Elämä muuttolaatikoissa
Oli syksy 2010 kun isäni pyysi minua etsimään yksiön, joka miellyttäisi sekä hänen lompakkoa, että minun silmää. Minulla on ollut jännä sattuma jokaisen asuntoni kanssa, nimittäin olen aina mieltynyt siihen ensimmäiseen, jota olen käynyt katsomassa, ja lopulta saanutkin sen. Nykyinen yksiöni Alppiharjussa oli myös tällainen, jonka bongasin (muistaakseni) Oikotieltä, osallistuin näyttöön ja näytön jälkeen totesin, että tämä on kotini – täällä on hyvä feng shui. Koti oli tuolloin pieni, söpö ja valoisa yksiö parvella, joka jälkeenpäin putkiremontin myötä muuttui pohjaltaan jonkin verran. Parvi purettiin ja täten myös tila väheni. Alun perin meillä oli myös suunnitelma, että ostaisin asunnon pikkuhiljaa itselle, mutta sitten minusta tulikin köyhä opiskelija, jolla ei ollut varaa moiseen ja hyvä idea jäi lopulta puheen tasolle. Toisinaan mietin, mitä jos tuo fiksu idea olisi toteutunut? Olisihan siinä ollut ihan kiva pesämuna. Nykyään tämän asunnon ostohinnalla ei saa enää mitään tältä alueelta. Ajat ovat muuttuneet…
Tänä syksynä totesin asuneeni tässä asunnossa peräti 11 vuotta. Se on minulle pisin aika ikinä samassa paikassa. Itse asiassa tätä toivoinkin tähän muutettuani, sillä olin muuttanut lapsuudessa ja nuoruudessa aivan riittämiin, jonka vuoksi asettuminen tuntui hyvältä. En kuitenkaan olisi ikinä osannut kuvitella, että kokonaiset 11 vuotta. 🙈 Onhan tähän aikaan mahtunut paljon ja näiden seinien sisällä tapahtunut. Täällä olen kasvanut, kypsynyt ja löytänyt oman polun. On ollut paljon hyvää, mutta myös huonoa. Koti on ollut itselleni näin aikuisena rakas paikka – se kaikista turvallisin, johon voi paeta pahaa maailmaa. Täällä en ole pelännyt ja täällä olen tuntenut oloni turvalliseksi. Viime vuodet koti on ollut minulle myös työpaikka ja toimisto, jossa olen suurimman osan työajasta viettänyt. Kuten olen monesti maininnut, täällä olen tuotteliain ja monta hyvää ideaa on saanut täällä alkunsa. Kotini on ollut myös täydellinen studio valokuvaamiseen korkean katon ja valoisuuden vuoksi, josta on ollut etua työssäni. Tästä on ollut moneksi.
Toni kysyi minulta taannoin, koetko haikeutta muuttaa pois? Kotikulmani muuttuvat täysin ja palaan seudulle, jossa asuin ennen nykyistä. Vastaukseni kysymykseen on, että tavallaan joo, mutta samaan aikaan olen siihen täysin valmis. Uudelta, puhtaalta pöydältä aloittaminen, minulle rakkaan ihmisen kanssa siellä uudessa, tuntuu erittäin oikealta. Vaikka tämä koti on ollut ihana ja rakas, samaan aikaan olen aina haaveillut tilasta ja siitä, että pääsen rakentamaan pesää toisen kanssa johonkin yhteiseen. Tämä asunto on kuitenkin enemmän minun ja nyt muutamme johonkin, josta tulee meidän. Tämä kohta elämässäni on askel johonkin uuteen – ikään kuin seuraava luku. Ympyrä sulkeutuu ja uusi aukeaa. Onhan se jännää, mutta ainoastaan positiivisella tavalla!
Nyt kun kaikki tarpeellinen on laatikoissa, tarpeettomasta luovuttu ja kodin muistot pakattu, on hyvä fiilis lähteä. Sulkea ovi viimeisen kerran ja jättää taakse jo eletty elämänvaihe muistoineen. Ehkä tämä muutto symbolisoi uutta alkua minulle myös henkisesti, eli elämänvaihetta, jossa viimeistelen käsittelyn tiettyjen elämässäni tapahtuneiden asioiden suhteen? En tarkoita, että lakaisen asioita maton alle, vaan saatan käsittelyn päätökseen ja keskityn hyvällä mielellä tulevaisuuteen. Tällaisia päätöksiä on joskus tehtävä, mutta vasta siinä kohtaa, kun siihen kokee olevansa oikeasti valmis.
Huomenna kello 9.00 muuttoauto saapuu ja lähdetään yhdessä kohti uusia seikkailuja.❤️
