Terrorin pelko ei auta yhtään mitään. Kun oikeasti mietimme asiaa, terroritilanteeseen joutuminen on kyllä mahdollista ja valitettavasti me itse emme päätä mihin elämämme päättyy. Voimme pelätä, vältellä julkisia tai massatapahtumia terrori iskun pelossa mutta loppupeleissä tuo on turhaa. Kuten viime viikolla todettu, se isku voi tapahtua vaikka keskellä kirkasta päivää ja katua – ilman suuria ihmismassoja. En voi sanoa etten yhtään pelkäisi tämän hetken tilannetta mutta oikeasti asioiden tekemisen vältteleminen tuon hulluuden pelossa on seikka, jolle en itse aio antaa elämässäni sijaa. Jos kohtaloni on menehtyä iskussa, silloin se on niin. Pahempi asia on jättää elämättä elämäänsä sen takia, että elää jatkuvassa pelossa.

Sokeri on yliarvostettua. Eilen Eckerö Linen herkullisessa jälkiruokabuffetissa syötyäni totesin jälleen kerran, että sokeriherkut ovat niin yliarvostettuja. Pallo sokerilta maistuvaa sorbettia, muutama kauhallinen suklaamoussea lakritsilla sekä marjoja kinuskikastikkeella – kokonaisuudesta eniten nautin nimenomaan noista marjoista ja kinuskikastikkeesta. Makuaistini on muuttunut tässä vuosien varrella sen verran, että sokeriherkut eivät vaan yksinkertaisesti enää maistu suussani samalta kuin ennen. Tuli oikeastaan tunne, että mieluummin söisin sitä raakakakkua tai raakaleivonnaisia. Sokeri on yliarvostettua ja toivoisin, että sitä tulevaisuudessa opeteltaisiin vähentämään myös ravintola- ja buffet herkuistakin – ihan vaan koko kansan parhaaksi.

On ihan okei olla haaveilematta vakityöstä. Eräs hieman vanhempi sukulaiseni totesi minulle taannoin, kuinka ihmettelee edelleen sitä, että luovuin reilu vuosi sitten vakityöstäni toimistossa ja vaihdoin tuon uran tällaiseen ”ei niin turvattuun työhön”. Tuo tuntui itsestäni hassulta, sillä olen kokenut ratkaisun ainoastaan hyväksi, enkä todellakaan ajatellut asiaa noin. Tänä päivänä onkin ihan ok olla haaveilematta vakinaisesta työpaikasta ja unelmoida vähän hulluistakin jutuista. Unelma Hommissa -kirja, jota nyt kuuntelen BookBeatin kautta on vahvistanut itselleni entisestään sitä ajatusta, että on ihan yhtä hyväksyttävää olla freelancer ja miettiä elämää muun kuin rahallisesti turvatun tulevaisuuden kautta jos se vaan tekee onnelliseksi.

Elä nykyisyydessä, älä menneessä. Menneisyys on osa meitä ja historiaamme. Se on muokannut meistä sellaisia kuin tänä päivänä olemme. Menneisyys ei kuitenkaan ole nykyisyys. Jos jäämme roikkumaan muistoihin, se pahimmillaan masentaa ja saa meidät pysähtymään paikoilleen. Menneisyys kannattaa ajatella ennemminkin ponnahdusalustana uuteen kuin paikkana, jossa velloa ja hukata elämäänsä. Toisaalta menneisyys on hyvä ensin käsitellä, jotta pääsemme siitä eteenpäin. Eli en tarkoita tällä sitä, että sinua vaivaavat asiat kannattaisi vaan lakaista maton alle. Kun menneisyytensä käsittelee, on siitä helpompi päästä eteenpäinkin.

Mieluummin materialistisesti köyhempi ja onnellinen kuin rikas sekä onneton. Usein elämässä ei tarvitse valita joko tai, mutta taannoin minulle korostui erittäin hyvin jälleen kerran se, että olen mieluummin vaikka hieman köyhempi ja onnellinen kuin elän yltäkylläistä materialistista elämää saamatta siitä kuitenkaan henkistä tyydytystä. Itse asiassa materian merkitys on kadonnut täällä ihan minimiin ja käytän nykyään mieluiten rahani matkusteluun sekä elämyksiin.

Säännöllinen ruokailurytmi on niin tärkeää! Reissussa ruokarytmi jälleen katosi ja tuli syötyä vähän miten sattuu. Kun palasin matkalta, jatkui sama homma vielä täällä Suomessakin. Tuntui oikeastaan aika hankalalta syödä rytmitetysti, kun oli tottunut pitkiin ruokailuväleihin ja ylipäänsä erilaisempaan ruokaan. Nyt, kun rytmiin on jälleen päässyt kiinni, huomaa energiatasojensa nousseen ja oikeasti jälleen kerran eron tuohon jos syö harvemmin mutta enemmän kerrallaan. Itselleni paras tapa on syödä usein mutta pienempiä annoksia. Tuolloin pysyn jatkuvasti energisenä enkä missään kohtaa ole ähkyssä tai kurnivan nälkäinen. Tällä tapaa vältän myös nälkäkiukun ja ärsytyksen, olen ylipäänsä tehokkaampi sekä aikaan saavampi.

Jos jokin asia tai ihminen ahdistaa jo alkumetreillä, se kannattaa eliminoida elämästä. Jokainen varmasti tietää miltä tuntuu, kun joku asia tai ihminen ahdistaa kovasti? Tavallaan et tiedä, että mikä ahdistaa mutta ahdistaapa kuitenkin. Hyvänä esimerkkinä, että sinulle tarjottava työpaikka kuulostaa ihan unelmalta mutta silti olet sisimmässäsi epävarma. Itse olen oppinut, että tuo tunne ei ole koskaan turha vaan kertoo aina jostain. Se on, mitä todennäköisimmin sisäinen äänemme joka pyrkii varoittamaan meitä. Jos jatkat taistelua tuota ääntä vastaan, saatat myöhemmin miettiä kunpa olisin uskonut tuota ääntä jo aikaisemmin. Itselleni on käynyt näin todella monta kertaa ja siksi olenkin tuon äänen kanssa nykyään kovin tarkka.

Koti ei ole välttämättä paras työskentely ympäristö. Pitkään ajattelin, että kirjoitan parhaat tekstini kotona ihan omassa rauhassa ja hiljaisuudessa. Olen kuitenkin viime aikoina oivaltanut, että hommahan ei välttämättä olekaan näin. Nyt muutaman kerran kahvilaan työskentelemään raahautuessani olen huomannut, että ehkä minun pitääkin tehdä tätä useammin! Pieni hälinä ympärillä ja inspiroiva ympäristö saattaa nimittäin joskus ainoastaan motivoida ja auttaa siinä ajatusten hallinnassa sekä antaa kirjoittamiseen inspiraatiota.

Löytyikö joukosta oivalluksia, jotka kuulostavat tutuilta tai ovat koskettaneet myös sinun elämääsi?

Kuvat: Taru / Edit: minä