Tyhjyyden tunne ja sen kohtaaminen
Tyhjyyden tunteen kokeminen lienee tuttua jokaiselle meistä edes jostain kohtaa elämää. Vaikka kaikki olisi ulkoisesti kunnossa, saattaa meillä silti olla vahva tunne siitä, että jotain puuttuu. Hyvin tyypillistä kyseisen tunteen kokeminen on esimerkiksi jonkun ison projektin jälkeen, joka tulee lopulta päätökseen. Myös läheisen kuolema tai muu suuri menetys saattaa laukaista jälkikäteen pitkäänkin jatkuvan tyhjän olotilan. Aina kyseisen tunteen kokemiseen ei edes tarvita mitään dramaattista, vaan se voi hiipiä sisimpään vaikka eläisimme näennäisesti elämämme parasta aikaa. Tuo tunne ei oikeastaan katso aikaa eikä paikkaan vaan tulee kun on tullakseen. Jokainen ehkä tunnistaa omasta elämästään ne ajanjaksot, jotka ovat tyhjyyden tunnetta stimuloineet.
Itse olen kokenut tyhjyyden tunnetta säännöllisin väliajoin – välillä se on ollut läsnä elämässäni pidempiä ajanjaksoja kun taas toisinaan tullut vierailemaan lyhyeksi aikaa. Toisinaan mietin, onko tuo joku tyhjä tila minussa jatkuvasti olemassa olevana ja tuleeko se esiin ainoastaan niissä kohdin, joissa pysähdyn ja annan tilaa kaikille tunteilleni? Omassa elämässäni tyhjyyden tunne on ollut vahvasti läsnä paitsi masennuksen aikaan, myös tilanteissa joissa olen joutunut luopumaan jostain itselleni tärkeästä. Olen tuntenut kalvavaa tyhjyyttä krapulassa, loman loputtua, eron ja muiden pettymysten yhteydessä, kivojen hetkien jälkeen tai toisinaan ihan vaan arjessakin vaikka kaikki olisi näennäisesti hyvin. Joskus kuulin että kyseisen tunteen selittäisi dopamiinitasojen alhaisuus, joka varmasti pitää ainakin osittain paikkansa. Myös lapsuuden kokemukset ja vanhempien mahdollinen emotionaalinen laiminlyönti saattavat aiheuttaa aikuisiällä tyhjyyden tunteen kokemuksia.
Omassa elämässäni myös hengellisestä liikkeestä lähteminen on aiheuttanut omanlaistaan tyhjyyden tunteen kokemista. Kun lähtee hallitsevasta yhteisöstä voi samaan aikaan tuntea itsensä vapaaksi mutta myös tyhjäksi. Kun sellainen turvaverkko ja rajat katoavat, saattaa mennä aikaa siihen kunnes tyhjyys väistyy ja oppiikin löytämään elämän merkityksen muualta kuin niistä seurakunnan sanelemista raameista. Muistan kuinka hengellisissä piireissä usein puhuttiin siitä, miten ihmiset paikkailevat tyhjää oloaan alkoholilla ja päihteillä mutta todellisuudessa täyteyden tunne löytyy ainoastaan Jumalasta. Että ihmiset jotka eivät ole uskossa ikään kuin etsivät koko elämänsä sitä, mitä meillä on, eli yhteyttä Jumalaan. Tietyllä tapaa tuossa on järkeä, eli ihmisellä lienee luontainen kaipuu löytää elämälle tarkoitus. Kun löytää syyn sille miksi elää ja on olemassa, tuo se turvaa ja lisää henkistä hyvinvointia. Siinä mielessä en ole kuitenkaan enää nykyään asiasta samaa mieltä, että kyse ei ole välttämättä sen Jumalan etsimisestä josta raamatussa puhutaan, vaan jokaisen omasta merkityksestä, eli ”Jumalasta”. On helpompaa verhota elämän tarkoitus ja täyteyden tunne johonkin ulkopuoliseen sen sijaan, että etsisi hyvää oloa ja rauhaa vaikka itsestään.
Uskon että osittain kokemaamme tyhjyyden tunteeseen vaikuttaa myös tämä maailman aika. Kaikki on ohimenevää, lyhytkestoista ja jatkuvasti tulisi olla liikkeessä. Harva asia enää kestää – ei edes ihmissuhteet. Tavallaan se ettei elämässä ole pysyviä asioita, saattaa aiheuttaa jatkuvaa irrallisuuden tunnetta ja sitä, ettei oikein tiedä paikkaansa. Tyhjyyttä sisällä saatetaan täyttää vaihtuvilla ihmissuhteilla, jännityksellä ja adrenaliinilla, materialla, ruoalla, juhlimisella tai vaikka matkustelulla. Kun on liikkeessä ja elämässä tapahtuu, ei tule hetkeä jolloin tarvitsisi pysähtyä miettimään omaa henkistä tilaa tai kokea sitä tyhjyyttä, joka saattaa olla olemassa olevana. Itsekin myönnän että olen välillä suorastaan silmät ummessa paennut omaa sisintäni ja tehnyt asioita, joiden avulla kykenen laiminlyömään itseni kohtaamisen. Kun on jatkuvassa kiireessä ja elämässä tapahtuu, ei tarvitse kommunikoida oman sisimmän kanssa tai kuunnella sen viestejä. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että tuo on se olotila johon en halua enää lipua. Haluan olla jatkuvasti kosketuksissa tunteisiini, sillä se tekee minusta hyvinvoivan. Tunteiden pakeneminen puolestaan vie kohti ahdistusta joka iskee sitten jossain kohtaa kahta kauheampana.
Mielestäni tyhjyyden tunteesta eroon pääsemiseen ei ole mitään muuta väylää kuin oman tunnemaailmansa kohtaaminen ja tunteiden hyväksyminen – tiedän, pelottavaa. Se että rohkenee hyväksyä myös negatiiviset tunteet ja sen, että välillä ihan oikeasti tuntuu pahalta tai ontolta. Tietenkin jos tunne liittyy masennukseen, on syytä hoitaa asiaa vielä syvemmin. Itse olen huomannut että puhuminen auttaa. Se että avaan suuni tuntemuksistani ja siinä kohtaa kun elämä tuntuu tyhjältä, mietin miksi näin? Mistä tyhjyys kumpuaa? Mikä tunteen laukaisee? Joskus tyhjä olo tulee tosiaan sieltä kauempaakin, eli sitä voi olla hankala tästä hetkestä paikantaa. Kannattaa kuitenkin käydä läpi oman elämän ihmissuhteet, työ, vapaa-aika ja oikeastaan kaikki siihen kuuluva ja miettiä, voisiko syy löytyä sieltä? Onko elämässäsi kulisseja, valheellisia ihmissuhteita, epätyydyttäviä asioita tai oletko kenties laiminlyönyt omaa hyvinvointiasi viime aikoina?
Onko tyhjyyden tunteen kokeminen teillekin tuttua? Millaisissa tilanteissa sitä koette?
Kuvat: Mikaela / edit: minä
