Millainen työ on oikeaa työtä?

Blogeissa on viime aikoina kuhistu työasioista ja siitä, voidaanko esimerkiksi juuri bloggaamista kutsua työksi. Mikä on oikeanlaista työntekoa ja onko sillä millaiset määreet? Täytyykö työn olla raskasta niin fyysisesti, kuin henkisestikin jotta sitä voidaan oikeaksi työksi kutsua?

Itse olen sitä mieltä, että työtä on kaikki sellainen josta ansaitsemme rahaa tekemiemme asioiden kautta. Jos teet jotain ilmaiseksi, on se enemmänkin harrastus kuin työ. Toki aloittava yrittäjä saattaa joutua alkuun tekemään duunia lähes ilman tuloja, mutta tavoitteena on silti jossain vaiheessa alkaa tuottamaankin. Sehän on kannattavan liiketoiminnan idea. Mitä nyt sitten bloggaamiseen ammattina tulee niin itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että blogi joka tuottaa rahallisesti tekijälleen sen verran, että sillä voi osittain tai kokonaan itsensä elättää on työtä. Itsehän olen jo pitkään pitänyt bloggaamista toisena työnäni, eikä tuo ole mielestäni mitenkään outoa. Kovastihan sen eteen töitä tehdään, joten miksi ihmeessä hommaa ei voisi työksi kutsua? Usein menestyneen blogin takana on vielä vuosien säännöllinen työpanos ja lukijoiden ”sitouttaminen”, joka ei tosiaan ole tapahtunut yhdessä yössä…

IMG_6878-001

Minulle työnteko on aina ollut automaatio, enkä onneksi voi kutsua itseäni laiskaksi. Olen ollut monenlaisissa työpaikoissa ja myös niissä, joissa en ole viihtynyt. Iän myötä itselleni on kuitenkin kokoajan tullut tärkeämmäksi se, että pidän tekemästäni työstä. Nuorempana sitä oli valmis tekemään vähän sitä sun tätä, kunhan sillä eli. Nykyään mietin asiaa hieman eri kantilta. En nimittäin tahdo lukeutua näihin ihmisiin, jotka eläkepäivinä katuvat etteivät tehneet koskaan itselleen mielekästä duunia. Tahdon toteuttaa unelmia ja elää onnellista elämää tässä hetkessä, enkä pelkästään tulevassa. Työ on niin suuri osa arkeamme, että ainakin itselleni on hyvin tärkeää, että se mitä teen on mieluisaa.

Työnteon tulee siis olla kivaa, eikö? Veikkaan kuitenkin, että hyvin monella suomalaisella on edelleen ajatusmaailma, jossa työtä pidetään työnä eli asiana jonka ei välttämättä tarvitse olla tekijälleen edes kovin mukavaa. Minä kuulun sitten varmaan siihen sukupolveen, joka tahtoo miettiä myös omaa elämäänsä ihan elämästä nauttimisen kannalta. Kaikkien työpäivä ei ala kello viisi aamulla ja lopu kello 24. Työn ei myöskään ole pakko olla mitään raskasta fyysistä tehdastyötä, jotta sitä voidaan työksi kutsua. Yhtälailla paikallaan koneen äärellä saadaan paljon asioita aikaan, kuin vaikka tavaraa lastaamalla. Kukin valitseekin itselleen alan, joka tuntuu luontevalta ja mielenkiintoiselta. Meillä on myös erilaisia lahjoja ja vahvuuksia, jotka ohjaavat toivon mukaan valintojamme.

IMG_6886-001

Itse mietinkin tämän hälyn keskellä, että mikä oikeasti saa ihmisen niin kovasanaisesti arvostelemaan toisen valintoja? Mitä sitten jos naapurin työpäivä kuulostaa paperilla helpommalta, kuin sinun työpäiväsi? Antaako se oikeuden arvostella toisen uravalintaa? Mielestäni ei. Jos oma työ tuntuu niin vastenmieliseltä, etkä saa siitä enää nautintoa niin onko järkeä jatkaa? En nyt tarkoita sitä, että heti ensimmäisen huonon päivän jälkeen tulisi miettiä työpaikan vaihdosta mutta jos yleinen fiilis työtä kohtaan on negatiivinen, kannattaa asiaa miettiä uudestaan. Mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa mestaa, tai vaikka ihan kokonaan alaa! Ihmisten pitäisi enemmän uskoa itseensä ja kykyihinsä.

Vai mitä mieltä te olette? Missä menee mielestänne ”oikean” työn raja? Onko se sidoksissa työn fyysiseen tai henkiseen kuormittavuuteen?

Vinkkejä poskipunan valintaan -ja käyttöön

Rakastan poskipunaa. Poskipuna on mielestäni hyvin oleellinen osa meikkiä ja en aina oikein ymmärrä miksi niin moni suomalainen pelkää sen käyttöä? Itse olen siis enemmänkin more is more -tyyppi mitä tähän seikkaan tulee ja käytänkin punaa poskilla tavallista rohkeammin. Itseasiassa taannoin eräs meikkaaja sanoi minulle, että kasvoilleni sopii runsas poskipuna. Tästä olen kyllä samaa mieltä. Voi olla, että se on sidoksissa hiusteni väriin tai kasvojen piirteisiin? Toisaaltahan poskipuna levitetään liian usein väärään kohtaan ja tällä saadaan aikaan sen ”tonttuposki-efekti”, jolloin poskipuna tekee ikäänkuin hallaa kasvoille. Veikkaan, että monella on kauhukokemuksia juurikin tästä lopputuloksesta ja siksi poskipunan käyttöä hieman arastellaan.

Jos poskipunan paikka on hukassa, kannattaa aloittaa oikean kohdan etsiminen tunnustelemalla kasvojaan. Kun painelet poskiluutasi ja tunnustelet sen linjaa, löydät oikean kohdan. Poskipuna kannattaa siis levittää ovaalisti poskiluun päälle. Tämä levityskohta toimii usemmille kasvonpiirteille ja ikäänkuin luo kasvoihin kapeampaa efektiä. Jos poskipuna levitetään ns. pallomaisena poskiluun etuosaan, tämä saa kasvot näyttämään pyöreämmiltä. Kyseinen tapa sopii parhaiten jyrkille kasvojen piirteille, joita halutaan ehkä pehmentää poskipunan avulla. Itse pehmeäkasvoisena levitän poskipunan aina ensin poskiluun ”takaosaan”, eli lähelle hiusrajaa. Sieltä sitten lähden häivyttämään sitä myös poskiluun etummaiseen osaan. Tahdon nimittäin, että poskipuna on vahvimpana siellä sivuosassa ja tuossa edessä vaan häivytettynä.

Alla olevissa kuvissa minulla on siis muu meikki jo tehtynä, eli älkää sekoittako varjostuksia poskipunan paikkaan. Tuo tummin osuus on siis varjostus, joka tehty Anastacian Contouring- setillä (aiheesta tulossa postausta lähiaikoina).

IMG_6706IMG_6709

No mitä sitten tulee oikean poskipunasävyn valintaan, nämä ovat mielestäni makuasioita ja osittain sidoksissa hiusten -ja ihon väriin. Myös esimerkiksi huulimeikki vaikuttaa siihen millaista sävyä kannattaa suosia. Itse tummakutrisena ja hieman oliivi-ihoisena tykkäänkin eniten raikkaan persikkaisista sävyistä. Itselleni esimerkiksi roosat eivät sovi sitten ollenkaan, ainakaan omasta mielestäni. Toisaalta, jos huulilla käyttää hyvin kylmiä sävyjä, saattaa lämmin poskipuna ikäänkuin riidellä sen kanssa. Itse kuitenkin suosin lähestulkoon aina nudeja tai sitten vastaavasti jotain korallia, joten harvemmin olen tuollaisen ongelman äärellä… Kannattaa kuitenkin muistaa, että liian tumma poskipuna saattaa pahimmillaan olla todella tunkkainen ja vanhentaa. Eli näissä lämpöisissäkin sävyissä kannattaa valita raikas sävy, kuten juuri persikka.

Olen kokeillut valehtelematta kymmeniä poskipunia ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että paras tuote löytyy jälleen kerran MACilta. Pidän mattaisista poskipunista ja tarpeisiini kyseiseltä merkiltä löytyykin aivan huikea tuote! Kyseessä on MAC Sheertone Blush, sävy ”Peaches”. Yksinkertaisesti niin täydellinen sävy, josta en voisi kuvitellakaan luopuvani. Kyseisen punan minulle valitsi Stockan pisteellä ammattitaitoinen konsulentti, joka tiesi todellakin mikä väri sopii juuri minun kasvoilleni. Ja vaikka pidän valonhohtoisesta meikistä, ”glitterposkipunia” en osaa käyttää. Glitterit haetaan kasvoille ihan muualta.

IMG_6707IMG_6681

Myös siveltimellä on merkityksensä, eli hommaan kannattaa todellakin käyttää siihen tarkoitettua omaa sivellintä. Omani on blogin kautta saatu ja Ecotoolsin mallistosta, sopivan jämäkkä ja tuuhea. Ecotoolsia voin ylipäänsä suositella, sillä niissä on hinta-laatusuhde enemmän, kuin kohdillaan!

Onko teillä joku vakkari poskipuna, josta ette voisi kuuna päivänä luopua? Jos muutenkin heräsi jotain kysymyksiä, niin saa kysyä vaikken mikään maskeeraaja olekaan. 😉

PS. Joku kuitenkin kysyy, niin huulipuna on MAC, mattapuna ja sävy Yash.