Näin rakennat herkullisen tuorepuuron

Yön yli kylmässä muhivat aamiaiset houkuttavat ainakin minua nykyään kokoajan enenevissä määrin. Ne nopeuttavat niin paljon aamuja, kun ei tarvitse alkaa kiireessä säheltämään. Chiapuddingit, illalla valmiiksi kokattavat smoothiet ja nämä yön yli muhivat kylmäpuurot ovatkin nostaneet päätään ainakin omissa aamuissani ihan rytinällä.

En ole aikoihin syönyt lämmintä puuroa. Kuten joskus olen maininnut, kuumat puurot tekevät olostani tunkkaisen, väsyneen ja lamaannuttavan. Minä vaan meinaan nukahtaa sen puurolautaseni äärelle, eikä edes kuppi kahvia siinä kyljessä auta. Toista se on sitten kylmäpuurojen kanssa joissa kaura on yön yli muhinutta, nam!

IMG_8866-001

Näiden ”overnight oatsien” valmistaminen on ensinnäkin super helppoa. Toisekseen voit iskeä täytteeksi mitä ikinä mieli halajaakaan, tai mistä pidät. Yhtä ainoaa oikeaa reseptiä ei vaan ole olemassakaan, nimittäin kylmäpuuroon sopii täytteeksi oikeastaan mikä tahansa. Jäiset marjat tai vaikka raakakaakao. Sinä päätät.

Herkullisen kylmäpuuron rakennat seuraavalla tavalla:

1. Kaurahiutaleet -ja neste. 

Ihan alkuun mitataan suljettavaan purnukkaan (paras on korkea) kaurahiutaleita sen verran, kun uskot niitä aamulla syöväsi. Mielestäni yksi mitallinen, eli 1,5 dl on aika hyvä määrä. Myös chiat toimivat, eli esimerkiksi 1 rkl hiutaleiden sekaan. Seuraavaksi laitetaan neste, jonka kanssa tahdot puuron nauttia. Jos käytät maitotuotteita, se voi olla myös jogurttia. Itse kuitenkin maidottomana suosin erilaisia maidottomia juomia kuten kookos-, manteli -tai kaurajuomaa.Nestettä laitan hitusen enemmän kuin kaurahiutaleita, eli noin 2 dl. Hyvä mittari on se, että kaurahiutaleet peittyvät.

IMG_8841

2. Täytteet oman maun mukaan.

Tässä vaiheessa aletaan kasaamaan täytteitä puuron päälle mutta ei missään nimessä sekoiteta aineosia keskenään! Ladotaan täytteet pohjan päälle ikäänkuin kakkumaisesti kerroksittain. Hyviä täytevaihtoehtoja ovat esimerkiksi erilaiset pähkinät, maapähkinävoi, banaani tai muut hedelmät, raakakaakao, marjat, mantelit, hunaja, kaneli, proteiinijauhe, kuivahedelmät, mysli etc. Mitä vaan mieli ikinä halajaakaan! Näistä puuroista on mahdollista tehdä aikamoisia herkkupommejakin halutessaan, eli sinä päätät miten päiväsi alkaa tai päättyy. 🙂

3. Kylmään muhimaan.

Viimeisessä vaiheessa suljetaan puuropurkin kansi ja laitetaan se kylmään muhimaan. Kannellinen purkki siksi, että jääkaapin muut aromit eivät pääse imeytymään puuroon. Ja omasta mielestäni kansi myös hieman suojaa puuroa -no kaikelta. Annetaan tekeytyä kylmässä yön yli, jonka jälkeen nautiskellaan sellaisenaan. Halutessaan päälle voi lorauttaa hieman hunajaa.

Suositteko te kylmäpuuroja ruokavaliossanne? Lemppari täytteet?

Uskallatko rikkoa rutiineja?

Aika moni meistä rakastaa rutiineja, turvallisuutta ja sitä, että tietyt asiat on ja pysyy. Rutiinit luovat turvaa ja fiilistä siitä, että kaikki on hyvin. Ne pitävät elämämme ikäänkuin raiteillaan, mielemme tarvitsee niitä. Vaikka itsekin nautin tietyistä rutiininomaisista seikoista, kyllä toisinaan tuntuu, että arki pyörii vähän turhankin paljon näiden ”maneerien” ympärillä. Minä, kun en pohjimmiltani ole ollenkaan sellainen ihminen. Moni varmasti tietääkin tunteen, kun havahtuu siihen kuinka viikko onkin mennyt hupsista heikkaa melkeimpä ohitse ja mikä on saldo? Nukkunut, syönyt ja tehnyt töitä. Voisiko ehkä olla muutakin?

IMG_8815-001

Itse uskon vahvasti, että rutiinit tappavat luovuuden ja tämän seurauksena monesti suuren osan persoonaamme. Kun asiat tehdään päivittäin samalla kaavalla, tulee niistä automaatioita ja asioita, joiden tekemistä ei välttämättä enää edes mieti. Saatat toistaa satoja seikkoja päivässä vaan, koska näin tein eilenkin ja sitä eilen. Hurjaa! Kun edes mietin, että tämäkin viikko on alkanut rutiininomaisesti alkaa puistattamaan. Tottakai ihminen tarvitsee tätäkin osaa elämäänsä selvitäkseen tässä yhteiskunnassa, mutta valitettavasti rutiinit tappavat liian helposti tietynlaiset ilon ja vapauden tunteet.

Minusta on viime päivinä tuntunut sille, että haluan tehdä jotain erilaista, uutta, luovaa, rikkoa rajoja ja unohtaa turhan miettimisen. Unohtaa järjelliset valinnat ja järjen äänen kuuntelemisen. Järki on liian usein sama kuin tylsyys ja tylsyys taas tappaa kaiken ilon. Rutiinit ovat yhtä kuin mukavuusalueella oleminen, joskus sieltä voi poistuakin. Muistan, kun siskoni aikanaan pyysi minua mukaan johonkin improryhmään ja olin aivan kauhuissani. En voisi ikinä esiintyä muiden edessä kanana, sikana tai minään nolona juttuna. Se olisi aivan hirveää, hahah. Milloin minustakin tuli näin ”aikuinen” ja tyyppi, joka ei uskalla? Tuollainen kokeilu olisi varmasti ihan super vapauttavaa!

IMG_8821

Oma päätökseni loppuviikolle onkin, että rikon rutiineja. Teen arjessa toisin kuin tavallisesti. Enkä nyt tekstilläni tarkoita, että kaikki rutiinit olisivat turhia tai huonoja, päinvastoin. Moni saa rutiineista elämäänsä turvaa ja ne auttavat asioita pysymään kasassa. Silti välillä voi olla hyvä poiketa perinteisestä. Se, että ei noudata jokaista rutiinia sataprosenttisesti saattaakin yllättää! Saatat tuntea tunteita joita et ole aikaisemmin tuntenut, tai kokea jotain sellaista josta opit uutta. Minun on ainakin pakko sanoa, että itse tuotan kaikista parhaita asioita silloin, kun en tuota niitä rutiinilla. Esimerkiksi tämä kirjoittaminen, tässä ei tunneta sääntöjä. Parasta on kirjoittaa niin, että teksti vaan pulppuaa ilman, että mietin liikaa mitä voin julkaista tai mitä en.

Rutiinien rikkomisen voi aloittaa ihan pienestä, baby steps. Tällaisia asioita voi olla vaikka lounaan nauttiminen eri paikassa kuin tavallisesti, uuteen ihmiseen extempore tutustuminen, aamurutiinit eri kaavalla kuin aikaisemmin, kahvin sijaan teetä tai viinin sijaan siideriä. Mitä tahansa! Pääasia, että kokeilee tehdä toisin ja tunnustelee miltä se tuntuu. Sitä saattaa yllättyä.

Onko teillä paljon rutiineja arjessa? Tuntuvatko ne turvallisilta vai kahlitsevilta?