Kuten suurin osa teistä varmaan tänä aamuna somesta huomasi, Riki Sorsa on nukkunut iäiseen uneen. Rauha hänen muistolleen. Rikihän antoi ikäänkuin kasvot kurkku – ja keuhkosyövälle, jonka aikaan sai kymmenien vuosien tupakointi. En ole varmaan koskaan tupakoinnista blogissani kirjoittanut mutta kerta se on ensimmäinen. Ajatus tähän tekstiin lähti nimenomaan tästä videosta jonka näin jo viikkoja sitten, sekä Rikin surullisesta vaikkakin kauniista poismenosta.

Maistoin tupakkaa ensimmäisen kerran 19-vuotiaana. Tuo oli aikaa jolloin tupakointi oli sallittua ihan joka paikassa ja esimerkiksi yökerhoissa baaritiskeilläkin tupruteltiin. Moni silloisista kavereistani poltti, joten itsekin aloitin bilepolttamisen. Tuolloin tupakointi oli ”siistiä” ja itsekin poltin, koska halusin kuulua joukkoon. Olin tosiaan pitkään juhlapolttaja, eli poltin vaan viikonloppuisin kunnes jossain kohtaa homma luisui normaalimman tupakoinnin puolelle ja yhtäkkiä poltin myös arjessa. Stressi, kiire ja vaikeat ihmissuhteet olivat seikkoja joihin tupakka antoi helpotusta. Se rentoutti ja sai huolet tuntumaan pienemmiltä. Maksimissaan olen kuitenkin polttanut yhtäjaksoisesti noin kuukauden ajan, sillä tupakka ei sovi keholleni. Mielestäni se ei siis sovi kenenkään keholle, mutta ihan jokainen ei ehkä kiinnitä näihin haittavaikutuksiin niin paljon huomiota. Koska itse olen aina ollut liikunnallinen ja ns. terve, koen kaikki ikävämmät olotilat kehossani hyvin vahvasti.

Tuohon aikaan, kun tupakoin säännöllisesti kehossani oli hurjasti limaa, kurkku oli jatkuvasti vähän kipeä, iho samea ja silmät verestävät ja väsyneet. Voin aina polttamisen jälkeen vähän pahoin. Minun kehooni tupakka tuo ikäänkuin sellaisen ”ei terveen” olotilan, joka on todellakin haaste arjessa. Tuolloin päätinkin, että hommassa ei ole mitään järkeä. Koin olevani huonompi vointinen vaikka poltin nimenomaan siksi, että saisin ”helpotusta”. Tässä kohtaa olisikin tyylikästä sanoa, että sitten lopetin tupakoinnin ikiajoiksi -näin ei kuitenkaan ole. Vaikka lopetin tuon arjessa sauhuttelun, olen jäänyt satunnaiseksi juhlapolttajaksi. Enpä olisi uskonut, että tätä koskaan blogissani myönnän, mutta näin asia nyt vaan on.

Moni ei tosiaan tätä minusta varmasti ihan heti uskoisi, mutta poltan useimmiten jos lähden ystävien kanssa ulos ja nautin viiniä. Nykyään suunnilleen kerran tai pari kuussa. Olen tehnyt näin jo kymmenisen vuotta. Tämä on sellainen oma paheeni, joka on vaan jäänyt elämään. Opittu tapa, jota on vaikea täysin nitistää. Tavallaan en ole halunnut kokea asiaa ongelmana, koska en himoitse tupakkaa enää koskaan seuraavana päivänä, enkä ylipäänsä muulloinkaan. Se ei vaikuta millään tapaa treeneihini ja voin mennä vaikka juoksulenkille seuraavana päivänä, vaikka olisin edellisenä iltana muutaman polttanutkin. Toisaalta, kuten tiedämme jokainen, tupakointi on aina typerää ja siitä tulee pois pyrkiä. Enkä siis missään nimessä kannusta ketään vastaavaan! Parasta olisi jos voisi jättää tuollaisen satunnaisenkin sauhuttelun kokonaan ja ehkä tulevaisuudessa jätänkin. Se vaan vaatii hurjasti tahdonvoimaa, sillä tuo tapa on todella syvälle juurtunut.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikenlainen tupakointi on monellakin tapaa kehollemme haitallista. Usealle tupakointi aiheuttaa nimenomaan riippuvuutta ja satunnainenkin polttaminen saattaa olla tuhoisaa. Olemme erilaisia sillä toinen koukuttuu heti, toinen ei koskaan. Silti tupakan myrkyt ovat aina samat. Vaikka hengittäisit kerran kuukaudessa kehoosi myrkkyjä, hengität niitä kuitenkin. Vuositasolla se on jo suhteellisen suuri määrä vaikka keuhkot puhdistuvatkin. Tupakka on aina myrkky ja kuten Rikin tarinasta näemme, sen polttaminen ei koskaan eikä missään elämänvaiheessa kannata.

Mietin todella pitkään tänä aamuna kirjoitanko aiheesta, rohkenenko? Onhan se nyt tavallaan noloa myöntää omia heikkouksiaan varsinkin tällaisessa asiassa. Toisaalta, mitä sitten? Aika moni ihminen on kuitenkin samassa veneessä. On olemassa asioita joiden tiedät olevan sinulle pahasta, mutta joiden pois jättäminen kokonaan elämästä saattaa olla silti hankalaa. Itse tiedän ihmisiä, jotka kamppailevat röökaamisen kanssa ihan päivittäin. Vaikka itse en tällaisia taisteluja joudukaan käymään, on minulla ne omat taisteluni. Jokaisella meistä on paheet, heikkoudet ja asiat joiden kanssa joudumme töitä tekemään. Mielestäni nämä taistelut eivät tee kenestäkään heikompaa ihmistä, vaan päinvastoin.

”Lopetinko liian myöhään?”  -On muuten aika kolauttava loppusitaatti.

Kuinka moni lukijoistani tupakoi, tai on joskus tupakoinut?