Suojakuori on itselleni erittäin tuttu kuori. Sen uumeniin on niin helppo piiloutua hetkinä, jolloin ahdistaa tai tunnet olosi epävarmaksi. Mitä enemmän elämässä petyt ja koettelemuksia läpi käyt, sitä vahvemman kuoren yllesi kasvatat. Olen muutamaankin otteeseen matkani varrella kuullut, kuinka olen ihminen, josta on vaikea ottaa selvää tai jonka lähelle päästä. Moni on pitänyt ylimielisyytenä sitä, etten juttele välttämättä kaikille porukassa, tai olen vähän ujo uusien ihmisten seurassa. Jopa ystävillenikään en ole aina kertonut edes niitä pahimpia tuntemuksiani. Olen ihminen, joka pahan olon tullen on mieluiten yksin.

Pidän hyvin herkästi yllä kuorta, jonka avulla minun on helpompi olla. Kun olet jatkuvasti hieman varautunut etkä anna itsestäsi liikaa, et joudu niin herkästi pettymään. Viimeksi toissa päivänä eräs parhaista ystävistäni totesi, että ”sä pelkäät aina kaikista pahinta”. Suojakilpi on niin helppo kasvattaa, sillä se tapahtuu ikään kuin huomaamatta ja auttaa sinua kestämään kipua. Itse herkkänä ihmisenä olen niin usein ollut tilanteissa, joissa minuun sattuu, mutta en ole kyennyt muurini vuoksi tunteita näyttämään. On ollut helpompi esittää coolisti kuinka minulle on aivan sama, vaikka todellisuudessa olen halunnut purskahtaa itkuun.

Pahimmillaan suojakuoren käyttö saattaa edetä siihen pisteeseen, että alat tukahduttamaan kaikkia tunteita. Et tunne enää edes aidosti iloa tai onnea, koska et anna itsellesi lupaa tuntea. Minulle tällainen tila tuli reilu puolitoista vuotta sitten. Patosin niin paljon asioita sisälleni parisuhteen aikana ja suojasin sisintäni asioiden rehelliseltä kohtaamiselta, että lopputulos oli olotila, jossa tunsin tukehtuvani. Tätä on tapahtunut edelleen säännöllisin väliajoin, sillä kuoresta luopuminen ei käy käden käänteessä. Vaikka nykyään uskallankin kohdata helpommin tilanteita jotka pelottavat, on minulla silti edelleen se herkkyys suojautua sinne kilven taakse. Ja tätä tapahtuu siis pääosin ihmissuhteissa, sillä itselleni ne ovat nimenomaan niitä asioita, joissa riski satuttaa itseään on suurin.

Tuosta kilvestä luopuminen vaatii jatkuvaa työstämistä. Olen kuitenkin huomannut kuinka se hetkellinen paha olo ja tunteiden rehellinen kohtaaminen eivät olekaan niin suuri paha kuin jatkuva tuntemustensa patoaminen ja suojakuoreen piiloutuminen. Mitä sitten jos joudun pettymään tai koen ikäviäkin tuntemuksia? Ihmissuhteissakaan et voi mitään voittaa ellet oikeasti ota riskiä. Se, että sulkeudut etkä anna ihmisille mitään on mielestäni kymmenen kertaa huonompi vaihtoehto kuin, että annat itsestäsi ja otat riskin myös pettymisen suhteen. Olenkin pyrkinyt olemaan ihmisten suhteen avoimempi ja kuin huomaamatta, elämääni on tullut tässä reilun vuoden sisään aivan ihania tyyppejä. Oikeastaan se, että uskaltaa olla avoin ja antaa itsestään ihmisille on se juttu, joka oletettavasti niitä ihania ihmisiä myös luoksesi tuo.

Tärkeintä vapautumisessa on se, että myöntää itselleen oman herkkyytensä ja ymmärtää ettei tuo suojakilpi loppupeleissä estä niiden mahdollisten haavojen syntymistä. Sen avulla voimme vaan siirtää tuntemuksia tuonnemmas ja vältellä kipua hetkellisesti. On kuitenkin tärkeää ymmärtää ettei tuosta seuraa yhtään mitään hyvää. Toinen tapa on olla rehellinen ihmisille. Uudessa ihmissuhteessa voit rehellisesti kertoa, että sinua pelottaa jos näin on. Se minkä olen huomannut on, että yhä useampi ihminen painii samojen asioiden kanssa. Pahinta on se, että kaksi ihmistä miettii samoja juttuja mutta kumpikaan ei uskalla niistä toiselle avautua. Rehellisyys onkin oikeasti yksi maailman tärkeimmistä asioista. Se, että on rehellinen senkin uhalla, että tulee satuttamaan itseään. On niin turhaa siirtää asioita tuonnemmaksi vaan sen pelossa, että pelkää hajoamista.

Itse opettelen jatkuvasti arjessani avoimuutta ja sitä, että menen sinne epämukavuusalueelleni. Pyrin avoimempaan kanssakäymiseen ihmisten kanssa ja siihen, että olisin rohkeampi luottamaan syvemmin. On niin helppoa olla varovainen… Myös sellainen omien tunteiden kohtaaminen on tärkeää. Ettei pelkää tuntea ikäviäkään fiiliksiä, vaan kohtaa nekin avoimesti. Veikkaan, että jos on suojamuurin päälle laittamiseen taipuvainen, sitä joutuu työstämään itsessään lopun elämää. Uskon kuitenkin siihen, että kaikesta voi oppia. Voit oppia avoimuuteen, tunteiden rehelliseen kohtaamiseen ja siihen, että et pelkää niin paljon – kaikki ajallaan, pikkuhiljaa.

Onko suojamuuri teille tuttu juttu? Kuinka olette siitä vapautuneet?