On viime aikoina sivuutettu useammankin ystäväni kanssa aihetta kehuminen, tai oikeastaan lähinnä sen puute. Tänä päivänä on aika tyypillistä, että negatiivista palautetta kyllä annetaan, mutta positiivinen palaute jää sen varjoon. Miksi ihmisten onkin niin hankalaa sanoa toisilleen jotain hyvää huonon sijaan? Pari kaunista sanaa hyvin tehdystä työstä, tai vaikka siitä uudesta tukasta?

Kehumisella on todella suuri voima. Kun sanot jollekin ihmiselle jotain positiivista, oli kyseessä sitten työkaveri tai vaikka ystävä voin taata, että hänelle tulee hyvä mieli. Sen lisäksi, että aikaansaat toiselle hyvää, tulee sinullekin kiva fiilis. Itse voin ainakin rehellisesti sanoa, että antaessani tai saadessani positiivista palautetta, tulen kovin hyvälle mielelle. Positiivinen palaute ilostuttaa, innostaa, motivoi, kannustaa, saa yrittämään enemmän ja ajaa meitä jopa kohti päämääriämme. Tuollainen palaute ei varmasti koskaan aikaansaa ainakaan mitään huonoa, mutta silti me niin vähän toisiamme kehumme.

Sen sijaan negatiivinen tai jatkuva sättivä palaute latistaa todella paljon. Olen itse ihminen, joka elää todella pitkälti tunteidensa kautta ja aistin hyvin herkästi ilmapiirin – niin positiivisen, kuin negatiivisenkin. Oma heikkouteni on se, etten negatiivisen ilmapiirin vallitessa kykene tekemään siitä positiivista, vaan menen automaattisesti siihen vellovaan negismoodiin. Olen ihminen, johon suorastaan tarttuu se toisten huonotuulisuus, mutta samalla tavalla päinvastaisesti myös positiivisuus. Jos vaikka töihin mennessäni paikalla vallitsee hyvä fiilis koen oloni hyväksi, mutta samalla tavalla jos havaitsen ilmapiirissä kireyttä, tulee minullekin hermostunut olo.

En tiedä johtuuko tämä negatiivista palautetta korostava ilmapiiri ylipäänsä suomalaisuudestamme ja siitä, että tämä suomalainen kasvatus nyt vaan on nöyristelyyn ja negatiiviseen meininkiin kannustava. Tietenkään ei voida yleistää, mutta kyllä varmasti yhä useampi meistä on elänyt enemmänkin sellaisessa vaitonaisen kehumisen ilmapiirissä. Todella moni käyttäytymismalli opitaan kotoa ja jos kotikasvatus ei ole kehuva, emme mekään osaa luonnostaan aikuisuudessa toisiamme kehua. Onneksi tuotakin taitoa on mahdollistaa harjoittaa, eikä koskaan ole liian myöhäistä oppia kehumaan ympärillä oleviaan. Ja miksi sitä pitäisi toisaalta rajoittaa vaan läheisimpiin ihmisiin? Voihan sitä tuntematontakin kehua. Hyvää palvelua kaupassa, tai yleensäkin asiakaspalvelutilanteissa. Kiitos on vähintä mitä voimme sanoa ihmiselle, joka avaa meille oven!

Itse suorastaan inhoan sitä, että jos meille tapahtuu arjessa jotain huonoa, siitä tehdään todella iso numero. Jos mokaat tavalla tai toisella, tai joku toinen mokaa sitä kyllä päivitellään ja kauhistellaan. Jos taas joku onnistuu esimerkiksi siellä työilmapiirissä, ollaan lähinnä vaan kateellisia. Siinäkin tilanteessa kaivamalla kaivetaan esiin tästä onnistujasta tai asiasta jossa onnistuttiin jotain negatiivista. Mikä meitä ihmisiä oikeasti vaivaa? En nyt sano, että olisin itsekään tässä(kään) asiassa mikään roolimalli, mutta kyllä minä ainakin haluan pyrkiä siihen, että annan positiivista palautetta niissä tilanteissa, joissa sitä vaan voin tai pystyn antamaan. Vielä enemmän pitäisi tässä asiassa skarpata ja oikeasti ihan vaan jaella hyvää palautetta jengille ilman mitään erityistä syytä.

Onneksi voimme oppia aina lisää ja kehuminen on osa-alue, jonka suhteen omalla päätöksellä on suuri merkitys. Tietysti joskus voi olla hankalaa sanoa toiselle hyvää ihan vaan jo oman luonteenkin takia, jos ei ole kovin avoin tai kuten mainitsin, kehumista ei ole harrastettu siellä lapsuudessa. Itsekin olen usein ollut tilanteessa, että tekisi mieli sanoa toiselle jotain hyvää, mutta jättänyt kuitenkin vaan sanomatta. Enkä oikeastaan tiedä miksi näin, mutta joskus kehuminen vaan tuntuu vaikealta.

Tuo on ainakin omasta mielestäni asia, josta olisi hyvä pois pyrkiä. Hypätä vaikka sinne epämukavuusalueelle ja opetella kehumaan. Toinen asia on myös se kuinka vastaanotamme kehuja. Nöyristely ja kainostelu, itsensä vähättely ovat suomalaisille hyvin tyypillisiä tapoja. Senkin suhteen voisi opetella olemaan ylpeä omista saavutuksistaan ja siitä, kuinka on onnistunut. Sen sijaan, että vähättelee omaa onnistumistaan voisi todeta, että ”kiitos olen siitä itsekin ylpeä”. Tuo ei ole ylimielisyyttä vaan mielestäni ihan tervettä itsevarmuutta.

Kehutaan toisiamme enemmän, annetaan palautetta tehdystä työstä, toisen kivoista eleistä tai miksei jostakin ulkoisestakin. Ulkoisenkaan olemuksen kehuminen ei mielestäni oitis tarkoita sitä, että nyt arvostetaan vaan niitä ulkoisia seikkoja. Loppupeleissä se on ihan sama mitä kehuu, kunhan vaan kehuu! Kehumisen voima on niin suuri, että sen avulla voimme antaa ympärillemme paljon hyvää. <3

Heräsikö teille ajatuksia aiheesta? Koetteko ylipäänsä kehumisen vaikeaksi vai helpoksi? Mistä asioista kehutte ihmisiä – läheisiänne tai ehkä jopa ventovieraita?