Alkanut kuukausi on varmasti pistänyt monet miettimään jälleen kerran oman liikkumisensa tavoitteita. Yksi havittelee lihaksikkaampaa vartaloa, toinen haluaa pudottaa tietyn määrän painoa ja kolmas tahtoo voida kokonaisvaltaisesti paremmin. Itselleni liikkuminen on jo niin pitkään ollut sellainen tapa tai rutiini, että monesti huomaan kuinka en sen koommin edes mieti mitään treeneihini liittyviä tavoitteita. Juostessa en havittele kovempaa aikaa tai pidempiä matkoja. Salilla en treenaa fokus siinä koska pystyn nostamaan tuon ja tuon verran lisää painoja tankoon. Välillä mietinkin, että olenkohan ainoa joka treenaa näin lepsusti? Ihan vaan omaksi ilokseen.

Nykyään on ehkä trendikästä olla se treenaaja joka tavoittelee kokoajan kovempaa ja kovempaa kuntoa tai itsekuria. Vaikka kehosta halutaankin usein pitää myös hyvinvointimielessä huolta – on treenaaminen valitettavan usein kaukana aidosta hyvinvoinnista. Olen paljon miettinytkin onko vartalo yhä useammalle väline saada itsetunnolleen pönkitystä? Kun kroppa on mintissä kuosissa – satelee niitä kehujakin mahdollisesti enemmän. Saat somessa enemmän seuraajia ja ihmiset ihailevat itsekuriasi kadehtien. Jostain syystä tässä yhteiskunnassa juurikin itsekuri on se kovin tavoiteltava ominaisuus.

Tavallaan siinähän ei siis ole mitään pahaa – se on inhimillistä. Pakko minunkin on myöntää, että jos kehoni alkaisi yhtäkkiä muuttumaan suuntaan tai toiseen radikaalisti, varmasti se vaikuttaisi itsetuntooni. Vartalo on kuitenkin se koti jossa sinä asut ja olet. Itse olen esimerkiksi aina ollut lähestulkoon saman kokoinen ja pukeutunut tietyn kokoisiin vaatteisiin. Jos tuo muuttuisi – en tiedä? Voisi olla vähintäänkin outoa. Toisaalta taas – haluan pyrkiä kokoajan enemmän ja enemmän pois sellaisesta ulkonäköön keskittyvästä ajattelutavasta. Keho on kyllä temppelimme, mutta sen vaaliminen lähtee lopulta aina sisimmästä. Joskus on hyvä miettiä, että mitä jos yhtäkkiä joutuisi onnettomuuteen ja halvaantuisi – kuinka suhtautuisi elämään sen jälkeen? Mitään ei kannata rakentaa pelkän ulkomuodon tai kireän vartalon varaan.

Itselleni liikunta onkin jo pitkään ollut hyvän olon tuoja. Se antaa energiaa arkeen ja pitää aineenvaihduntani kunnossa. Kun treenaan – myös nukun paremmin. Tottakai ajattelen jo tulevaa ja haluan pitää kehoni hyvässä kunnossa ikääntymistäkin silmällä pitäen. Kun nuorena liikkuu, voi aivan varmasti myös vanhempanakin paremmin! Uskon myös säännöllisen liikunnan ehkäisevän monia sairauksia. Tällä hetkellä en siis omaa sen suurempia tavoitteita. Jollain tavalla se tuntuu jopa vähän hassulta myöntää, että treenaan kyllä salillakin mutta minulla ei ole yhtään ulkomuotooni liittyvää tavoitetta. Tai noh, ehkä pysyä juuri tällaisena.

Minulle riittääkin vartalo jossa viihdyn. En oikeastaan mieti sitä sen enempää, kunhan tosiaan mahdun vaatteisiini ja koen oloni hyväksi. Minulle hyvinvointi kehossa on sellaista oman olemisen tiedostamista ja sitä, että kykenen kannattelemaan ryhdikkäästi kroppaani, sekä koen oloni vahvaksi. Tuo vahvuus ei ole millään tavalla sidoksissa hauiksen tai takapuolen kokoon, vaan se on enemmän sellaista vartalonhallintaa ja kehonsa tuntemista. Kaikki tämä syntyy ihan vaan säännöllisellä treenaamisella, joka ei muuten ole niin nöpön nuukaa. En kuitenkaan tarkoita sitä, että tekisin haukkareita kahden kilon painoilla tai vaan löysäilisin salilla Facebookkia selaillen. Treenaan kyllä maksimeja ja haastan vartaloani painojen avulla, mutta en tee sitä erityisen tavoitteellisesti. En havittele suurempia painoja, vaikka niihin usein pikkuhiljaa siirrynkin ja huomaan kyllä kehityksen. Silti tavoittelen ihan vaan hyvinvointia, kivaa fiilistä ja sitä, että jaksan arjessa. Sitä olotilaa jossa nytkin olen.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole yrittää kertoa mikä on oikea tai väärä tapa treenata – ei todellakaan. Me olemme erilaisia ja jokaiselle toimii se oma tapansa myös liikkua. Toiselle kehonsa harjoittaminen on juuri sitä veren maku suussa painamista, toiselle taas enemmän omaa kroppaansa kuuntelevaa lempeää treenausta. Joku on näiden kahden välimaastossa. Mielestäni tärkeintä on oma hyvinvointi ja se, että treenejä suorittaa sen puitteissa. Oli niitä suoranaisia tavoitteita tai ei.

Onko täällä muita joilla ei ole sen suurempia treenitavoitteita? Sinulle riittää kiva olo joka motivoi viikosta toiseen, etkä kaipaa mitään sen hurjempia tavoitteita treenaamiseesi? Pitääkö liikunnan suhteen mielestäsi ylipäänsä tavoitella aina jotain suurempaa?