Jokainen ihminen jättää jälkensä

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, millainen vaikutus ihmisillä on meihin. Kohtaamme koko elämämme aikana ison määrän ihmisiä, joista osalla ei ole sen syvempää vaikutusta sisimpäämme, kun toiset taas tekevät jo heti ensikohtaamiselta lähtien lähtemättömän vaikutuksen. Osa heistä on elämässämme vuosikausia ja osa taas ohimennen muutaman päivän tai kuukauden. Kuitenkaan aika ei välttämättä aina määrittele sitä, kuinka syvästi joku ihminen onnistuu meihin vaikuttamaan. On jännä, miten toisten kanssa saattaa tuntea jo heti ensikohtaamiselta lähtien jotain yhteyttä ja toisten kanssa yhteyttä ei synny vaikka kuinka yrittäisi.

Elämässäni on ollut lukuisia ihmissuhteita – niin ystävyys kuin romanttisessakin mielessä. On niitä lyhyitä juttuja, kun sitten myös pidempiä ns. vuosia kestäneitä ihmissuhteita, joista osa jatkuu edelleen. Koen, että osa näistä ihmisistä on vaikuttanut elämässäni syvästi opettaen minulle niin parisuhteesta, rakkaudesta, ystävyydestä, luottamuksesta, rohkeudesta kuin elämän viisauksistakin. Sitten on taas niitä, jotka ovat ehkä auttaneet minua siinä hetkessä oivaltamaan jotain tärkeää, kuten esimerkiksi eräs ihminen viime vuoden loppukesästä saadessaan minut tuntemaan jälleen jotain sellaista, jota en ollut hetkeen tuntenut. Hän oli elämässäni vain pienen tovin, mutta se viesti, jonka hän minulle jätti oli siinä elämäntilanteessa juuri se, mitä tarvitsin. Hän ei tästä todellakaan tänäkään päivänä tiedä – eikä tarvitsekaan tietää  mutta hänen vaikutuksensa minuun oli tärkeä.

Tällaisia tapahtumia on ollut elämässäni aina välillä ja joskus mietinkin, voiko olla sattumaa ketä polullemme tulee? Niin selkeitä ovat välillä ne viestit, joita ihmiset meille ikään kuin käytöksellään viestivät. Tämä voi toki olla myös negatiivisessakin mielessä, eli kohtaammeko meitä huonosti kohtelevia ihmisiä ehkä sen vuoksi, että oppisimme heidän kauttaan jotain tärkeää? Kunpa sitä pystyisikin aina negatiivisia kokemuksia muiden vuoksi kokeneena ajattelemaan asiaa siltä kantilta, että tämä ihminen pelkästään opetti minua. Usein näitä asioita ei osaakaan katsoa siinä hetkessä, vaan ne oivaltaa vasta jälkikäteen. Olen viime aikoina miettinyt, että ehkä ne lukuisat negatiiviset ihmissuhdekokemukset, joista olen täälläkin kirjoitellut, ovatkin sellaisia, jotka minun vaan on kuulunut läpi käydä. Olen myös rohjennut peilaamaan itseäni näiden kautta ja ehkä sitäkin kautta oivaltanut jotain tärkeää itsestäni ja syvimmistä tarpeistani. Vaikka en syytä itseäni muiden valheista tai huonosta käytöksestä, niin silti koen, että ehkä on korkea aika ottaa opiksi ne tietyt sudenkuopat, jotka ovat minulle kerta toisensa jälkeen ne akilleen kantapää.

Välillä on jopa hassuakin ajatella kuinka jonkun ihmisen kanssa on ollut todella läheinen ja yhtäkkiä hän onkin poissa elämästämme. Elämä on kuitenkin jatkuvaa kasvua ja sitä kautta myös ihmissuhteista luopumista. Moni suhde muuttaa myös muotoaan vuosien myötä ja itsekin lukuisat ystävyyssuhteiden viilenemiset kokeneena en voi kuin sanoa, että joskus kasvu vie eri suuntiin ja elämän arvot sekä prioriteetit muuttuvat niin, ettei ystävyys ole enää samanlainen kuin se jossain kohtaa oli. Parasta on kuitenkin se jos ihmiset pystyvät kunnioittamaan tästä huolimatta toisiaan sekä vaalimaan sitä yhteistä ajanjaksoa. Itse voin nimittäin ainakin sanoa, että muutamallakin ihmisellä oli minulle parinkympin paremmalla puolen suuri vaikutus. Eräs heistä oli paras ystäväni vuosia kunnes elämä vei eri suuntiin. Tänäkin päivänä voin kuitenkin lämmöllä muistella yhteisiä lukuisia hulluja retkiämme, enkä koskaan nähdessämme voi olla noita muistamatta. Vaikka elämä on vienyt eri suuntiin, silti hänelläkin oli elämääni suuri vaikutus.

Näihin ajatuksiin päädyin oikeastaan sitä kautta, että pohdin omaa elämääni ja sitä, miksi olen sellainen kuin olen – mikä tekee minusta juuri tällaisen ihmisen? Me ollaan niin suuri kokonaisuus, joka muodostuu monesta palasesta mutta kyllä ihmisten vaikutus meihin on aivan mielettömän suuri – halusimme tai emme. Siksi en koskaan voikaan liikaa hokea sitä, että valitaanhan se lähipiirimme huolella. Vaikka yhtä lailla meihin vaikuttaa ne työtoverit, joita emme välttämättä ole elämäämme valitsemalla valinneet tai jopa se lähikaupan kassa, niin merkittävin vaikutus on ehkä kuitenkin pidemmällä tähtäimellä niillä läheisimmillä ihmisillä – he joko tukevat meitä elämässämme tai ovat tiellämme. Itse uskon siihen, että emme pysty vaikuttamaan ihmisten kykyyn vaikuttaa meihin mutta siihen voimme paljonkin vaikuttaa, keitä elämään valitsemme.

Kengät Vagabond / Farkut Monki / Vyö second hand / Poolo Samsøe & Samsøe / Takki second hand

Muistakaa, että kuka tahansa ei ansaitse paikkaa sydämestänne vaan se paikka tulee ansaita.

Näihin ajatuksiin, lumista torstaita kaikille!

Kuvat: Iines / edit: minä

Dubain nähtävyydet TOP 5

Ihmiset haluavat matkustamiselta eri asioita. Toisille tärkeintä on rannalla makoilu, joillekin shoppailu ja iso osa nauttii nähtävyyksistä sekä siitä, että näkee kohteesta mahdollisimman paljon. Itse lukeuduin nuorempana nimenomaan niihin auringonpalvojiin, joille tärkeintä oli saada hyvä väri sekä siinä ohessa ostaa Bershka tyhjäksi. Nähtävyyksiäkin kiersin joo mutta ne eivät olleet prioriteetti listalla ykkösenä. Nykyään olen aivan toisenlainen ja vaikka tykkäänkin yhdistää mahdollisuuksien mukaan rantalomaa kaupunkilomaan, rakastan nähdä kohteesta mahdollisimman paljon kuitenkaan stressaamatta asiasta. Lomalla tulee voida mennä loman ehdoilla ja nimenomaan ilman hurjia aikatauluja. Onnistunut matka onkin aina silloin, kun kohteesta voi lähteä kotiin useita kokemuksia rikkaampana sekä samaan aikaan rentoutuneena.

Dubai

Tannoinen Dubain loma oli kyllä kaikkea tuota ja enemmän kuin osasin ennalta toivoa. Näin niin paljon ja koen, että nähtiin oikeastaan se koko Dubain paras kirjo – kiitos siis ihanan houstimme sekä samalla oppaamme Jennin! Kirjoittelin Dubaista postauksia marras-joulukuussa (linkkaan tärkeimmät vielä loppuun) mutta vielä yhden ajattelin jonon jatkeeksi tehdä. Nimittäin postauksen, jossa kerron mielestäni ne Dubain ehdottomat TOP 5 nähtävyydet. Jos siis suunnittelet matkaa Dubaihin vielä tässä talvella tai ensi syksyn puolella, niin nappaahan vinkit talteen!

DUBAI MARINA

Ehdottomasti oma suosikkini Dubaissa oli Marinan alue. Vaikka siellä ei periaatteessa ole mitään sen ihmeellisempää kuin Marinan ostoskeskus sekä Marina Walk, on tuo alue silti todella kaunis etenkin pimeään aikaan! Pilvenpiirtäjiä, ravintoloita sekä paljon suuria jahteja aivan rannan tuntumassa. Marinassa on mielestäni kiva tunnelma ja siksi siellä varmaan niin hyvin viihdyinkin. JBR:n suosittu rantahan on myöskin Marinassa, jossa kannattaa ehdottomasti mahdollisuuksien mukaan vierailla! JBR:n tuntumassa sijaitsee lukuisia suosittuja hotelleja kuten esimerkiksi Hilton. Tuo alue onkin aikamoinen turistirysä vaikka kokonaisuudessaan kuitenkin oikein nätti!

Marinassa kannattaa kurkata myös Pier 7, joka on seitsemän eri ravintolan kompleksi. Tuolta löytyy mahdollisuuksia niin illallistaa fiinisti kuin juoda viiniä rennommin. Etenkin Cargoa voin suositella kaikille, joiden menojalka vipattaa. Oltiin tuolla nimittäin yksi perjantai-ilta hyvällä porukalla ja siinähän se ilta vierähti hyvän musiikin, seuran sekä viinin parissa. Paikka ei ole yökerho mutta sellainen rento illanvietto ravintola kuitenkin. Myöhemmin siirryimme rakennuksen ylimpään kerrokseen, joka oli enemmän yökerhomainen ymmärtääkseni olematta kuitenkaan yökerho. En kuollaksenikaan muista ravintolan nimeä mutta se oli avoinna pisimpään ja sijaitsi tosiaan rakennuksen aivan ylimmässä kerroksessa.

DubaiDubaiDubai

DUBAIN AAVIKKO

Omistin aavikolle ihan oman postauksensakin mutta pakkohan se on vielä tässä TOP 5 kohteiden kokoonpanossa mainita! Aavikko oli siis ehdottomasti kokemus, jota suosittelen jokaiselle Dubaihin matkaavalle. Me otimme retken Arabian Adventuresin kautta (iso suositus!) ja tarkoituksella nimenomaan aamupäivälle. Ilta on omalla tavallaan varmasti tunnelmallinen mutta koska ystäväni oli jo kokenut tuon auringonlaskun aavikon, sovimme ottavamme reissun aamupäivään ja vieläpä kameliratsastuksen kera. Kokemus oli kyllä aivan huikea ja tunnelma aavikolla sanoinkuvaamaton. Ehdottomasti sellaisia juttuja elämässä, joka pitää itse kokea ja nähdä.

Aavikkoreissuja saa tosiaan kovin monenlaisina, eli pakko ei ole ratsastaa kameleilla. Esimerkiksi yön yli kestäviäkin retkiä aavikolle tehdään ja kuuleman mukaan myös hiekkasurffausta on mahdollista siellä harrastaa. Aika paljon retki on kiinni siitä matkanjärjestäjästä ja heidän tarjonnastaan. Kannattaa ehkä kilpailuttaa hinnat mutta sanoisin, että ainakin Arabian Adventuresin kautta sai vastiketta rahoilleen. Me olimme matkaamme kovin tyytyväisiä ja pulitimme tuosta aamun/aamupäivän kamelisafarista n. 70 euroa.

DubaiDubaiDubai

AL FAHIDI/SOUK/DUBAI CREEK/BASTAKIA

Nämä neljä näkemisen arvoista paikkaa ovat ikään kuin samalla alueella, jonka vuoksi haluankin mainita kaikki tässä samassa yhteydessä. Suosittelen siis ehdottomasti vierailua hieman toisenlaiseen Dubaihin, eli Al Fahidiin, joka on yksi Dubain vanhimmista kaupunginosista. Tuolla arkkitehtuuri on aika erilaista ja tunnelma kyllä täysin päinvastainen kuin vaikka Marinassa – antaa mielenkiintoista kontrastia matkalle. Samalla alueella on myös markkina-alue Souk, jossa on tarjolla jos jonkinlaista ostettavaa mausteista vaatteisiin. Tuolla kannattaa varautua turkkilaistyylisen tyrkyttämiseen mutta paikkana Souk oli mielestäni todella nätti – sellainen basaarimainen vanha alue. Itse ostin tuolta pari arabityylistä mekkoa muutamilla euroilla. Dubai Creekin, eli Dubain lahden voi myös katsastaa Soukin yhteydessä ja halutessaan sen voi ylittää puisella lossilla. Me emme lossireissuun lähteneet mutta kävimme kuitenkin ihastelemassa tuota lahtea basaarien ulkopuolella.

Bastakia taas on todella kaunis kaupunginosa, jota kuulemma nimitetään Dubain ”vanhaksi kaupungiksi”. Mielestäni alue oli tosiaan kaunis ja mielenkiintoinen mutta niin uudelleen rakennettu, että ainakaan itse en sinällään kokenut käveleväni ns. vanhan kaupungin katuja. Tuolla alueella sijaitsee useita boheemeja kahviloita ja ravintoloita, joista kävimme testaamassa XVA gallery nimisen taidehotelli/kahvila kompleksin. Taide on Bastakiassa kovin vahvasti esillä ja siellä on rauhallinen tunnelma. Itse pidin paikasta ja suosittelenkin sen kurkkaamaan samassa yhteydessä jos menet vierailemaan Soukissa.

DubaiDubaiDubaiDubai

DUBAI FOUNTAIN

Dubai Mall ostoskeskuksen sekä Burj Khalifan juurella sijaitseva Dubai Fountain ”tanssivat suihkulähteet” on kuuleman mukaan maailman suurin koreografinen suihkulähdejärjestelmä. Pakko sanoa, että nähtyämme kaksi erilaista näytöstä eri päivinä, en voinut kuin ihastella. Olivathan nuo esitykset Dubain tyyliin upeita ja suuria vaikka turisteja paikalla oli tosiaan laumoittain. Suihkulähde spektaakkelit ovat mielestäni parhaimmillaan nimenomaan auringon laskiessa illalla, jolloin niitä järjestetään kolmenkymmenen minuutin välein aina ilta yhteentoista saakka. Kuulemma paras ja kaunein näytös on aina se ensimmäinen, eli muistaakseni kuudelta alkava näytös. Tuohon on, mitä ilmeisemmin panostettu kaikista eniten. Paikalle kannattaa saapua ajoissa jotta saa hyvän näköalapaikan.

Sanoisin, että vaikka Burj Khalifa jäi meiltä näkemättä ja Dubai Mallista en pitänyt sen älyttömän suuruuden vuoksi, niin tämä oli näkemisen arvoinen ja hyvä syy vierailla tuollakin alueella! Ilmainen show, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa. Samaan reissuunhan voi tosiaan yhdistää halutessaan myös shoppailun sekä maailman korkeimmassa rakennuksessa vierailun. Itse en innostunut niin kovin Burj Khalifasta vaikka se olisi ehkä ”kuulunutkin” käydä katsomassa. Jotenkin ei vaan tuntunut tarpeelliselta ja samaa mieltä oli muukin matkaseurueemme, joten se nyt jäi sitten tällä reissulla kokematta.

Dubai DubaiDubai

MADINAT JUMEIRAH

Ehdottomasti enemmän kuin näkemisen arvoinen elämys on vierailu Madinat Jumeirahissa ja nimenomaan auringonlaskun jälkeen! Kyseinen paikka on nimittäin aivan oma taianomainen maailmansa ja voin sanoa, että todellinen unelma paikka romanttiselle dinnerille. Madinat on mielestäni ikään kuin yleillisempi ja modernimpi Soak, kuitenkin sisällyttäen mukavan ripauksen perinteistä tunnelmaa.

Madinat Jumeirah koostuu useista luksushotelleista, matkamuistomyymälöistä, ravintoloista sekä baareista ja on paikkana aivan erikoisen kaunis. Hintataso etenkin matkamuistomyymälöissä on hyvinkin korkea mutta ruokaileminen oli mielestäni hinnaltaan kohtuullista. Turisteja paikassa on myöskin aika paljon, eli se kannattaa ottaa huomioon. Kuitenkin hyvin kaunis kokonaisuus ja meneekin ehdottomasti Dubain nähtävyyksien TOP vitoseen! Tuolla tuntee olevansa ikään kuin aivan jossain omassa maailmassaan, eikä ollenkaan Dubaissa. Taianomaisuus sekä jonkinlainen satumaisuus ovat mielestäni loistavia adjektiiveja kuvailemaan kyseistä nähtävyyttä.

DubaiDubaiDubaiDubai

Toki Dubaissa on paljon muutakin nähtävää mutta nämä sanoisin itse TOP 5 nähtävyyksiksi. Toivottavasti niistä on hyötyä sinulle, joka olet jo matkan Dubaihin varannut tai sellaista suunnittelet!

Alla vielä pari postausta kohteesta, jotka saattavat sinua kiinnostaa:

Kuinka paljon Dubaissa menee rahaa?

Mielenrauhaa metsästämässä (postaus Abu Dhabin Zayedin suurmoskeijasta, joka oli aivan mieletön!)

Dubain plussat ja miinukset

Jos heräsi jotain kysymyksiä vielä Dubaihin liittyen niin saa kysyä!

Kivaa keskiviikkoa kaikille!