Yksin olemisesta
Olen aina ollut ihminen jolle on tuottanut suuria hankaluuksia ”sosiaalisten asioiden” tekeminen yksin. Ruokailu ravintolassa (edes lounas), istuskelu kahvilassa läppärin äärellä, leffassa käynti, yksin matkustaminen yms. Moni sanoo, että jos esimerkiksi yksin reissaamista kokeilee, siihen jää koukkuun? Vaikea uskoa. Lähestulkoon kaikki sosiaaliset jutut on paljon mukavempia jaettuna. Tai näin minä ainakin koen.
Toisaalta olen kuitenkin aina rakastanut myös omaa aikaa, omien juttujen tekemistä ja sitä, että teen jotain täysin rauhassa, itsekseni ja ehkä jopa itselleni. Ajatus kulkee, saa olla juuri niin kuin tykkää. Minusta löytyy siis kaksi puolta. Jopa hieman erakko ja se sosiaalisempi Jutta.
Viime aikoina, kun sinkkuelämä on tuonut eteen sen, että sitä on enemmän itsensä kanssa olen ajoittain kokenut oloni yksinäiseksi. Tällaisia tunteita en ole läpikäynyt vuosiin ja oikeastaan hieman säikähdinkin eräs ilta. Tyhjyys ja haikeus. Nämä ovat kuitenkin taas niitä tilanteita, että jos kyseisille fiiliksille antaa vallan ne vievät mennessään. Jos alat elämään tuollaisessa negatiivisessa, masennut. Vaikka asioita on hyvä läpi käydä, ei silti mieltä kannata ruokkia väärillä asioilla. Ikävien yksinäisyys ajatusten sijaan mietin asiaa laajemmin, nyt on ihan hyvä olla yksin ja tehdä omia juttuja. Tämä on parasta itselleni juuri nyt.
Yksin olemisessa on mielestäni ehdottomasti paljon hyvääkin. On nimenomaan sitä tilaa paitsi ajatuksille, myös tavaroille, kaikki on illalla kuten ne aamulla jätti. Ei tarvitse loppupeleissä miettiä muita kuin itseään. Silti hyvin monet ihmiset pelkäävät yksin elämistä. Mikä siinä onkin, milloin sinkkuudesta on tullut jonkunlainen tabu? Onko syynä mahdolliset muutokset vai mikä? Perustetaan koko elämä muiden ihmisten varaan ja esimerkiksi onnellisuuskin on sidoksissa ihmissuhteisiin tai asioihin?
Veikkaan, että osittain edelleen vallitsee se ajatusmaailma, että sinkut ovat niitä ”jämiä”, joita kukaan muu ei ole huolinut. Ehkä niitä vaikeimpia tapauksia, joiden kanssa kukaan ei pärjää? Hahah. Sori alkoi vaan naurattamaan ajatuskin, mutta kai se joidenkin mielestä näin menee. Täällä siis yksi jämä hei.
Minäkin olen saanut jo aika paljon uteluja käynkö treffeillä ja olenko Tinderissä, vastaus on molempiin ehdoton ei. En lukeudu näihin ihmisiin, jotka hakevat heti seuraavan suhteen päätyttyä elämäänsä laastaria uuden ihmisen kautta. Lukeudun niihin, jotka haluavat parantua ennen, kuin pystyvät antamaan uudelle rakkaudelle mahdollisuuden. Tällä hetkellä en pysty edes asiaa miettimään, siitä ei saa edes ajatusta aikaiseksi…
Olen tänä päivänä ehkä vähän turhankin vakava ihmissuhteissa mutta mitään muutakaan en tahdo olla. Mieluummin olen yksin, kuin herään aamulla jonkun randomin vierestä. Jotenkin tällä ikää elämässä on niin paljon muutakin kuin miehet. Ja tämä ajatus varmaan johtuu siitä, että minulla on ihan hyvä olla itsekseenkin.
Niinhän sitä itseasiassa sanotaan, että yksin olemisen ihanuuden tajuaa vasta olemalla yksin.
