Näin puhdistat meikkisiveltimet

Likaiset meikkisiveltimet ovat aikamoisia bakteeripesiä, yök. Moni ihmettelee miksi kasvot kukkivat, vaikka ruokavalio olisikin kunnossa? Tähän ongelmaan saattaa löytyä syy hyvinkin läheltä, nimittäin miltäs näyttää sinun siveltimet? Onko niitä pesty viikkoihin, kuukausiin, ehkä vuosiin?

Itse olen nykyään tarkka siveltimieni hygieniasta ja pesenkin niitä vähintään kerran viikossa. Beautyblenderi tulee toki huuhtaistua ihan päivittäin käytön yhteydessä, mutta muut siveltimet ovat niitä jotka helposti jäävät hieman vajavaiselle hoidolle. Olen tarkka myös siitä, että en käytä muiden siveltimiä, tai anna muiden käyttää omiani. Alitajuntaani on pinttynyt uutinen siitä, kuinka joku tyttö sai toisen siveltimestä bakteeritulehduksen kasvoihinsa ja lopputulos oli traaginen. En nyt muista tarkkaan halvaantuiko hän sen seurauksena, mutta jotain vakavaa siitä kuitenkin seurasi. Mielestäni siveltimet ovatkin hyvin henkilökohtaisia juttuja ja niitä ei pitäisi lainailla toisilta tai toisille.

IMG_9076

Puhdistan omat siveltimeni viikottain ja jotta saisin pesemiseen extraboostia, käytän Ecotoolsin siveltimien puhdistusainetta jonka olen saanut testattavaksi. Toki vedellä puhdistaminen on parempi kuin ei mitään, mutta tähän tarkoitukseen tarkoitetulla saippualla hommaan saa ihan erilaista puhdistavuutta ja bakteerien tappavuutta. Putsari tuoksuu ihanalle ja on nimenomaan suunniteltu kasvosiveltimien pesemiseen. Lisäksi se on hellävarainen eikä turhaan ärsytä ihoa.

No mites sitten käsisaippua, tiskiaine tai kasvojen pesuaineet, voiko niillä putsata siveltimet? Been there and done that. Käsisaippua on kuitenkin tarkoitettu käsien iholle, tuskin pesisit sillä naamasi? Tiskiaine taas niin vahvaa, että sillä kyllä helposti pilaa hyvät silveltimet. Ainoa jolla hätätapauksessa voisin siveltimet pestä on kasvojen geelimäinen putsari, joka on nimenomaan tarkoitettu kasvojen iholle. Siinäkin on kuitenkin riskinsä, että sivellin kärsii. Mielestäni jos omaa laadukkaat siveltimet, kannattavaa onkin käyttää hommaan tarkoitettua ainetta niin ei ainakaan pilaa mitään, ei sivellintä tai omaa ihoa.

IMG_9084

Itse siveltimien peseminen onkin sitten super helppoa. Puhdistuainetta lorautetaan siveltimen päälle ja hierotaan sormin ”harjakseen” jonka jälkeen huuhdellaan juoksevan veden alla. Tässä kohtaa näkee kyllä oikein konkreettisesti kuinka sitä shaissea siitä siveltimestä irtoaa… Hyi. Lopuksi sitten vaakatasossa pyyhkeen päälle kuivumaan. Pystyasentoon siveltimiä ei kannata laittaa jotta valuva vesi ei tuhoa siveltimen vartta!

Koko arsenaalista tuli taas niin ihanan pehmeä ja puhdas, nyt kelpaa taas meikkailla!

IMG_9027

Suurin osa omista siveltimistäni on Ecoloolsilta saatuja ja heidän tuotteiden laadukkuudelle voin ehdottomasti näyttää vihreää valoa! Siveltimet ovat paitsi ekologisia, myös hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Vanhimmat sarjan siveltimet ovatkin olleet minulla käytössä jo useamman vuoden, eikä mikään noista ole tehnyt tepposia menemällä huonoksi. Edelleen ovat hyvin muodossaan eikä harjakset harota yhdessäkään siveltimessä.

Siispä näin viikonlopun kunniaksi, eipä muuta kuin siveltimet pesuun! 😉

Mietteitä itseluottamuksesta

Itseluottamus on asia joka on pyörinyt mielessä viime aikoina ja se on juttu, josta tahdon tänään postauksen kirjoittaa. Mitä itseluottamus sitten ylipäänsä tarkoittaa? Se on uskoa itseensä ja siihen, että voi ja pystyy. Ihminen, jolla on itseluottamus kohdillaan osaa iloita onnistumisistaan, mutta ottaa vastaan myös epäonnistumiset. Elämähän tuo eteen näitä molempia vaihtelevissa määrin.

Oma itseluottamukseni on kasvanut iän kattuessa. Se on varmasti hyvin luonnollista, että näin käy. Ikä tuo mukanaan monenlaista kasvamista ja yksi näistä on nimenomaan se, että oppii luottamaan itseensä ja tekemiseensä. Ei ole enää niin epävarma siitä miltä näyttää, mitä tekee tai mitä on. Kokoajan enenevissä määrin tulee se fiilis, että minulla on oikeus olla juuri tällainen kuin olen, eikä minun tarvitse muuttua miksikään. Toisaalta olen aina ollut myös tyyppi, joka on armollinen itselleen. Minun ei tarvitse olla se paras kaikessa, vaan voin olla myös hyvä kakkonen. Tämä päti jo lapsuudessa siihen, kun kisasin pitkän matkan juoksussa. Olin tyytyväinen kakkonen, eikä minua haitannut yhtään etten voittanut.

IMG_8932

Mielestäni ylipäänsä meille tärkeintä itseluottamusta on henkinen luotto itseensä ja tekemiseensä, sillä se heijastuu aivan kaikkeen. Tämä on useimmille parikymppisille nimenomaan se haaste, sillä ollaan mahdollisesti elämän kanssa vielä hyvinkin hukassa. Toisaalta, olenhan itsekin vielä monien asioiden kanssa hukassa vaikka kohta täytän 29-vuotta, eli eipä se ikää välttämättä katso. Tai sitten minä en vaan ole hyvä mallioppilas. 🙂 Onneksi kuitenkin sellainen tietty itsevarmuus on vahvistunut ja sitä ikäänkuin tietää paremmin ne omat vahvuudet ja heikkoudet. Lisäksi osaa nähdä elämän epäonnistumiset kasvun paikkana, eikä koe niitä negatiivisena heijastuksena itseluottamukseen.

Hyvin monen itseluottamus perustuu myös ulkoisiin seikkoihin mikä on valitettavaa. Media sysää silmillemme tietynlaisia ulkonäköihanteita, joita pidetään ikäänkuin ”oikeanlaisina”. Tämä on asia josta olen itsekin huolissani, sillä jokaisen tulisi miettiä itseään eikä sitä mitä muut sinun ulkonäöltäsi tahtovat. Jokainenhan meistä on alttiina median luomille ulkonäköihanteille, (ellei sitten kokonaan eristäydy somesta) mutta on sitten eri miten nämä paineet käsittelee tai vastaanottaa.

Enkä nyt siis todellakaan sano ettenkö itsekin olisi altistunut ulkonäköpaineille ja nuorempana altistuin niille nykyistä huomattavasti enemmän. Kun näytti tietynlaiselta, koki olevansa hyväksytty. Nykyään teen ulkonäkööni liittyviä asioita vain itseni vuoksi ja se, että minulla on ne ripset tai tukka mintissä, ovat niitä seikkoja jotka teen vaan ja ainoastaan minua itseäni varten. Osa omaa identiteettiäni yksinkertaisesti on se, että olen myös ulkoisesti huoliteltu enkä koe sen vuoksi itseäni yhtään sen huonommaksi verrattuna ihmiseen, joka ei anna ulkonäölle ajatuksissaan sijaa. Tämä siis myös päinvastoin.

IMG_8936

Aina puhutaan siitä, että itseluottamusta on mahdollista harjoittaa. Uskon itse tähän hyvin vahvasti, sillä kuten olen aikaisemminkin blogissa toitottanut me itse olemme hyvin pitkälti vastuussa ajatuksistamme, tai ainakin niiden kontrolloimisesta. Tottakai lapsuudella on koko elämän mittainen merkitys mitä tähän asiaan tulee, mutta myös aikuisiällä on mahdollista opetella näkemään itsensä paremmassa valossa. Kaikki tuo rakentuu elämänkokemuksesta, arvomaailman muutoksista, prioriteettien muuttumisesta ja oikeista ihmisistä ympärillämme. Uskokaa tai älkää, ihmiset joiden kanssa olemme tekemisissä ovat suuressa roolissa mitä itseluottamukseemme tulee!

Itse koen, että itseluottamukseni on tänä päivänä kohdillaan niiden asioiden saralla, joissa tiedän olevani hyvä. Tottakai jokaisella meistä on osa-alueita, joissa emme ole niin hyviä ja on aivan luonnollista kokea epävarmuutta epävarmuusalueella. Tärkeää onkin voida hyväksyä, että emme ole kaikessa hyviä. Toisaalta halutessaan heikkouksiaan voi myös työstää. Tekemisessä kehittyy.

Itseluottamuksemme on elämän mittainen prosessi. Kymmenen vuoden päästä varmasti jo naureskelen tälle nykyiselle ”itsevarmuudelleni” ja sitä rataa. Koskaan ei olla ikäänkuin valmiita mutta sehän elämästä nimenomaan siistiä tekeekin.

Jos heräsi ajatuksia, kommenttiboxi on avoinna. 🙂