nimittäin samaan aikaan kun koen olevani maskuliininen, koen minussa olevan paljon myös feminiinistä energiaa, jota olen aivan liian vähän elämäni aikana vahvistanut. Tällä tarkoitan nyt niitä feminiinisyyteen tavallisimmin liitettäviä piirteitä eli empaattisuutta, sallivuutta, vastaanottavaisuutta ja herkkyyttä. Feminiinisyys koetaan usein heikkoudeksi ja jos rehellinen olen, näin minäkin pitkään ajattelin. Onneksi viime vuosina olen kuitenkin oppinut tästäkin lisää ja ennenkaikkea oppinut arvostamaan feminiinisiä piirteitäni.

Yksi merkittävä huomio jonka haluan tässä yhteydessä esiin nostaa, on miesten suhtautuminen naisen maskuliiniseen energiaan. Olen nimittäin tavannut kahdenlaisia miehiä, eli miehiä joita maskuliinisuuteni pelottaa tai ärsyttää ja miehiä, jotka taas kokevat sen jotenkin stimuloivana. Tuo on aika mielenkiintoista ja olenkin usein miettinyt mistä etenkin tuo ärsyyntyminen mahtaa johtua? Jos mies ärsyyntyy naisen maskuliinisesta energiasta, onko miehellä epävarmuuksia oman energiansa kanssa, vai onko se liitännäinen täysin siihen millaisen naisen mallin mies on kotoaan saanut? Toisaalta tässä kohtaa on pakko mainita, etten itse kykenisi olemaan parisuhteessa erittäin feminiinisen miehen kanssa (tai näin ainakin kuvittelen) ja tähänkin vaikuttaa se minun oma energiani. Enkä siis tarkoita tällä ettenkö tahtoisi herkkää ja empaattista kumppania – päinvastoin – mutta jotta suhde toimii, tulee myös miehen energiat olla omiini juuri oikeassa suhteessa. En siis halua olla suhteen maskuliinisempi osapuoli, vaan haluan voida olla myös feminiininen samalla tuntien oloni ns. naiseksi.

Ystävyyssuhteissa olen myöskin havainnut, että vedän puoleeni voimakkaammalla maskuliinisella energialla varusteltuja naisia. Kai se niin nimittäin menee, että samanhenkiset ihmiset viihtyvät toistensa seurassa. Ystäväni ovatkin suoria ja spontaaneja, joiden huumori laukkaa välillä aika villistikin. En jaksaisi viettää aikaani ”kauhistelijoiden” kanssa tai ihmisten, jotka järkyttyvät jos nainen vähän kiroilee tai juo viiniä suoraan pullosta. Okei, ehkä hieman stereotypistä mutta kuitenkin ymmärtänette mitä tarkoitan. Tämä ei taas toisaalta poissulje sitä tosiasiaa, että puhutaan paljon tunteista ja ollaan myös empaattisia. Mielestäni ihmisten ei tarvitsekaan olla täysin jompaakumpaa energiavirtaa, vaan voimme olla sekä feminiinisyyden että maskuliinisuuden sekoitus. Veikkaan myös että vastakumppanin energia aina joko vahvistaa tai heikentää esimerkiksi juuri meissä naisissa sitä maskuliinisuutta ja ainakin itse huomaan olevani vahvemmin maskuliininen seurassa, jossa muutkin sitä ovat. Hyvin feminiinisten naisten seurassa puolestaan feminiinisyyteni korostuu ja on ehkä pääroolissa.

En tiedä kiehtooko jo kirjoittamani yhtään teitä mutta itse olen aina ollut jollain tavalla kiinnostunut aiheesta. Ehkä kun sitä on itse kohdannut jonkin verran elämänsä aikana kommentointia omasta maskuliinisesta puolesta, on asiaa tullut mietittyäkin. Lähinnä mielenkiintoista on se kuinka osa nimenomaan kokee tuon puolen minussa jotenkin uhkaavana, kun toisia se taas kiehtoo. Tämä kertonee meidän ihmisten eroavaisuuksista ja ylipäänsä kemioista. Uskon että nämä kaksi energiaa ovat muuten hyvin suuressa roolissa useammissa ihmissuhteissa ja ihmisten välisten kemioidenkin synnyssä.

Miten te koette maskuliinisuuden ja feminiinisyyden? Oletteko selkeästi enemmän toista energiaa vai onko se jakautunut teissä tasaisesti?

Kuvat: Iines / edit: minä