Paljastuksia lapsuudestani

Jo pienenä olin kovin mukavuudenhaluinen. Inhosin juuri pesusta tulleita kovia ja karheita sukkahousuja (siihen aikaan meillä ei käytetty huuhteluainetta), jonka vuoksi niitä pehmenneltiinkin aina käsien välissä ennen kuin puin ne päälleni. Kotona kuljin aina poikkeuksetta kalsareissa tai sukkahousuissa, enkä olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni siellä samoja vaatteita kuin koulussa tai päiväkodissa.

Pelkäsin lapsena pimeää huonetta, joten ovi tuli aina jättää raolle että olen ikään kuin yhteydessä vanhempiini ja he kuulevat jos minulla tulee hätä, tai minä kuulen jos heillä on hätä. Halusin lapsena olla kovin tietoinen kaikesta ja tunnistan itseni tuosta siis edelleen. Vaikka en olekaan utelias luonne niin tietoisuus ihmissuhteissa ja sen suhteen mitä ympärilläni tapahtuu, on minulle kovin tärkeää.

Minulla oli lapsena kovin vilkas mielikuvitus! En siis leikkinyt tylsästi barbeilla vaan keksin itse erilaisia tapoja leikkiä. Yksi hauskimmista on mielestäni ”papereilla leikkiminen” eli Elloksen kuvastosta leikeltiin ihmisiä ja niille sitten vaatteita. Kodin sisustus puolestaan leikattiin Anttilan kuvastoista. Parhaimmillaan matolla oli koko paperinukkejen koti ja ihan tajuttoman monta lehdestä leikattua palaa… Olen pitänyt ystävilleni koulua, meidän pihassa on ollut kioski, olen maalannut ja myynyt kiviä, jossain kohtaa vedin balettitunteja ja yhdessä vaiheessa hurahdin Australiaan ja kannoin tietokirjoja reppukaupalla kirjastosta, joista sitten kirjasin suunnilleen kaiken ylös vihkoihin. Ja tässä tosiaan oli vain pieni murto-osa…

Minulla oli pienenä Lapualla asuessamme yksi ihailija, joka osoitti minua kohtaan ihastusta mm. kiusaamalla vuodesta toiseen. Tuota jatkui todella pitkään ja vaikka aina valitin siitä opettajalle, ei asialle voitu tehdä oikein mitään. Muistan kuinka hän soitti minulle vuosien päästä humalassa silloin, kun asuin Seinäjoella ja pyysi kiusaamistaan anteeksi. Olin aivan ällikällä lyöty, sillä kiusaaminen tapahtui 1-3 -luokilla ja hän soitti minulle kun olin 16-17 -vuotias.

Olin jo lapsena kovin liikunnallinen. Veikkaan että tuo tyyli harrastaa liikuntaa on pitkälti lähtenyt siitä, että vanhemmat laittoivat minut urheilukisoihin pienestä pitäen ja kun lahjakkuuteni huomattiin, lähdettiin sitä sitten työstämään. Ylipäänsä meillä aina liikuttiin ja ulkoiltiin paljon eikä viikonloppuja tai arki-iltoja vaan maattu sohvalla elokuvien parissa.

Leikin vielä 13 -vuotiaanakin siskoni kanssa, eli olin aika lapsellinen lapsi. Tuohon varmasti vaikutti paljon se, ettei minulla ollut oikein oman ikäisiä kavereita ja vietin todella paljon aikaa siskoni kanssa joka on minua kuusi vuotta nuorempi. Toisaalta samaan aikaan olen aina ollut vastuuntuntoinen ja tehnyt ns. aikuisten juttuja jo nuoresta. Hyvänä esimerkkinä se, että kuudennelta luokalta lähtien olen aina ollut kesätöissä. Jos tänä päivänä kesätyöt aloitetaan 16-vuotiaana niin minä olin tuossa kohtaa jo ns. oikeissa töissä hoitoalalla…

Pikkusiskoni syntyminen oli kuusi vuotiaalle Jutalle oikea unelmien täyttymys! Muistan edelleen kuinka siskoni synnyttyä juoksin naapureille kertomaan, että olen saanut pikkusiskon. Siitä lähtien siskoni olikin minun nukke ja tanssitutin häntä kyllä aika paljon pillini mukaan. Milloin siskoni oli osa näytelmääni, jonka kuvasin videokameralle, milloin hän oli kotileikeissä se perheen vauva jolle puettiin jos jonkinlaisia vaatteita ja milloin taas pidin hänelle koulua. Oma sisko on kyllä yksi parhaista asioista ja toivon, että voimme olla läheisiä lopun elämää.

Olin lapsena täysin isän tyttö. Minulle oli tärkeää hänen hyväksyntänsä ja se, että teen asioita joista hän pitää tai jotka ovat hänelle mieleen. Näin jälkeen päin olen miettinyt, olenko siksi rohjennut elämässä näyttämään myös maskuliinisia puoliani koska olen ikään kuin ihannoinut isääni ja hänen maskuliinista tapaansa toimia? Onko se osittain vaikuttanut myös siihen etten parisuhteessakaan ole sellainen etten kykenisi kuin ”naisten juttuihin”, vaan minä voin yhtä lailla avata viemärit ja vaihtaa lamput? Myös pukeutumisessa tykkään leikitellä maskuliinisuudella enkä koskaan ole ollut pohjimmilta sellainen kaikkea tyttöhömppää rakastava.

Kirjoitin koko lapsuuteni ajan päiväkirjaa ja minulla oli lukuisia kirjekavereita. Jo silloin minulle on siis ollut luontaista ilmaista itseäni kirjoittamalla. Muistan kuinka jossain kohtaa noita kirjekavereita oli aivan tajuttoman monta – siis kymmeniä. Kiikutin kirjeitä postiin ja ostin kukilta tuoksuvia kirjepapereita. Päiväkirja on myöskin aina ollut hyvin tärkeä minulle ja sinne olen avautunut hyvin rehellisesti tunteistani.

Pimeän lisäksi pelkäsin lapsena todella paljon murtovarkaita. En osaa sanoa mistä tuo pelko on tullut koska olemme aina asuneet pienillä paikkakunnilla joissa ei todellakaan tapahtunut mitään tuollaista. Toisaalta kotimme ovat aina olleet isohkoja, jonka vuoksi niiden suuruus kenties sitten aiheutti pienessä lapsessa pelkoa? Säikähdin aina jos koiramme alkoi yöllä haukkumaan, että murtautuuko joku nyt kotiimme.

Keräsin pienenä milloin mitäkin. Näin äkkiseltään muistan keränneeni tarroja (etenkin ”nukkatarroja”), kiiltokuvia, unileluja, kinder yllätyksistä niitä vihreitä krokotiileja, karkkeja, eri maiden kolikoita, barbeja, Australia sälää ja mitähän vielä. Lapsena olin kova hamstraamaan kaikkea enkä malttanut luopua mistään. Nykyäänhän tilanne on siis täysin toinen ja suorastaan inhoan tavaran paljoutta…

Voitteko kenties samaistua johonkin lapsuuteni paljastukseen? 

Työni plussat ja miinukset

Kirjoitin viime vuoden marraskuussa postauksen työtilanteestani ja avasin teille sitä, mitä teen työkseni. Bloggaaminen on nykyään siis päätyöni vaikka siinä rinnalla onkin alaan liittyviä projekteja niin säännöllisenä tulonlähteenä kuin sitten myös kausittaisena ns. freelancer tulona. Sanon kuitenkin aina olevani bloggaaja koska jos lähdetään laskemaan työtunteja viikkotasolla, vie blogini huomattavasti eniten siitä. Ihan vasta tuli tosiaan vuosi täyteen siitä kun vähän vahingossa päädyin tähän tilanteeseen ja vuosi on nyt harjoiteltu hyvin pitkälti omaehtoista työskentelytapaa. Työssäni on niin plussia kuin miinuksiakin – kuten jokaisessa työssä. Tänään ajattelinkin listata teille ne konkreettiset plussat ja miinukset, ne asiat jotka ovat työssäni parasta ja jotka taas saavat näkemään punaista.

TYÖNI PLUSSAT:

Vapaus – Ehdottomasti yksi parhaista puolista työssäni on se, että saan itse aikatauluttaa kaiken. Toki joka viikko on sovittuja tapaamisia ja tilaisuuksia joissa käyn mutta pääasiallisesti kuitenkin se työn tekeminen tapahtuu hyvin omaehtoisesti. Voin herätä aamulla kahdeksalta kirjoittamaan tai kirjoittaa kahteen yöllä – minä olen itseni pomo ja päätän. Minulla on myöskin vapaus lähteä koska tahansa matkalle, nukkua maanantaina luvattoman pitkään ja pitää lounastauko vaikka kolmelta.

Luovuus – Vaikka työhöni kuuluu myös rutiineja ja niitä nihkeämpiäkin osuuksia niin pääasiallisesti työni on luovaa. Rakastan kirjoittamista ja valokuvaamista. Myös kuvien muokkaaminen on itse asiassa sekin omanlaistaan vapaata itsensä toteuttamista vaikka valitettavan usein se rutiinilla meneekin. Luova työ on täysin juttuni enkä kykenisi enää tekemään esimerkiksi toimistotyötä jossa jokainen päivä menee sillä samalla kaavalla.

Mahdollisuus vaikuttaa – Vaikka blogissani on osittain kevyttä ja merkityksetöntä hömppääkin joka tuskin vaikuttaa ihmisiin muutoin kuin ehkä viihdyttävästi bussimatkoilla, niin tämä on kanava, jonka kautta pystyn myös vaikuttamaan. Pystyn siis työni kautta tuomaan esiin jopa vaikeitakin asioita, sellaisia joista toivoisin itse enemmän puhuttavan. Tuo on todella mieletöntä ja ehdottomasti yksi parhaista jutuista työssäni!

Itsenäisyys – Olen aina ollut enemmän yksilösuorittaja kuin tiimipelaaja. Tykkään työskennellä yksin ja omassa rauhassa – tehdä ikään kuin omaa juttuani. Tässä työssä tämäkin puoli toteutuu niin pitkälle kuin vaan haluan. Vaikka kollegoitakin on mukava tavata ja käydä yhdessä kuvaamassa, niin kyllä se kaikista isoin osuus työssäni tapahtuu yksin hiljaisuudessa.

Työni liikkuvuus – Voin tehdä työni kotoa käsin, rannalta, kahviloista tai vaikka toiselta puolelta maapalloa. Ainoa ehto on wifi ja se nykyään löytyykin melkeinpä jokaisesta kolkasta. Työni siis kulkee mukanani paikasta toiseen eikä se ole sidoksissa toimistoon tai työaikoihin.

Säännöllinen palaute – Harvassa työssä saa niin paljon palautetta kuin tässä työssä saa! Vaikka palaute ei olisikaan aina positiivista niin se on kuitenkin palautetta, jonka merkitys on tärkeä. Moni tekee työtä vuosikausia saamatta minkäänlaista kiitosta tekemästään mutta itse koen saavani sitä teiltä hyvinkin usein. Palaute aina tsemppaa tai saa pohtimaan oman työn laatua.

Upeat ihmiset – Vaikka työni on pitkälti itsenäistä ja minun vastuullani, tapaan työssäni kuitenkin jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Tämä on ehdottomasti plussapuoli, sillä missään aikaisemmassa työssäni en ole kohdannut näin paljon uusia tyyppejä ja joutunut samalla asettamaan itseäni myös pienoiselle epämukavuusalueelle. Bloggaajana toimin persoonana eli minuna itsenäni – aikaisemmilla työpaikoilla minulla on ollut aina se työminä.

Teen sitä mistä pidän – Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä se, että saan todella tehdä sitä, mistä pidän. Olen tehnyt elämässäni jos jonkinlaista työtä mutta kyllästynyt aina kaikkeen tekemääni. En ole oikein koskaan löytänyt sitä alaani ennen kuin blogin myötä. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat tällä hetkellä minulle niitä mieluisimpia juttuja ja työssäni ne molemmat yhdistyvät mukavalla tavalla! Jatkoa ajatellen olen funtsinut kouluttautumista juurikin näiltä osa-alueilta. Valokuvausta teen blogin ulkopuolellakin mutta myös kirjoittaminen ikään kuin blogista erillään kiehtoo.

TYÖNI MIINUKSET:

Epäsäännölliset tulot – Joka kuukausi tilille ei siis ilmesty sitä samaa summaa rahaa, vaan palkan suuruus vaihtelee. Tähän vaikuttaa hyvin pitkälti se kuinka aktiivinen olen itse myyjänä ollut tai miten paljon saan portaalin kautta yhteistöitä. On kuukausia että tilille tulee useammasta kaupallisesta kampanjasta palkkiot mutta sitten myös kuukausia, että rahaa tulee vähemmän. Minulla on myös tuloja blogin ulkopuolelta mutta blogini tulovirta on kuitenkin se kaikista suurin. Tällainen freelancer elämä vaatii ehdottomasti tietynlaista luonnetta, eli pitää kyetä elämään paikoitellen myös pienessä epävarmuudessa.

Palkallisia vuosilomia ei ole – Ikinä en siis voi lähteä palkalliselle lomalle ilman että teen kaiken valmiiksi tai teen töitä lomaltakin. Periaatteessahan siis saan palkkaa kyllä loma-ajaltakin koska blogi ei koskaan mene ”kiinni” mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Myöskään palkallisia sairaspäiviä sanan varsinaisessa muodossa ei ole, eli kipeänäkin kirjoitetaan mutta onneksi sängystä käsin sentään.

Olet töissä melkein aina – Työni on hyvin sitovaa eli vapaa-ajan ja työn raja on kovin häilyvä. Välillä teen kyllä sellaisia irtiottoja kuten talvella useamman kerran Leville, että ajastan kaiken ja olen muutaman päivän totaalisessa somelakossa. Tuollainen tekee niin hyvää koska muuten olen jatkuvasti työssäni kiinni – sitä miettii alituiseen seuraavien päivien postauksia ja ideoi tulevaa. Teen töitä muutenkin oikeastaan aina kun olen kotona. Nytkin kello lähenee kahtatoista illalla ja edelleen kirjoitan…

Yksinäisyys – Välillä tämä työ on kyllä hyvin yksinäistä vaikka yksin työskentelystä sinällään pidänkin. Kun tekee omaa juttuaan ja on ns. sen oman työnsä herra, ei periaatteessa ole toista joka ymmärtäisi sinua täysin samalla tavalla. Toki kollegat ovat tälläkin alalla rikkaus, sillä heiltä saat vertaistukea mutta loppupeleissä somekanavasi ovat kuitenkin sinun vastuullasi ja niiden sisältö sinun harteillasi. Joskus bloggaaminen on siis aika yksinäistä puuhaa.

Rajojen asettaminen – Pidänkö viikonloput vapaana vai teenkö töitä viikonloppuisinkin? Noudatanko jonkinlaisia työaikoja vai teenkö töitä aamusta yöhön? Rajat tulee asettaa itse ja se on ollut minulle paikoitellen hankalaa. Välillä tehokkuuteni kärsii kun uppoudun johonkin juttuun liian pitkäksi aikaa tai stressaannun, kun olen jättänyt jonkun homman viime tippaan. Minulla on siis ollut välillä hankaluuksia ns. johtaa itseäni, eli toimia hyvin tehokkaasti tietyssä ajassa tai asettaa rajat töiden sekä vapaa-ajan välille. Vaikka omalla tavallaan onkin ihanaa olla itse itsensä pomo niin vaatii tuo kuitenkin sitä tietynlaista asennetta ja sen opettelua.

Ennakkoluulot – Bloggaaminen ja sosiaaliseen mediaan liittyvät työt tuntuvat olevan edelleen jonkinlainen tabu. Vaikka ammatikseen bloggaavia on nykyään jo useampia, silti se herättää niin monessa ennakkoluuloja. Itse ainakin kohtaan säännöllisesti epäilyksiä siihen liittyen, että teenkö mitään. Minulla oletetaan olevan rutkasti vapaa-aikaa vaikka eihän se todellakaan niin mene! Jotta voin pitää vapaapäivän vaatii se sen että teen kaiken edellisenä päivänä valmiiksi. Blogiin ei myöskään vaan ”räpsitä kuvia” ja kirjoiteta muutamaa riviä tekstiä – ei ainakaan minun blogiini. Blogi on ihan oikeasti todellinen aikasyöppö!

On muuten aika valaisevaa välillä pysähtyä miettimään oman työnsä plussia ja miinuksia. Omassani ehdottomasti plussapuolet kumoavat ne miinukset, jonka vuoksi koenkin tekeväni oikeita juttuja. Jos miinuksia alkaa olla enemmän kuin plussia kannattaa todella pysähtyä miettimään tekeekö varmasti niitä asioita, jotka kokee omikseen? Itsekin lukuisia kertoja työpaikkaa ja muutaman kerran jopa alaakin vaihtaneena en voi sanoa kuin että kannattaa kuunnella sydäntään.

Ihanaa työpäivää juuri sinulle!