Elämässämme on useita tärkeitä ihmissuhteita mutta se tärkein suhde on mielestäni minäsuhde. Jostain syystä kuitenkin todella monelle toisten kunnioittaminen ja hyväksyminen on huomattavasti helpompaa, kuin noiden tunteiden kohdistaminen itseensä. Tämä on jännä juttu. Usein voi olla jopa helpompi rakastaa läheisiään, kuin itseään.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen meistä tulisi pyrkiä kehittämään minäsuhdettaan. Opetella hyväksymään itsensä, rakastamaan itseään ja ylipäänsä tuntemaan kuka olen. Kuten mikä tahansa ihmissuhde, myös minäsuhde vaatii aikaa ja panostusta. Mikään ihmissuhde ei kasva tyhjästä, vaan se vaatii työtä. Jos haluamme kasvaa ja kehittyä, tulee meidän todella pyrkiä siihen.

Jokainen meistä tarvitsee omaa aikaa, aikaa olla itsekseen. Kuinka voisimmekaan kuunnella minäämme jos painamme jatkuvasti vaan menemään ja suljemme sen sisäisen äänemme? Pidemmällä tähtäimellä tuosta ei seuraa mitään hyvää. Ahdistusta, masennusta, uupumusta tai jopa sairauksia. Sen ei tarvitse olla useiden päivien ”omaa aikaa”, vaan vaikka ihan tunti pari silloin tällöin. Tuo on nimittäin aikaa jolloin kuuntelemme miten voimme. Miltä minusta tuntuu, miten voin henkisesti, entä fyysisesti? Mitä ehkä kaipaan elämässäni, mihin olen menossa ja mitä ylipäänsä tältä kaikelta haluan?

Parikymppisenä tällaiset ajatukset tuntuvat ehkä höpönlöpöltä. Iän karttuessa ainakin itselleni on kuitenkin tullut halu kasvaa ihmisenä. Haluan tietää miksi reagoin joihinkin asioihin juuri sillä tietyllä tavalla, tai miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Halu olla parempi versio itsestään on kasvanut kymmenen vuoden takaisesta minästä aika kovasti. Itseasiassa omalla kohdallani on pakko todeta, että en ole enää edes sama ihminen kuin joskus olin. Niin paljon olen kasvanut ja oppinut vuosien varrella.

Yksi suurimmista ongelmistamme on tämän päivän yhteiskunnassa se, että olemme itsellemme armottomia ja vaadimme usein jopa liikaakin. Pitää olla paras ja pyrkiä parhaaseen lopputulokseen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että joskus on syytä olla myös armollinen itselleen. Tällä en tarkoita löysäilyä vaan sen hyväksymistä, että aina emme ole parhaita eikä meidän tarvitse olla. On tärkeämpää oikeasti voida hyvin ja olla vaikka ”ei niin paras”, kuin voida huonosti ja olla paras.

Hoidetaan minäsuhdettamme ja ylipäänsä pidetään huoli itsestämme. Ei unohdeta kuunnella miltä minusta tuntuu. Itsensä kehittämiseen ja ”lukemiseen” suosittelen lämmöllä myös rakentavaa kirjallisuutta tai ihan vaan vaikka googlea. Sieltäkin löytyy yllättävän paljon tietoa henkisestä kasvusta ja kehityksestä. 🙂

Ihanaa lauantaita kaikille teille ihanille! ♥