Millainen työ on oikeaa työtä?
Blogeissa on viime aikoina kuhistu työasioista ja siitä, voidaanko esimerkiksi juuri bloggaamista kutsua työksi. Mikä on oikeanlaista työntekoa ja onko sillä millaiset määreet? Täytyykö työn olla raskasta niin fyysisesti, kuin henkisestikin jotta sitä voidaan oikeaksi työksi kutsua?
Itse olen sitä mieltä, että työtä on kaikki sellainen josta ansaitsemme rahaa tekemiemme asioiden kautta. Jos teet jotain ilmaiseksi, on se enemmänkin harrastus kuin työ. Toki aloittava yrittäjä saattaa joutua alkuun tekemään duunia lähes ilman tuloja, mutta tavoitteena on silti jossain vaiheessa alkaa tuottamaankin. Sehän on kannattavan liiketoiminnan idea. Mitä nyt sitten bloggaamiseen ammattina tulee niin itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että blogi joka tuottaa rahallisesti tekijälleen sen verran, että sillä voi osittain tai kokonaan itsensä elättää on työtä. Itsehän olen jo pitkään pitänyt bloggaamista toisena työnäni, eikä tuo ole mielestäni mitenkään outoa. Kovastihan sen eteen töitä tehdään, joten miksi ihmeessä hommaa ei voisi työksi kutsua? Usein menestyneen blogin takana on vielä vuosien säännöllinen työpanos ja lukijoiden ”sitouttaminen”, joka ei tosiaan ole tapahtunut yhdessä yössä…
Minulle työnteko on aina ollut automaatio, enkä onneksi voi kutsua itseäni laiskaksi. Olen ollut monenlaisissa työpaikoissa ja myös niissä, joissa en ole viihtynyt. Iän myötä itselleni on kuitenkin kokoajan tullut tärkeämmäksi se, että pidän tekemästäni työstä. Nuorempana sitä oli valmis tekemään vähän sitä sun tätä, kunhan sillä eli. Nykyään mietin asiaa hieman eri kantilta. En nimittäin tahdo lukeutua näihin ihmisiin, jotka eläkepäivinä katuvat etteivät tehneet koskaan itselleen mielekästä duunia. Tahdon toteuttaa unelmia ja elää onnellista elämää tässä hetkessä, enkä pelkästään tulevassa. Työ on niin suuri osa arkeamme, että ainakin itselleni on hyvin tärkeää, että se mitä teen on mieluisaa.
Työnteon tulee siis olla kivaa, eikö? Veikkaan kuitenkin, että hyvin monella suomalaisella on edelleen ajatusmaailma, jossa työtä pidetään työnä eli asiana jonka ei välttämättä tarvitse olla tekijälleen edes kovin mukavaa. Minä kuulun sitten varmaan siihen sukupolveen, joka tahtoo miettiä myös omaa elämäänsä ihan elämästä nauttimisen kannalta. Kaikkien työpäivä ei ala kello viisi aamulla ja lopu kello 24. Työn ei myöskään ole pakko olla mitään raskasta fyysistä tehdastyötä, jotta sitä voidaan työksi kutsua. Yhtälailla paikallaan koneen äärellä saadaan paljon asioita aikaan, kuin vaikka tavaraa lastaamalla. Kukin valitseekin itselleen alan, joka tuntuu luontevalta ja mielenkiintoiselta. Meillä on myös erilaisia lahjoja ja vahvuuksia, jotka ohjaavat toivon mukaan valintojamme.
Itse mietinkin tämän hälyn keskellä, että mikä oikeasti saa ihmisen niin kovasanaisesti arvostelemaan toisen valintoja? Mitä sitten jos naapurin työpäivä kuulostaa paperilla helpommalta, kuin sinun työpäiväsi? Antaako se oikeuden arvostella toisen uravalintaa? Mielestäni ei. Jos oma työ tuntuu niin vastenmieliseltä, etkä saa siitä enää nautintoa niin onko järkeä jatkaa? En nyt tarkoita sitä, että heti ensimmäisen huonon päivän jälkeen tulisi miettiä työpaikan vaihdosta mutta jos yleinen fiilis työtä kohtaan on negatiivinen, kannattaa asiaa miettiä uudestaan. Mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa mestaa, tai vaikka ihan kokonaan alaa! Ihmisten pitäisi enemmän uskoa itseensä ja kykyihinsä.
Vai mitä mieltä te olette? Missä menee mielestänne ”oikean” työn raja? Onko se sidoksissa työn fyysiseen tai henkiseen kuormittavuuteen?
