Bloginostalgiaa

Jumiuduin tänään selailemaan vanhoja postauksiani vuoden 2013 -ja 2014 kohdalle. 2013 on ehkä suosikkini, sillä postaustahtini on kova ja jutut oikeasti niin hassun hupaisia. Kuvat keltaisia, tekstit lyhyitä ja ajatuksen juoksulla kirjoitettuja, pohdintoja tai syvällisiä juttuja joukossa ei taida olla yhtään? Muistan kuinka tuolloin kuvat siirrettiin Picasan kautta suoraan Bloggeriin ja mitään ei muokkailtu. Blogi ei vienyt juurikaan aikaa. Myös kommentteja on paljon ja se tapa, jolla olen vastannut niihin on aika hauska. Rennon suora ja ikävätkin kommentit saavat suorasukaisen täräytyksen kirjoittajan suusta. Tuolloin sitä ei välittänyt aikuismaisesta vastauksesta, vaan antoi samalla mitalla takaisin. 🙂

Aina välillä muutamat teistä kommentoivat, kuinka ovat seuranneet blogiani alusta alkaen. Silloin iskee aina pieni myötähäpeä, sillä juttujen taso on tosiaan ollut mitä se on ollut. Mutta toisaalta, sitähän se oli suurimmassa osassa blogeja. Tekstit olivat lähempänä realiteetteja ja ihan arkista elämää. Ei haitannut keltainen kuvausvalo tai vaikka puoliksi rakeiset kuvat. Bloggaaminen on kehittynyt niin hurjasti muutamassa vuodessa. Mielestäni tämä on toki hyvä asia, sillä en haluaisi palata vuoteen 2013. Jonkunlainen haikeus itselleni kuitenkin iski postauksia selatessa, tai oikeastaan koin tiettyjä tunnetiloja uudestaan. Hassua miten saatan muistaa mitä jonkun postauksen kulisseihin on liittynyt, millainen fiilis minulla on silloin kirjoittaessa ollut tai muuta vastaavaa. Mielenkiintoinen juttu, vaikka tekstejä on tosiaan blogihistoriani aikana kertynyt tuhansia. Tämä todella jää elämään myös omaan mieleeni.

Kuten mainitsin, on aika hauskaa, että jotkut teistä ovat edelleen matkassa ja jaksavat seurailla päivästä toiseen. Voi olla, että kolmen vuoden päästä häpeillään tämän hetken postauksille, kun kaikki on entistä kehittyneempää ja prameampaa. Tai sitten ei, en tiedä? Voisiko blogiskene kadota kokonaan? Siihen en oikein jaksa uskoa, sillä suunta on ollut jo useamman vuoden niin nousujohteinen. Tulevaisuuden elämä on virtuaalimaailmassa. Itse toivon kuitenkin kovasti sitä, että blogit eivät muutu liian kylmiksi ja pinnallisiksi. Ettei se sielukkuus tatoaisi? Toki lukemaansa voi vaikuttaa ja minä bloggaajana siihen minkälaisena blogini säilytän (tai mihin suuntaan sitä kehitän), mutta kuitenkin.

Jos mistään muusta blogimaailmassa en ole varma niin sen tiedän, että kolmen vuoden päästä luen tätäkin tekstiä muistaen tämän hetken fiilikset ja elämäntilanteen. Se, millaisia tunteita lukiessani koen jää nähtäväksi.

Kaipaatteko te blogeihin sitä entisajan fiilistä, vai onko kehittyminen ja muutokset mielestänne olleet positivisia?

IMG_6605-002

Kuivatut hedelmät -hyvä tapa herkutella?

Itse korvaan useinkin irtokarkit ja muut makeat sokeriherkut kuivatuilla hedelmillä. Olen aina pitänyt hyvin paljon tuoreista hedelmistä ja varmaan siksi myös kuivatut miellyttävät makunystyröitäni. Monista paikoista olen kuitenkin lukenut (ja kuullut), että kuivahedelmien epäterveellisyys on verrattavissa jopa irtokarkkeihin!? Tässä on mielestäni niin pitkälti kyse siitä, millaisia hedelmiä syö. Syökö niitä joihin on lisätty huolella sokeria, vai lukeeko tuoteselosteet tarkkaan ja valitsee laadultaan parempaa? Irtokarkeissa tätä mahdollisuutta ei ole. Ja nyt ei siis anneta edes mahdollisuutta nille epäterveellisille aspartaamikarkeille…

Suurinosa päivittäistavarakauppojen kuivahedelmävalikoimista sisältää lisättyä sokeria, joten tarkkana saa olla. Toki monet K-Kaupat ovat tsempanneet ja heidän valikoimissaan on varmasti jo parempiakin vaihtoehtoja. Omaan makuuni kuivahedelmien tulee kuitenkin olla luomulaatuisia ja sen lisäksi tuoreen pehmeitä. Ostan mieluummin pienempinä annoksina ja parempaa, kuin kilokaupalla laadultaan huonompaa sokerisettiä. Itse tilaankin kuivatut hedelmät yhteistyökumppanini Luontaistukun kautta, tai vastaavasti ostan Ruohonjuuresta.

Kuivatut hedelmäthän sisältävät luonnollisestikin hedelmän omaa sokeria, eli fruktoosia. Näissä sitä on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin tuoreissa hedelmissä, joissa on runsaasti vettä. Fruktoosihan on luonnostaan paljon makeampaa kuin tavallinen sokeri, vaikka sen sisältämä energiamäärä on nimeomaan sama kuin sokerissa. Tämä vaikuttaa siihen, että kuivattuja hedelmiä ei pysty syömään kovin montaa kerralla ja esim. smoothiessa pienempi määrä riittää tuomaan saman makeuden, kuin jos käytettäisiin tavallista sokeria. Siksi kuivattuja hedelmiä, joihin ei ole lisätty sokeria voi mielestäni ehdottomasti pitää parempana vaihtoehtona, kuin irtokarkkeja. Myöskään e-koodeja ei pussin kyljestä parhaimmissa tuotteissa ole laisinkaan.

IMG_6423-001

Kuivatut hedelmät ovat makeanhimon tyydyttämisen lisäksi myös erinomainen kuidun lähde. Etenkin luumut ja aprikoosit ovat oiva tapa boostata jumissa olevaa vatsan toimintaa! Kuidun lisäksi nämä herkut ovat lähestulkoon rasvattomia (paitsi banaanilastut) ja koostuvat suurimmaksi osaksi hiilihydraateista. Lisäksi tähän litaniaan voisi vielä lisätä vitamiinit ja kivennäisaineet, joita kuivatuista hedelmistä myös löytyy. Ei siis mielestäni ollenkaan huono tapa herkutella? Vai oletteko eri mieltä? Kun toiset mutustavat leffassa irtokarkkeja, kuivatut hedelmät ovat aika hyvä vaihtoehto korvata karkit.

Tietenkin tässäkin kannattaa muistaa, että kuivahedelmät tosiaan sisältävän paljon energiaa mikä pitää huomioida syöntimäärissä. Jos joka päivä vetelee pussitolkulla sillä verukkeella, että ovat terveellisiä niin varmasti näkyy kropassa. Kohtuus, kohtuus. Itse tykkään makeuttaa smoothieita kuivahedelmillä ja etenkin viikuna, sekä taateli ovat ihan lemppareitani. Myös raaka -ja muussa terveellisemmässä leivonnassa kuivatut hedelmät ovat oiva apuväline. Niistä on siis makeanhimon tyydyttämisen lisäksi aika moneksi. 🙂

IMG_6419-002

Kuten jo alussa mainitsin, omaan talouteeni hankin kuivatut hedelmät pääosin yhteistyökumppaniltani Luontaistukulta tai Helsingin keskustan Ruohonjuuresta. Toisinaan myös Punnitse & Säästä -ketjusta, mutta siellä saa olla tarkkana ettei eksytä pussiin sokerilla höystettyjä versioita. Ehdottomat lempparini kaikista ovat luomu aprikoosit ja viikunat, joita Luontaistukku myy mielettömän tuoreina ja pehmeinä. Varsinkin aprikoosien maku on valehtelematta ihan erilainen, kuin niiden peruskaupassa pyörivien vaaleampien versioiden. Voin lämpimästi suositella maistamaan, eikä tämä ole mikään maksettu mainos vaan rehellinen mielipide! Luomun ja tuoreus erottuvat positiivisesti edukseen. Jos kuivahedelmistä tahtoo vielä oikein super pehmeitä, niitähän kannattaa liotella jääkaapissa vesikulhossa. Tällöin saadaan entistä pehmeämpiä ja leivonnassakin helpommin käytettäviä yksilöitä.

Nam nam. Ehkä minä suuntaankin tuonne keittiön puolelle ja nappaan muutaman aprikoosin nassuun…

Mikäs on teidän tuomionne kuivatuille hedelmille? Suositteko herkuttelussa tai muussa, vai ovatko ihan ehdoton ei?