Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa blogissani ulkopuolisuuden tunteesta. Tunteesta jota meistä jokainen saattaa aina silloin tällöin kokea. Omassa elämässäni tuo tunne on ollut läsnä oikeastaan koko elämäni ajan. Välillä on aikoja, että koen sitä vahvemmin ja useammin, toisinaan tuo tunne on taas taka-alalla.

Jo lapsena koin usein etten ole samanlainen, kuin muut. Eikä tämä siis ole mitään sellaista ”olen niin erityinen” lässytystä, vaan olin yksinkertaisesti kiinnostunut kovin pitkälti eri asioista, kuin muut ikäiseni. Teininä taas koin olevani sen kaiken ryyppäys ja kaupunki hengailun ulkopuolella, sillä minua ei vaan kiinnostanut. Tuolloinkin koin, etten yksinkertaisesti kuulu joukkoon. Parikymppisenä Helsinkiin muutettuani tein kaikkeni kuuluakseni niihin tiettyihin piireihin muuttamalla todella paljon persoonaani ja toimimalla vastoin arvomaailmaani. Halusin olla yhtä rento, kuin muut ovat ja tuntea kuuluvani johonkin – olla osa yhteisöä ja tuntea hyväksyntää. Luonnollisestikaan tuollainen ei pitkällä tähtäimellä toiminut toivomallani tavalla. Jos toimit vastoin sitä mitä pohjimmiltasi olet, on lopputulos vaan kaikkea muuta kuin hyvä. Olin lopulta todella hukassa ja rikkinäinen.

Työyhteisöissäkin olen kovin usein kokenut itseni ulkopuoliseksi. Yhtenä hyvänä esimerkkinä nykyiseen toiseen työhöni bloggaamiseen liittyvä ulkopuolisuuden tunne. En ole oikein koskaan tuntenut itseäni osaksi bloggaajia. Vaikka olen kirjoittanut jo pitkään, olen aina ehkä tehnyt tätä vähän omalla tavallani. Käyn jonkun verran blogitilaisuuksissa, mutta sielläkin koen todella usein ulkopuolisuuden tunnetta. En koe tavallaan olevani osa bloggaajia, vaikka luonnollisestikin olen osa heitä. Tähän tietysti vaikuttaa paljon myös luonteeni ja se etten ole koskaan ollut perusluonteeltani ihminen, joka haluaa olla esillä tai tuoda itseään esiin. Blogin kirjoittaminenhan kuitenkin on sitä, että itseään ja elämäänsä tuodaan julkisuuteen. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut tehdä tätä omalla tavallani ja koen, että tämä tapa on itselleni se oikea. Voi olla etten tule koskaan tuntemaan yhtenäisyyden tunnetta muiden bloggaajien kanssa, mutta toisaalta – tarvitseeko minun edes? Kirjoitan tätä kuitenkin teille ja itselleni.

Jollain tavalla olen kuitenkin tottunut elämäni aikana siihen, etten oikein ikinä ole osa mitään porukkaa tai yhteisöä. Toisaalta en sitä enää nykyään kaipaakaan, sillä elämässäni on kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa tunnen itseni tärkeäksi. Ehkä välillä tulee fiilis, että olisi hienoa edes joskus kokea täydellistä yhteyttä jonkun tietyn yhteisön kanssa, mutta eipä se tavallaan ole välttämätöntä. Olen miettinyt asiaa paljon myös sen kannalta, että onko minussa jotain vikaa? Ulkopuolisuuden tunnehan on tavallaan jonkinlainen tunnelukko, joka saattaa aktivoitua ja kasvaa elämän varrella. Usein nämä erilaiset tunnemallit ovat lähtöisin lapsuudestamme ja mallinnamme käyttäytymistämme sieltä. Omassa elämässäni jatkuva muuttaminen ja uusien ihmissuhteiden luominen on saattanut vaikuttaa siihen, etten ole oikein koskaan päässyt luomaan sellaista pysyvää sidettä mihinkään yhteisöön. Ehkä tuota kautta elämääni on jäänyt joku sellainen ”en kuulu oikein mihinkään” fiilis ja se vaikuttaa edelleen paikoitellen elämässäni?

Elämäni on ylipäänsä ollut aina vähän sellaista, etten oikein varmaksi tiedä paikkaani. Minulle ei ole koskaan ollut selkeää mitä haluan tällä kaikella tehdä ja haen edelleen itseäni monellakin tapaa. Koen, että tämäkin vaikuttaa paikoitellen myös siihen, että tunnen usein itseni ulkopuoliseksi. En tavallaan sovellu moneenkaan muottiin ja se toki välillä jopa ahdistaa. Elämä tuntuisi ehkä helpommalta jos olisi varma paikastaan ja ylipäänsä siitä omasta tehtävästään täällä. Toki asiaa voi katsoa myös toisesta perspektiivistä, eli toisaalta minulle on mahdollisuuksia moneen. Koska on mahdollisuus hakea ja katsella ympärilleen, se voi olla toiselta kantilta katsottuna tavallaan myös rikkaus.

Tunnetteko te koskaan ulkopuolisuuden tunteita? Jos niin millaisissa tilanteissa ja miksi? Olisi mukava kuulla onko muilla koskaan samanlaisia ajatuksia tai tuntemuksia. 

Muuten toivottelen oikein aurinkoista viikon alkua! Aivan ihanaa, kun aurinko paistaa ja ilmassa tuoksuu jo kevät. 🙂