Ihanaa päästä kirjoittelemaan jälleen ihmissuhteista ja aivan erityisesti nyt, kun omassa elämässä on kääntynyt uusi lehti tällä saralla, on minulla teille jotain uusia ajatuksia jaettavana. Tänään haluankin kirjoittaa sinkkuudesta – siitä, mitä sinkkuna oleminen itselleni opetti ja mitä olen sinkkuvuosista oppinut. Olin tosiaan edellisen suhteeni jälkeen käytännössä yli kolme vuotta yksin ja vaikka tuohon aikaan mahtui yksi hieman pidempi, jossain määrin myös vakavampi tapailusuhde, olin virallisesti kuitenkin sinkku tuonkin ajan. Ennen edellistä parisuhdetta puolestaan olin myös pidempään sinkkuna ja vaikka tapailin, virallinen status oli silti sinkku. Olenkin ollut elämässäni pidempiä aikoja yksin, enkä koskaan heittäytynyt parisuhteisiin kovin helposti.

Se, miksi olen ollut parisuhteiden suhteen varovainen, on johtunut monesta eri asiasta. Yksi painava syy on lapsuuteni perheessä, jossa vanhempien dynamiikka oli riitaisa. Tuo kokemus jätti minulle tietynlaisen mallin parisuhteesta, joka on luonut alitajuista pelkoa rakentaa ihmissuhteita aikuisuudessa. Toinen syy lienee itsenäisyyteni ja se, miten olen kasvanut yksin pärjääväksi ja tottunut hoitamaan kaiken itse. En ole ikään kuin kokenut tarvitsevani parisuhdetta, ellen todella rakastu ja kohtaa ihmistä, jonka kanssa koen jotain syvempää. Olen myös kiinnostunut ns. vääränlaisista miehistä, jotka eivät loppupeleissä ole kyenneet vastaamaan tarpeisiini ja tämän seurauksena tapailu on loppunut ennen kuin seurustelu on alkanut. Tämän lisäksi on ollut kaikenlaisia vaiheita, pettymyksiä ja niiden seurauksena myös tietynlaista ahdistuneisuutta ihmissuhteita kohtaan. Yksi ehkä suurimmista syistä on myös se, etten halua suhdetta vain suhteen vuoksi, vaan haluan tuntea paljon. Eli siinä kohtaa, kun seurustelen, olen tosissani. Minulle parisuhde tarkoittaa sitä, että toiseen sitoudutaan ja lähtökohtaisesti ajatellaan loppuelämä yhdessä.

Vaikka nyt olen onnellisempi kuin aikoihin, en kuitenkaan ollut onneton yksin. Elämäni oli hyvin rikasta, vaikka parisuhde onkin tuonut elämääni paljon hyvää. Eli mielestäni sinkkuelämä ei ole kamalaa tai sellaista, josta tulisi automaattisesti pois pyrkiä. Sinkkuutta demonisoidaan liikaa ja herkästi ajatellaan, kuinka sinkkuus on vain väliaikaista ja siitä halutaan mahdollisimman nopeasti eroon. Mielestäni sinkku voi olla yhtä onnellinen kuin parisuhteessa elävä!

Koen sinkkuuden opettaneen minulle paljon ja aivan erityisesti edellisen suhteeni jälkeen, kun henkilökohtainen kasvuprosessini käynnistyi. Tähän reiluun kolmeen vuoteen on mahtunut monenlaista ja nyt näen selkeästi, miksi minun tuli olla pidempään yksin.

Ohessa seitsemän tärkeää asiaa, jotka opin viime vuosina sinkkuna ollessani:

1. Hyvää kannattaa odottaa

Ei kannata tyytyä mihinkään ”ihan hyvään” vain siksi, että saisi parisuhteen. Jokaisessa ihmisessä on toki hyvät ja huonot puolet, eikä kukaan ole täydellinen, mutta haen tällä enemmänkin sitä, ettei kannata tyytyä johonkin sellaiseen, joka ei täysin tyydytä. Omasta kokemuksesta; mikään ei ole liian monimutkaista, kun sen oikean ihmisen kohtaa. Loppupeleissä suhteessa on kyse yksinkertaisista asioista; halusta olla toisen kanssa ja sitä joko on, tai ei ole.

2. Itsekunnioitus ja terve itsekkyys

Yksinolo on aikaa, jolloin on hyvä mahdollisuus prosessoida ja katsoa menneitä suhteita hieman eri vinkkelistä. Myös jokainen tapailu opettaa ja ainakin itse opin jatkuvasti enemmän tervettä itsekkyyttä ja itsekunnioitusta. En halunnut, että kukaan enää käyttää tunteitani ja herkkyyttäni hyväkseen, tai pompottelee omien fiilisten mukaan. Minusta tulikin vahvempi ja itsekunnioitukseni nousi yksin ollessa. Opin paremmin myös tiedostamaan, mitä haluan suhteelta ja mitä tarvitsen, kun tutustuin itseeni paremmin.

3. Yksinkin on hyvä olla

Sinkkuvuosina olen myös oppinut nauttimaan yksinolosta. Vaikka nyt olen onnellinen tässä, ja on ihanaa, kun päivittäin rinnalla on välittävä ihminen, niin kyllä yksinkin oli hyvä olla. Omaa onnellisuutta ei tulisi koskaan rakentaa muiden ihmisten tai asioiden varaan, vaan onnellisuus on syvää rauhaa itsensä kanssa. Tietenkin tietyt palaset elämässä tukevat onnellisuuden olotilaa ja kyllä minulle yksi onnellisuuden palikoista on turvallisuuden tunne, jota koen nyt eri tavalla kuin sinkkuna koin. Eli kyllä parisuhde on tuonut elämääni paljon lisää hyvää, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että yksinkin voi olla tyytyväinen elämäänsä.

4. Sen erityisen vain tunnistaa

Tallensin vuosia sitten eroni jälkeen Safarin kirjanmerkkeihin tämän tekstin; Mistä jonkun erityisen tunnistaa? No sen vain tunnistaa. Tuo kyseinen teksti antoi minulle uskoa siihen, että löydän vielä sen erityisen, jonka kanssa jakaa elämää. Kävin kesällä jokusilla treffeillä ja aina niissä miehissä oli jotain ”vikaa”. Mietin jo, onko minussa vikaa – miksi en voi vaan antaa mahdollisuuksia? Luotan omaan intuitioon ja monesti koen ihmisten seurassa joko hyvää tai huonoa fiilistä. Silloin, kun pintaan nousee yhtään tuo huonompi, ahdistava fiilis, on minun vaikeaa siirtää sitä sivuun ja jatkaa. Niin on ollut tässäkin asiassa jo vuosia ja vaikka se on välillä jopa ärsyttänyt, uskon siihen, että nimenomaan tuon fiiliksen vuoksi olen nyt tässä. Kyllä sen erityisen vain tunnistaa.

5. Ystävät ovat ❤️

Sinkkuna ystävien merkitys korostuu ja heistä tulee monesti läheisempiä. Itse en koe, että parisuhde veisi automaattisesti aikaa ystäviltä, mutta toki yleensä suhteessa se kaikista läheisin ihminen on oma kumppani, kun sinkkuna se voi olla ystävä. Eli tavallaan dynamiikka muuttuu ehkä hieman, jolloin ystävistä saattaa tulla sinkkuna läheisempiä. Omalla kohdalla ystävyyssuhteet syvenivät sinkkuvuosina, koska tukeuduin heihin ja heidän kanssaan tein niin paljon asioita. Edelleen vietän ystävien kanssa paljon aikaa ja olen onnekas, sillä kumppanini tulee hyvin toimeen ystävieni kanssa ja täten voimme tehdä reissuja yhdessä pariskuntina tai porukalla.

6. Vastuunkanto ja omilla jaloilla seisominen

Yksinolo opettaa omilla jaloilla seisomista ja vastuunkantoa, monesti hieman eri tavalla kuin parisuhde. Kun kaikki on omalla vastuulla tunteista lähtien, se kasvattavaa. Sinkkuna omat tunteet tulee käsiteltyä läpikotaisin yksin ja tästä prosessista on apua elämässä. Itse ainakin opin juuri sinkkuna käsittelemään tunteitani ja kohtaamaan ne sellaisenaan. Kun rinnalla ei ole toista ihmistä, johon niitä voisi purkaa, on ne kohdattava yksin kaikessa moninaisuudessaan.

7. Elämän ja hyvän arvostaminen

Omassa elämässä sinkkuuteen mahtui vaikeitakin aikoja. Kävin läpi mm. masennuksen ja sen seurauksena henkisesti aika pohjalla. Koin itseni usein myös yksinäiseksi ja erityisesti viime kevät oli rankka, kun sosiaaliset suhteet rajattiin minimiin. Tuon kaiken seurauksena osaan nyt arvostaa elämää, terveyttä ja sitä, että on henkisesti hyvä olla. Tietenkään parisuhde ei ole tämän suhteen mikään tae ja myös suhteessa voi kokea henkisesti vaikeita ajanjaksoja, mutta itselle sinkkuna koetut asiat ovat opettaneet paljon hyvää ja arvostusta elämää kohtaan. Myös ne kaikki pettymyksen ihmissuhteissa ovat opettaneet ja saivat minut lopulta ymmärtämään sen, mitä suhteelta haluan ja mitä en.

Kiteytettynä; ei se sinkkuelämä kamalaa ole ja parhaimmillaan opettaa aika paljon ihmissuhteista ja elämästä ylipäänsä. Olen kuitenkin enemmän parisuhde -ihminen, sillä yhdenillan jutut ja muut sinkkuuteen kuuluvat säädöt eivät ole enää näillä ikäluokilla olleet asioita, joita haluaisin harrastaa tai saisin niistä tyydytystä. Vaikka tavallaan parisuhde on muuttanut elämääni, tietyllä tapaa olen jo pidempään ollut henkisesti kuin parisuhteessa. Hassua sanoa näin, mutta tällä tarkoitan, ettei mieleni ole ollut sinkkufiiliksissä aikoihin. Olen toivonut suhdetta jo pitkään ja ollut siihen enemmän kuin valmis. Tästä huolimatta muistelen sinkkuvuosia lämmöllä ja katson taakse hyvillä mielin. Vaikka on ollut vaikeaakin, on noihin vuosiin mahtunut todella paljon myös hyvää ja hulvattomia seikkailuja.

Millaisia asioita sinkkuelämä on teille opettanut? Voitteko kenties samaistua tekstiini?