Kun nyt vietetään sitä tissiviikkoakin, on otsikon aihe ehkä osittain jopa ajankohtainen. Nimittäin vartalo ja siinä viihtyminen. Millainen on keho, jossa on hyvä olla? Kroppa josta pidän ja vartalo joka tekee minut onnelliseksi? Onko onnellisuuteni edes millään tavalla sidottuna vartalooni?

On melkeinpä oikeastaan automaatio aloittaa tämä ajatus sanalla – nuorempana. Onkin hyvin luonnollista, että parikymppisenä nimenomaan kamppailu oman vartalon, minäkuvan ja sen hyväksymisen kanssa käy kiivaana. Veikkaankin, että hyvin harva nuori naisenalku on  sataprosenttisen tyytyväinen kroppaansa. Eikä sillä, moni ei välttämättä ole sitä edes vielä eläkepäivilläänkään.

Naisten vartaloon kohdistetaan todella suuria odotuksia ja jopa paineita. Media maalaa tietynlaista kuvaa niistä kurveista, jotka jokaisella kauniimman sukupuolen edustajalla tulisi olla. Suuret rinnat, tiimalasivyötärö ja muodokas lantio – sellainen J Lo- meininki. Osittain fitnesskin on sekoittanut pakkaa ja yhä useampi haaveilee nimenomaan tiukasta bikinikropasta, joka on rasvaton mutta kuitenkin kurvikas oikeista kohdin. Naistenlehdissä julkaistaan kyselytuloksia, joissa miehet paljastavat täydellisen naisvartalon… Miksi se ei voisi välillä olla vaikka toisinpäin? Todellisuus on vaan se, että miehet eivät välitä – ainakaan suurilta osin. Mutta naiset, me välitämme ja olemme varsinkin nuorempana todella herkkiä kaikelle arvostelulle, joka vartaloomme kohdistetaan. Ainakin itse tiedän miltä joskus tuntui kuulla olevansa lauta tai muuten hyväkroppainen, mutta aivan liian pienillä tisseillä varusteltu.

Elämä kuitenkin kasvattaa ja opettaa. Itse olen jo pitkään voinut hyvin kropassani ja tuntenut oloni siinä kotoisaksi. Kun joskus pienetkin leikkimielisetkin heitot vartaloni ominaisuuksista sattuivat – nykyään kykenen nauramaan niille. En enää koe, että jos joku sanoo minulle jotain negatiivissävytteistä ulkonäöstäni, niin minun tulisi alkaa samantien toimenpiteisiin. Aikaisemmin jokainen vähänkään vihjaava lause jäi aina kalvamaan mieltä. Tänä päivänä olen  onneksi muutenkin jo itsevarmempi ja jos joku oikeasti alkaisi kroppaani tosissaan arvostelemaan, saisi hän varmasti kuulla pari valittua sanaa. Enkä siis enää ylipäänsä antaisi muiden sanojen vaikuttaa siihen mitä vartalolleni teen. Tämä on minun kroppani ja minä päätän. Se on minun kotini ja se miltä se ulospäin näyttää on täysin oma asiani.

Mutta millainen sitten on vartalo jossa viihdyn ja josta niin kovasti nykyään pidän? Ensinnäkin olen kiitollinen siitä, että olen terve. Kykenen liikkumaan ja en ole koskaan satuttanut itseäni fyysisesti. Käteni ei ole ikinä ollut paketissa, eikä yhtäkään luuta ole murtunut. Ainoastaan palaneet kasvoni lapsena, joista selvisin kuin ihmeen kaupalla. En sairasta mitään vakavaa sairautta ja vaikka ongelmaisen vatsan omistan – olen oppinut elämään sen kanssa. Olen perusterve ja siitä todella kiitollinen.

Itselleni vartalossani tärkeää on liikkuvuus ja kevyt olo. En tarkoita tällä todellakaan mitään langanlaihaa olemusta, vaan sellaista tiettyä keveyttä ja energisyyttä – sellainen oloni on itseasissa suurimman osan ajasta. Haluan olla tietoinen vartalostani (tiedostaa sitä kokoajan paremmin) ja ylipäänsä nimenomaan treenatessakin tuntea mitä lihasta treenaan. En tykkää erityisen paljon suuresta lihasmassasta, sillä tykkään olla tällainen kuin olen – ja olen itseasiassa jo vuosia ollut. Pidän siitä, että mahdun samoihin vaatteisiin vuodesta toiseen ja koskaan ei tarvitse miettiä mitähän kokoa nyt mahdan olla. Tykkään olla keholtani liikkuva ja sporttinen. Haluan, että juostessa keho ikäänkuin sulautuu siihen liikkeeseen, eikä vartaloni kannatteleminen tunnu raskaalta. Tykkään omata hyvän kestävyyskunnon ja kyetä suoriutumaan haastavammistakin olosuhteista.

Olisi valetta väittää ettei vartalolla ole merkitystä henkiseen hyvään oloon. Ehkä osalle ihmisistä ei laisinkaan, mutta itselleni koko elämä liikkuneena vartalo on aina ollut sellainen tietynlainen väline. En voisikaan heittää ilmoille lausetta, että minulle on aivan sama missä kunnossa kroppani on. Vaikken enää vaadikaan itseltäni kuten joskus nuorempana vaadin on minulle tärkeää, että kehossani vallitsee jatkuvasti hyvä fiilis. Haastan sitä treeneissä säännöllisesti mutta samalla olen myös lempeä, annan sille lepoa ja en treenaa esimerkiksi flunssaisena. Syön ravitsevaa ruokaa ja huolehdin mahdollisimman hyvästä lisäravinteiden saannista. Tällainen balanssi on syntynyt pikkuhiljaa ja vaikka se itsensä toistamisesta saattaakin kuulostaa, viihdyn tässä olotilassa erityisen hyvin.

Aina ei todellakaan voida puhua, että itsetunto-ongelmat koskien kroppaa ovat vaan teinien ongelmia. Itsehän olin siis hyvin epävarma kehostani vielä kolmekin vuotta sitten! Suurin muutos on lähtenyt tapahtumaan vasta parin viimeisen vuoden aikana, eikä sen myöntäminen minua hävetä. Mielestäni yhä useamman naisen olisi syytä rohkeasti myöntää, että kyllä sen vartalon kanssa painitaan vielä vanhempanakin! Ei ole mitenkään häpeällistä tai poikkeavaa, että oma vartalo aiheuttaa epävarmuutta. Näistä asioista tulisi ehdottomasti puhua enemmän ja mielestäni aihetta ylipäänsä avata! Jos kaikki vaan ovat hiljaa, on liian moni yksin ajatustensa kanssa.

Olen ollut havaitsevina ulkonäön suhteen myös runsaasti sellaista tuomitsevaa ilmapiiriä. Osalle on hyvin vaikeaa ymmärtää miksi joku tekee vaikka jonkun toimenpiteen koskien vartaloaan – kuten nyt vaikka laitattaa rintaimplantit. Mielestäni jokainen tuollainen päätös on laittajan oma valinta ja se, että sille naureskellaan tai asiaa arvostellaan ei ole omasta mielestäni kovin fiksua. Noilla päätöksillä on taustansa ja ehkä nimenomaan päätöksen tekijälle tärkeäkin tausta – tuntematon ei voi koskaan tietää miksi. Itse en tänä päivänä missään nimessä kannusta  ketään menemään kauneusleikkauksiin, vaan ennemminkin punnitsemaan tarkkaan jos sellaiseen ajattelee menevänsä. Monelle saattaa nimittäin käydä kuten itselleni – se tasapaino ja parempi itsetunto löytyykin vasta vanhemmalla iällä.

Mielestäni loppupeleissä kaikista tärkeintä on nimenomaan se, että viihdymme vartalossamme. Ja jos tuntuu, että se on suurimman osan ajasta lähestulkoon mahdotonta, anna muutokselle aikaa. Pienin askelin kohti onnellisempaa olotilaa! Uskon myös siihen, että henkisen tasapainon löytämisen myötä löytyy myös parempi suhde vartaloon.

Sellaisia ajatuksia vartalosta ja siinä viihtymisestä. Heräsikö teillä ajatuksia? Viihdyttekö vartalossanne vai oletteko ehkä käyneet samanlaisia kamppailuja läpi, kuin itse olen käynyt?