Hyvä ystävä ei tuomitse
Ystävyys on ollut jälleen viime aikoina mielen päällä. Olen kirjoittanut aiheesta muutamaankin otteeseen blogissani – tosin joka kerta hieman eri näkökulmista. Viimeisin tekstini oli ”Kun ystävyys viilenee”, eli teksti etääntymisen tunteesta ja siitä, kun ystävyys pikkuhiljaa vaan muuttaa muotoaan. Tänään haluan tarkastella ystävyyden tärkeimpiä ominaisuuksia – niitä seikkoja joita itse olen oivaltanut ystävyyssuhteessa eniten arvostavani. Minullakin kun on kokemusta monenlaisesta ystävyydestä ja jopa siitä, ettei ole aitoja ystäviä jotka seisoisivat rinnallasi tosipaikan tullen.
Olen ollut ihmisenä aikamoisessa prosessissa jo pidempään ja samassa yhteydessä karsinut lähipiiriäni. Joskus elämä tuo eteen tilanteita joissa omat rajat tulevat vastaan ja on oikeus karsia elämästä ne ihmiset, jotka kokee siinä tilanteessa itselleen tavalla tai toisella kuormittaviksi. Silläkin riskillä palaako ystävyys tai kaveruus koskaan ennalleen, olen tehnyt tietoisia valintoja ja juuri nyt koenkin, että lähelläni on ne ihmiset, jotka siihen tarvitsenkin. Ehkä se merkittävin seikka on ollut että haluan rinnalleni ihmisiä, jotka eivät tuomitse minua millään tavalla. Vaikka mokailisinkin, he eivät koskaan syyllistä minua vaan sen sijaan auttavat minua ymmärtämään itseäni ja tapaani toimia. En nyt tarkoita tällä sitä etteikö ystävä saisi sanoa aiheesta tai kyseenalaistaa päätöksiäni mutta sen kaiken tulee tapahtua muulla tavoin kuin rajusti tuomiten. Oivalsin itse asiassa aivan vasta sen, että sehän läheisimpiä ystäviäni yhdistääkin – he ovat minua kohtaan armollisia. He tietävät heikot kohtani ja sen, etten ole niistä helpoimmista lähtökohdista tai että olen välillä reaktiivinen. He myöskin osaavat antaa minulle tarvitsemaani tilaa. Kukaan heistä ei suutu jos ei ehditä näkemään viikkoon tai pariin eikä kyseenalaista sen seurauksena ystävyyttämme.
Lähiystäväpiirissäni ei ole oikein koskaan ollut kovia ja tyrannimaisia ihmisiä. Kun on itsekin sisimmässään herkkä, kaipaa rinnalleen sillä tietynlaisella herkkyydellä varusteltuja ihmisiä – ystäviä jotka eivät ikään kuin alista minua. Pelkään sitä ihmistyyppiä, joka on kylmän ja kovan suojakuoren omaava – tiedättekö sellainen kylmäkiskoinen ja pelottavan vahva, joka osoittaa sormella joka käänteessä. Vaikka itsekin koen olevani vahva nainen monessakin mielessä, niin silti minussa on se tietty herkkyys etten kestä julmaa ja kylmää toimintaa. Olen aina jollain tavalla karttanutkin tuollaisia ihmisiä ja heidän seurassaan en pohjimmiltani viihdy. Kaipaan aitoutta, lämpöä ja turvallisuudentunnetta. Sitä että ystävät kunnioittavat minua ja rajojani. Maanläheiset arvot ja se, että ystävyys on muutakin kuin bileissä yhdessä hengailua, on minulle kaiken a ja o.
Kuten mainittu, elämässäni on ollut monenlaisia ystävyyssuhteita. Lapsena minulla oli vähänlaisesti ystäviä jos ollenkaan – koiramme Rose oli vuosia paras ystäväni, joten se kertonee jotain. Teininä oli muutamia symbioosiystävyyksiä uskovaisten tyttöjen kanssa ja parikymppisenä Helsinkiin muutettuani olin jälleen kovin yksinäinen. Sitten tuli juhlintavaihe ja pintaliitoporukat joihin ajauduin mukaan. Silloinkin minulla oli yksi erittäin tärkeä ystävyyssuhde mutta en itse osannut arvostaa ystävyyttä. Olin sellainen jollainen ystävä en koskaan nykyään voisi olla – välinpitämätön ja ajattelematon. En osannut vetää rajoja toiminnalleni. Toisaalta tiedän, että tämä ystäväni näki lävitseni ja hän tiesi etten ole paha ihminen vaan yksinkertaisesti niin sekaisin elämässä. Viimeisimmän seurustelusuhteen alkaessa moni ihmissuhde jäi alkuun taka-alalle mutta jossain kohtaa osa olemassa olevista kaverisuhteista alkoi syvenemään ystävyydeksi. Se kertonee jotain, että suhteen alussa minulla oli ainoastaan yksi paras ystävä mutta nyt minulla on heitä useampia. Viimeiset pari vuotta ovat olleet kaikista ratkaisevimpia ja etenkin viimeinen vuosi merkittävä. Parhaimmat ystäväni ovat kulkeneet rinnallani ja jakaneet kanssani läpi käymääni. Aina ei tarvitse edes jakaa asioita pilkun tarkasti, vaan se tietoisuus siitä että on ihmisiä, jotka ovat siinä, on merkittävä.
Välillä olen potenut jopa huonoa omaatuntoa siitä etten jaksa olla kaikkien ystävä. Kun on joskus toivonut että elämässä olisi edes yksi ihminen, tuntuu pahalta ajatella että nyt sitten torjuu osan. En kuitenkaan osaa hallita erityisen suurta ystäväpiiriä, sillä kaipaan niin paljon omaa tilaa ja aikaa. Myöskään resursseja ei vaan tunnu olevan ja silloin minun on kuunneltava itseäni. Välillä mietin miten joskus jaksoinkin sellaisia pinnallisia pilipali suhteita mutta kai se on niin, että itse tässä on eniten muuttunut. Nyt katsoessani joitain aikuisiakin naisia joiden tietää puhuvan toisista paskaa selän takana tuntuu aivan käsittämättömälle, että joskus olen itsekin saattanut suhtautua ihmissuhteisiin yhtä kevyesti. Tuollainen ystävyys on yhtä tyhjän kanssa. En minä halua mennä edes baariin ihmisen kanssa, jonka seurassa en koe olevani tärkeä. Mieluummin jään kotiin kuin vietän aikaa ihmisen seurassa, joka on kanssani vaan koska ei nyt ole oikein ketään muutakaan.
Tekstin tarkoitus on muistuttaa myös juuri sinua siitä, että ystävyys perustuu valinnanvapauteen – siihen että itse voimme valita ne ihmiset jotka pidämme lähellämme. Ystävyyden kuuluu myös tuoda elämään niitä asioita, joita haluamme sen tuovan. Minulle on tärkeää hyväksyntä, luottamus ja se ettei minua tuomita mutta sinulle ne seikat voivat olla täysin toisia. Tässäkin asiassa on tärkeää kuunnella itseään ja muistaa ne omat rajat – mihin on valmis venymään ja onko aina edes välttämätöntä venyä epämukavuusalueelle jos siltä tuntuu?
Aurinkoa keskiviikkoon!
Kuvat: Iines / edit: minä
