Olen aina ollut ihmisenä sellainen, että kaipaan elämältä jotain enemmän kuin perus arkea. Tällä tarkoitan kaipaavani ääritunteita – niin ilon, innostuksen kuin hauskanpidon saraltakin. Olen pohjimmilani seikkailunhaluinen ihminen ja vaikka tietyllä tapaa rutiinit tuovatkin luonteeseeni vastapainoa, pelkään liiallista rutinoitumista tai asettumista. Sisälläni on ehkä jonkinlainen halu olla kasvamatta aikuiseksi ja pelko siitä, että jossain kohtaa havahdun onnettomana tilanteesta, jossa minulla on aviomies, kaksi lasta, farmariauto ja asuntovelka. Tuo on minulle skenaario joka ei houkuttele, ei sitten yhtään.

Moni ajattelee minusta ulkoisen olemuksen perusteella, että olen erityisen rauhallinen ihminen. Totuus on kuitenkin toinen kun olen läheisteni seurassa. Olen puhelias ja välillä jopa aika kovaääninenkin, vaikka toisaalta minusta löytyy myös se rauhallinen puolikin, joka osaa kuunnella muita. Työminäni on aina ollut erilainen kuin vapaa-ajan minä ja se on juurikin tuollainen rauhallinen ja jopa hieman vetäytyväkin. Kuten olen tainnut aikaisemminkin sen sanoa, en ole koskaan oikein päässyt työpaikoilla työyhteisöön intensiivisesti mukaan ja olen aina vähän jättäytynyt sen ulkopuolelle.

Minulla on surkeahko ajantaju. Saatan käyttää asioihin todella paljon aikaa jos kyse on jostain, minkä suhteen minulla ei ole deadlinea. Yhtäkkiä joku yksinkertainenkin juttu vie aivan tuhottomasti aikaa kun viilaan pilkkua. Minun on myös hankala arvioida aikataulullisesti sitä, että ehdin paikkaan A tietyssä ajassa. Tämä on todella ärsyttävä piirre ja inhoan sitä itsessäni. Olisi kiva olla se ihminen joka on aina ajoissa ja tekee asiat todella nopeasti. Olen niitä viimetipan ihmisiä.

Koen paikoitellen ahdistusta sosiaalisesta mediasta. Vaikka se työni onkin, niin silti välillä kaipaan sitä etten jaa kaikkea tänne tai Instagramiin. Siinä on itse asiassa yksi syy jonka vuoksi en jaksa jatkuvasti päivittää Insta storiesia koska itseäni ahdistaa ajatus siitä, että jatkuvasti pitäisi jakaa itsestään ja tekemisistään reaaliaikaista materiaalia. Välillä tykkään myös ottaa totaalisia irtiottoja somesta ja näin tein viimeksi viime viikonloppuna. Ajastin tänne kaiken materiaalin enkä lisännyt mitään Instagramiin perjantain ja sunnuntain välillä. Tuntui niin vapauttavalle olla hetki poissa ja elää kuten muutkin elävät. Välillä huomaan eläväni liikaa linssin läpi mikä on sinällään bloggaajille aika tyypillistä.

Jos ja kun syön maitotuotteita (esimerkiksi laktoositonta juustoa) tulee minulle todella usein yhtäkkinen huonovointisuus kesken syömisen. Siis sellainen tunne, että nyt on pakko mennä oksentamaan ja tuo tunne kestää muutaman minuutin ajan kunnes se menee ohitse. En tiedä mistä se johtuu mutta epäilen, että kenties siitä koska en syö paljon maitotuotteita niin kroppa vaan reagoi ikään kuin ”vierastaen” tai sitten se on se maitotuotteiden happamuus? Tuo on outoa mutta sitä ilmenee todella säännöllisesti enkä ole tavannut vielä ketään jolla olisi samankaltaisia tuntemuksia.

Mietin tällä hetkellä todella paljon oman yrityksen perustamista mutta se kaikki paperihomma pelottaa, jännittää ja ahdistaa. Olen todella huono ottamaan selvää asioista ja kärsimätön, jonka vuoksi kevyt yrittäjyys on ollut maailman helpointa. Ymmärrän kuitenkin sen, että tällä hetkellä oman toiminimen perustaminen olisi ehkä kuitenkin järkevämpää. Nyt en nimittäin hyödy ”yrittäjyyden eduista” mikä on sinällään ehkä hieman typerääkin. Sanokaa joku minulle, että se toiminimi ei vaadi paljon paperihommia jooko?

Miehissä itseeni iskee eniten sellainen ei stereotyyppinen komeus. Itse asiassa nykyään jopa ihan ällöttää sellaiset todella komeat matchoilevat miehet jotka luulevat itsestään liikoja. Pidän enemmän tavallisemman näköisistä mutta hyvällä huumorilla varustelluista miehistä. Miehen tulee myöskin kestää omaa roisia huumorintajuani ja tietynlaista ”äijämäisyyttä”, sillä en tule koskaan muuttumaan sievistelijäksi joka ei sano mihinkään asiaan omaa mielipidettä. Tiedän olevani naistyyppiä, jonka kanssa kovin moni itsetunnoltaan heikompi mies ei pärjää ja tiedostan sen hyvin.

Olen aika huoleton ihminen ja kaukana säntillisestä sekä järjestelmällisestä. Minun ei tarvitse esimerkiksi tietää niin tarkasti yksityiskohtia jos lähden vaikka matkalle. Kunhan ne tietyt perus jutut kuten lennot ja jonkinlainen majoitus ovat kunnossa, niin voin hyvin lähteä reissuun pienessä epävarmuudessakin. En ole myöskään vaativa, eli voin nukkua oikeastaan missä vaan. Viime kesänä nukuin yhdellä venereissulla veneen lattialla ja hyvinpä muuten nukuinkin.

Olen harrastanut pienempänä balettia sekä telinevoimistelua. Nuo lajit eivät kuitenkaan sopineet niin hyvin itselleni, että olisin jatkanut niiden harrastamista vuosi tolkulla. Olen enemmänkin sellainen ”helpompien” liikuntalajien harrastaja kuten juoksemisen. Minulla on erityisen hyvät keuhkot ja jaksan tosiaan hengityselimistön puolesta juosta todella pitkiäkin matkoja.

Lapsuudessa koiramme oli paras ystäväni. Muistan jakaneeni hänelle paljon asioita – oikeastaan pelottavankin paljon. Näin jälkeenpäin olen vasta ymmärtänyt, että koirakaverini oli minulle se tietynlainen tuki ja turva lapsuudessa, jolle pystyin puhumaan kaikesta ja joka oli aina olemassa minua varten. Tuo on tavallaan erikoista miten lapsi saattaa kiintyä eläimeen kuten ihmiseen ja kokea eläimen läsnäolon erityisen rauhoittavana – jonkinlaisen turvapaikkana. Olen aina ollut myöskin hyvin eläinrakas ja enemmän kuin oman lapsen hankkimisesta, haaveilen lemmikistä.

Sellaisia faktoja tähän tiistaipäivään!

Oliko joukossa jotain johon voitte kenties samaistua?

Kuvat: Iines / edit minä

// Kuvat kuvattu Sokos Hotel Presidentin tiloissa