Miksi treenaan kuntosalilla?

Kysymys jota mietin välillä itsekin on otsikon mukainen – miksi treenaan kuntosalilla? En nimittäin ole oikein koskaan nauttinut puuhasta erityisemmin tai ollut sellainen ”salikissa”, joka saa nautintoa latoessaan lisää painoa tankoon. En myöskään ole mikään suuri lihasten ystävä tai saa tyydytystä siitä, että takapuoli kasvaa päivä päivältä muhkeammaksi. Itse asiassa pidän huolen siitä, että lihakset pysyvät aika samassa mitoituksessa vuodesta toiseen (ja mahdun vaatteisiini), jonka vuoksi salitreenini on enemmänkin ylläpitävää kuin lihasmassaa jatkuvasti kasvattavaa. Haluan kyllä, että minulla on lihasvoimaa koska se ylläpitää toimintakykyäni mutta siinä se. Tai sanotaanko näin, että minulla ei ole motivaatiota kasvattaa lihasmassaa nykyistä enempää. Aerobisen kunnon suhteen minulla on sen sijaan aina ollut motivaatiota, sillä olen enemmänkin sellainen kestävyysliikkuja kuin treenaaja joka nauttii suoranaisesti voiman kasvattamisesta.

Moni nyt sitten ehkä ihmettelee, miksi silti käyn kuntosalilla? Veikkaan myös, että jokunen on kanssani samoilla linjoilla sen suhteen, että salitreeni ei ole välttämättä se päivän kohokohta mutta käy siellä silti. Itse aloitin säännöllisen salitreenin täytettyäni 25. Silloinen miesystäväni sai minut mukaan salille, jonka jälkeen kävimmekin aina yhdessä treenaamassa. Tuota ennen olin treenannut lihaskuntoa todella vähän – oikeastaan vain satunnaisilla bodypump -tunneilla. Kuten tosiaan mainittu, olen aina ollut kestävyysliikkuja ja suosikkejani ovat kaikki pitkäkestoinen sekä mieluiten vieläpä suhteellisen matalasykkeinen liikunta. Jossain kohtaahan olin aivan spinning hullu ja kävin tunneilla monta kertaa viikossa. Kropassani ei kuitenkaan tuohon aikaan ollut juurikaan ryhtiä ja olin kutakuinkin lihakseton. Kun aloitin salitreenin, koinkin sen yllättävän hyvänä ja helppona liikuntamuotona. Pikkuhiljaa myös kroppaani alkoi tulemaan muotoa, jonka myötä sain esimerkiksi ensimmäistä kertaa elämässä ne olkapäät ja selkävaivani loppuivat. Rasvaakin paloi siinä sivussa ikään kuin huomaamatta – tai oikeastaan paino ei pudonnut mutta kroppa muuttui pikkuhiljaa kiinteämmäksi.

Salitreenin myötä olen tosiaan saanut itselleni olkapäät ja käsivarretkaan eivät ole enää pelkät löysät narut. Vaikka monen silmissä olen varmasti edelleen surkeilla lihaksilla varusteltu (riippuu aina, kuka vertaa ja mihin), niin tärkeintä on että itse tiedän kropassani tapahtuneet muutokset. Nyt kun takana on tosiaan jo reilu viisi vuotta kuntosalia, on siitä tullut itselleni suorastaan rutiini. Se on helppo tapa treenata ja vaikka en erityisemmin siitä lihasvoiman harjoittamisesta nautikaan, silti käyn salilla 2-3 kertaa viikossa. Tykkään, että kropassa on ulkoisesti vähän ryhtiä ja sisäisesti taas sitä, että jaksan vaikka kannatella itseäni tai vaikka lankuttaa – sellaista tietynlaista jäntevyyttä jota ei pelkän aerobisen harrastamisesta saa. Huomio jonka olen myöskin kuntosalitreenien myötä tehnyt, on että kroppa on paremmassa kunnossa myös ruumiillisten vaivojen suhteen. Kun on lihaksia, ne tukevat vartaloamme ja esimerkiksi nimenomaan selkä tosiaan voi paremmin. Pidänkin todella tärkeänä juurikin keskivartalon lihasten harjoittamista, sillä koen coren todella tärkeäksi osaksi koko tukirankamme hyvinvointia. Kun keskivartalomme on kunnossa, pysyy koko pakka hyvin kasassa!

Salitreeni on kokonaisuudessaan erittäin tuttu, turvallinen, helppo ja nopea tapa treenata sillä itse vedän tehokkaasti treenin lämmittelyineen tunnissa. Minullehan ei aina myöskään ole niin tärkeää se, että nautinko nyt täysillä liikuntasuorituksesta, koska liikkuminen on ollut minulle lapsesta lähtien automaatio. Liikunnan jälkeinen olo on kyllä aina poikkeuksetta erinomainen ja sitä pyrinkin joka kerta miettimään jos jostain syystä tuntuu sille, ettei tänään yhtään kiinnostaisi. Välillähän tässä reilun viiden vuoden aikana on ollut kuukauden tai parinkin taukoja etten ole salilla käynyt – viimeksi viime kesänä. Noiden taukojen aikana olen kuitenkin poikkeuksetta alkanut kaipaamaan aerobisen rinnalle lihaskunnon treenaamista, sillä se rehellisesti sanottuna tasapainottaa treenisykliä. Toisaalta joku korvaava muotokin voisi olla salille ihan mielekästä vaihtelua ja välillä sitä kieltämättä mietinkin. Siinä tullaan kuitenkin jälleen sen kysymyksen äärelle, että missä muussa lajissa hoidat treenit tunnissa ja pääset vieläpä kotiin suihkuun? Siinä siis vielä yksi syy sille, miksi salilla käyn – kuntosalini on naapurissa.

Jos joku nyt ihmettelee miten voin treenata salilla ilman sen suurempia tavoitteita – lähinnä siis lihaskuntoa ylläpitäen – niin hyvinpä vaan. Olin nuorempana näissä treenijutuissa sellainen, että tavoittelin jatkuvasti parempaa ja parempaa. Nykyään olen varmaan sitten ajautunut johonkin vähemmän itseä ruoskivaan tilaan, sillä enää ei kiinnosta vaatia aina nousujohteista kehitystä. Tai sanotaanko näin, että tykkään kehostani tällaisena ja viihdyn siinä. Ehkä tärkeintä itselleni onkin se, että minulla on hyvä olo kropassani eikä minun tarvitse todistella muille mitään sen suhteen, kuinka paljon jaksan juosta tai kuinka painavilla käsipainoilla hauista treenaan. Luulen, että tämä tyyli treenata nimenomaan tasapainottaa luonnettani parhaiten joka puolestaan on aika impulsiivinen. Tuntuu hyvältä, että joku osa-alue elämässä on todella tasainen hyvinvoinnin lähde vuodesta toiseen. Saankin eniten tyydytystä tavasta treenata ilman ruoskintaa tai sellaista itsensä jatkuvasti parempaan pakottamista.

Treenihousut *Nike / Treeniliivit Nike / Treenikengät *Nike/House of Brandon (*saatu)

Siinä tosiaan muutamia syitä siihen miksi salilla treenailen. Toki fiilikseni vaihtelevat treenien suhteen hieman elämäntilanteesta ja vuodenajasta riippuen. Keväällä on taas ihana juosta enemmän ulkona, kun nyt taas on mukava treenailla sisätiloissa. Ja se piti vielä mainita, että joogakin on mukana treeneissäni mutta edelleenkin aivan liian vähäisissä määrin! Se on itselleni todellakin tavoite jatkoa ajatellen…

Käyttekö te kuntosalilla ja jos niin miksi? Onko muita pelkästään lihaskuntoa ylläpitääkseen salilla treenaavia?

PS. *House of Brandonilla on meneillään super alet, eli kaikki tuotteet ovat -20 %. Esimerkiksi kuvissa näkyvät aivan parhaat salikengätkin ovat nyt lähes parin kympin alessa!

Onko haavojaan hyvä avata?

Siitä puhutaan paljon, että asiat tulisi käsitellä – ne kaikista vaikeimmatkin. Olen itsekin paljon tuota toistanut teksteissäni mutta totuushan on se, että kipeitä asioita on käytännön tasolla monesti vaikea käsitellä. On helpompaa päättää että nyt tapahtuu muutos ja käsittelen, kun sitten ihan oikeasti käsitellä. Itse ainakin myönnän rehellisesti, että kannan edelleen sisälläni taakkoja, jotka painavat koska vaikka olen ajatellut käsitelleeni niitä – en todellisuudessa ole sitä tehnyt. Toki askel eteenpäin on jo ihan sekin että myöntää itselleen haavojen olemassa olon ja sen, että tämän kyseisen asian suhteen olisi jotain tehtävä mutta monesti ihmisellä itsellään ei ehkä edes riitä keinoja, ymmärrystä tai resursseja omien haavojensa paranteluun.

Vaikeat elämäntapahtumat jotka ovat menneisyydessä jättäneet meihin jälkensä, eivät välttämättä heijastu elämäämme saman tien. Minä ainakin olen tehnyt muutamaankin otteeseen sen huomion, että vaikeat asiat saattavat nousta pintaan vasta myöhemmin. Usein kriisitilanteessa sitä vaan pyrkii selviytymään ja kun tuosta hetkestä pääsee edes jollain tasolla jaloilleen, haluaa sitä olla jonkun aikaa kevyellä mielellä ja kaiken huonon pyyhkiikin pois mielestään – hukutetaan paha olo kiireeseen, juhlimiseen, työntekoon tai vaikka ylensyömiseen. Usein puhutaan myös siitä, ettei ole aikaa surra tai kokea negatiivisia tunteita siinä kohtaa, kun se tilanne olisi aidosti päällä. Näin taas kun toimii, saattaa kulua jonkin aikaa kunnes mieli alkaa oireilemaan. Kaikki se tapahtunut, jonka olemme syrjäyttäneet mielestämme, nouseekin yhtäkkiä uudelleen pintaan ja saattaa ilmetä esimerkiksi masennuksen tai paniikkihäiriöiden kautta.

Olen oikeastaan koko elämäni vältellyt ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtuneiden asioiden käsittelyä. Pitkään ajattelin, että olen kaiken sen kanssa aivan sujut enkä minä ole moksiskaan esimerkiksi vanhempieni avioeroon liittyvistä asioista tai siitä, että olen elänyt nuoruuteni hengellisen yhteisön piirissä, jossa omaa tahtoani on tietyllä tapaa tukahdutettu. Onkin jännä kuinka siinä kohtaa, kun aloitin viimeisimmän eroni käsittelemisen, nousikin pintaan yhtäkkiä vuosienkin takaisia pahanolon tunteita ja kaikki tuo tuli muuten jossain kohtaa alitajuntaani aikamoisella rytinällä. Yhtäkkiä yhdistelinkin asioita toisiinsa ja ymmärsin selkeästi sen, että itse asiassa kaikki tuo kahdenkymmenen ensimmäisen vuoteni aikana tapahtunut onkin vaikuttanut minuun aivan tajuttoman paljon! Kannan sisälläni asioita, joita en ole ehkä uskaltanut kohdata siinä mielessä, että myöntäisin niiden vaikuttavan minussa edelleen. On tuntunut huomattavasti helpommalle jättää haavat taakse kuin nostaa ne tiskiin sillä onhan se paljon helpompaa pitää katse tulevassa kuin kurkkia peräpeiliin.

Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että jos meillä on haavoja joiden syitä emme ymmärrä tai joiden aiheuttajalle emme ole antaneet anteeksi – me emme pääse syvällä sisimmässämme eteenpäin. Vaikka voit painaa ne hetkellisesti pois mielestäsi, tulevat nuo silti kummittelemaan siellä aina. Tämän vuoksi on niin tärkeää, että asiat nostetaan pöydälle ja niitä käydään läpi vaikka sitten ulkopuolisen avun turvin. Itse ainakin koen, että vaikka olenkin suhteellisen viisas näissä ihmissuhdekuvioissa ja osaan esimerkiksi lukea ihmisiä sekä itseänikin – en osaa selittää kaikkea tapahtunutta enkä ole sisimmässäni antanut anteeksi kaikille ihmisille, jotka ovat minua elämäni varrella satuttaneet. Minullakin on asioita, joihin en löydä syitä vaikka kuinka koetan etsiä, enkä ole myöskään hyväksynyt tietynlaisia vääryydentunteita joita olen joutunut kokemaan. Ihmisen ymmärrys on rajallinen ja varsinkin jos kyse on omasta elämästä, siihen usein liittyy niitä henkilökohtaisia tunteita jotka taas vaikuttavat siihen miltä kantilta pystymme asioita katsomaan. Ei ole tuulesta temmattua, että jopa terapeutitkin tarvitsevat terapeuttia oman elämänsä ongelmien käsittelyyn. Useamman ihmisen on hyvin hankalaa tehdä omaa henkistä parannusprosessia itsensä kanssa, vaan siihen useimmiten kaivataan jonkinlaista ulkopuolista apua.

Vaikka haavat ovat syviä ja niiden avaaminen sattuu todella paljon, haluan siihen silti jokaista kannustaa – nyt tai ei koskaan. Haavojaan kannattaa avata niin kauan kunnes niiden suhteen saa rauhan. En tiedä löytyykö kaikelle elämässä aina edes syitä ja monet kipeät asiat, jotka johtuvat toisista ihmisistä ovat tavallaan noiden muiden ihmisten ongelmien seurausta. Eli he ovat ongelmiensa vuoksi aiheuttaneet meille pahaa oloa, jota emme voi periaatteessa ymmärtää tai hyväksyä. Kuitenkin se, että pystyy antamaan anteeksi väärin tehneelle ihmiselle, vaatii työstämistä ja prosessointia. Joskus me vaan satumme olemaan uhreina tilanteessa, johon emme ole ehkä syyllisiä mutta ihminen purkaa omaa pahoinvointiaan meihin. Itse koen, että nimenomaan vaikeinta on hyväksyä jos joku toinen ihminen on satuttanut minua vaikka käytöksellään tai sillä, miten on minua kohdellut. Koska kohtelusta on seurannut minulle kärsimystä, sitä on hyvin hankala hyväksyä saatikka käsitellä. Koen jollain tavalla noissa tilanteissa jopa oikeutusta vihaan vaikka ihan oikeasti tuollainen tunne ei ole kuin taakka itselleni. Todellisuudessa kaiken takana on kuitenkin haava – syvä haava joka on parantamatta ja ehkä kokonaan käsittelemättä.

Kun haava on auki sehän sattuu mutta siinä kohtaa, kun se puhdistetaan ja ommellaan kiinni kipu helpottaa. Paranemisprosessin jälkeen jäljelle jää ehkä mahdollisesti arpi joka todennäköisesti katoaa joskus kokonaan – tai sitten kannat tuota arpea kehossasi merkkinä lopun elämää. Tuossa kohtaa se on kuitenkin enää muisto tapahtuneesta mutta ei hallitse elämääsi enää nykyhetkessä. Optimistisinta tässä on ehkä se, että jokainen haava tulee parantumaan jos olemme valmiita sitä hoitamaan.

Heräsikö teillä ajatuksia aiheesta? 

Ihanaa keskiviikkoa!

 

Kuvat: Taru / edit: minä