TOP 5 välipalasuosikit

Pyrin arkisin terveelliseen ruokavalioon ja säännölliseen ateriarytmiin. Kuljetankin aina töissä jotain pientä välipalaa, jota voin sitten napostella aamiaisen ja lounaan välissä, sekä taas vastaavasti iltapäivästä. Tärkeintä on, että missään kohtaa päivää verensokerit eivät pääse hurjasti laskemaan. Olen joskus aikaisemminkin blogissa maininnut, että syön aika harvoin päivällisen. Tämä vaan siis siitä syystä, että en ole tottunut kahteen lämpöiseen ateriaan päivässä ja huomattavasti mieluummin syön iltapäivisin/alkuillasta kaikkea muuta, kuin riisiä ja jotain sen kanssa. Myös treenini nykyään ajoittuvat aamuihin, joten iltaisin ei ole enää niin suuri nälkä. Oikeastaan klo. 7-18 välillä syön eniten ja iltaa kohden ruokailuni alkaa kevenemään. Toki tämäkin on sidoksissa päiviin, sillä toisinaan olen myöhään menossa ja saatan syödä iltapalaa vielä 21 aikoihin. En ole sinällään tarkka ateriarytmistäni kunhan syön riittävän usein ja siten, että nälkä ei yllätä missään vaiheessa. Sellainen kellon mukaan syöminen on mielestäni kauheinta ja vie koko ruokailunautinnosta idean.

Noudatan myös pääsääntöisesti maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota mutta välillä teen kyllä poikkeuksiakin. Tässä vasta viime kuukausina olen alkanut huomaamaan, että gluteeni ei aiheutakaan itselleni enää samanlaisia oireita kuin se joskus pahimmillaan aiheutti. Siksipä syön välillä ihan tavallista sekaleipää tai sitten vatsaystävällistä kauraleipää. Vähän olotilaani kuunnellen ja seuraillen. Suurissa määrin en kuitenkaan tahdo viljoja puputtaa mutta en ole enää niin ehdoton kuten joskus olin ja tämä on itselleni tosiaan positiivinen seikka. Ehdottomasti!

Mutta mitä sitten syön iltaisin tai esimerkiksi töissä välipalaksi? Jos syö päivässä vaan yhden lämpöisen aterian, tarkoittaa se enemmän välipaloja ja pieniä annoksia. Ja niitähän minä tosiaan rakastan! Kokosin teille omat TOP 5 -välipalasuosikkini, joista toivon mukaan on ideaa myös muille perus rahkaa ja raejuustoa karttaville. 🙂

IMG_0737

1. Banaanipannarit. 

Varmaan se TOP 1 -suosikkini vuodesta toiseen. Välillä iskee pieni kyltiintyminen mutta sitten jo mixailen taikinaa hieman erilaiseksi tai vastaavasti vaihtelen lisukkeita. Mielestäni banskuletut ovat aivan mielettömän hyvä välipala esimerkiksi juuri töiden jälkeen. Hyvin proteiinia (3 kananmunaa ja halutessaan maustamaton prodejauhe), sekä vieläpä super herkullisia ja täyttäviä. Itse syön letut lähes aina suomalaisten marjojen kanssa, mikä takaa hyvän marjojen vuorokausisaannin. Aamiaissmoothie on se toinen johon isken marjoja ihan kunnolla! Puolukat, mustikat, mustaviinimarjat, mansikat… Marjat ovat parhautta.

IMG_9298-002

2. Smoothiet. 

Myöskin ikisuosikkejani, joihin en varmaan koskaan tule kyllästymään. Smoothieissa parasta on se, että voit itse päättää kuinka tuhdin juoman tahdot. Jos nälkä on kova, niin sekaan kannattaa heittää kaikkea täyttävämpää kuten banaania, kananmunaa, maustamatonta proteiinijauhetta, marjoja jne. Ja jos taas kaivataan vähän kevyempää välipalaa niin kaikenlainen vihreä toimii erinomaisesti. Omenat, kurkku, viherjauheet, sitrushedelmät, yrtit, lehtikaali ja selleri. Oikeastaan vain taivas on rajana ja omat makunystyrät. 🙂

IMG_7613

3. Chiapuurot – ja puddingit. 

Omaan makuuni kylmät raakapuurot ovat ehdottomasti parempia kuin lämpöiset ”peruspuurot”. Tämä lienee syy, jonka vuoksi aikanaan vallan chiapuuroihin rakastuin. Monipuolisia, herkullisia ja mikä parasta vieläpä hyvin ravinnerikkaita! Oma suosikkini on ehdottomasti raakasuklainen chiapudding tai vastaavasti marjainen sellainen. Nämä toki vaativat hieman suunnitelmallisuutta, sillä chiojen tulee antaa ”hautua” muutama tunti ennen syöntiä jotta ne paisuvat oikean kokoisiksi. Jos siemenet eivät ole saaneet tarpeeksi paisua, ainakin itselleni tulee helposti vatsanväänteitä. Tässä puuhassa siis maltti on valttia. Paras tapa on laittaa vanukas yöksi jääkaappiin muhimaan, jolloin se on seuraavana päivänä varmasti syöntivalmis. Näitä on myös helppo kuljettaa töihin mukaan. Tekee vanukkaan vaan kannettavaan muovirasiaan niin avot.

IMG_1659-002

4. Froosh-smoothiet. 

Nämä ekologisesti lasipurkissa kulkevat Frooshit ovat ainoita smoothieita, joita ostan valmiina kaupan hyllyltä. Tämä siksi, että kyseiset smoothiet eivät sisällä lisättyä sokeria ja maut ovat hyvinkin eksoottisia. Nämä ovat ihan lemppareitani! Käytännöllisyydestä myös plussaa, sillä lasipullo kulkee helposti laukussa ja on helppo juoda vaikka tien päällä. Myös hinta on kohtuullinen ja kyseisiä juomia saa nykyään lähestulkoon joka paikasta.

Omat suosikkimakuni ovat pinaatti-kookos -ja appelsiini-porkkana-inkivääri.

IMG_7679

5. Raakapatukat. 

Nämä löysivät tien ruokavaliooni aikanaan, kun lopetin kokonaan proteiinipatukoiden syönnin. Huomattavasti parempi maidoton vaihtoehto, eikä tarvitse syödä turhia lisäaineita tai e-koodeja. Raakapatukoissa ei tavallisesti ole laisinkaan lisättyä sokeria, vaan makeus tulee esimerkiksi taateleista, viikunoista ja muista luonnonantimista. Toki näissäkin saattaa olla poikkeuksia, joten kannattaa suosia luomua ja tutkia tuoteselosteet ennen ostoa. Raakapatukoita saa nykyään oikeastaan lähestulkoon jokaisesta kaupasta, jopa pienimmistä Siwoistakin eli todella helppo välipalavaihtoehto. Käytännöllisyydestä myös ehdotonta plussaa, sillä pienen koonsa ansiosta näitä voi kuljettaa käsilaukussa vaikka ihan alituiseen.

Siinä tosiaan ehdottomat suosikkini mitä tulee välipaloihin. Jokaista näistä tulee suosittua lähestulkoon päivittäin tai vähintään viikottain ja jokainen on myös gluteeniton, sekä maidoton.

Muita välipalaihmisiä? Entä löytyykö teiltä samoja suosikkeja? 🙂

Olemme kokonaisuus

Olemme kokonaisuus jossa mieli ja keho tekevät yhteistyötä. Jos mieli järkkyy ja elämässä tapahtuu mullistavia asioita suuntaan tai toiseen, keho reagoi tähän. Ilo tuo vartaloomme mielettömän hyviä fiiliksiä, onnellisuutta ja sellaista balanssia. Mikään paikka ei kolota ja flunssakin tuntuu hyvin mitättömälle jos olemme mielentilaltamme onnellisia. Ikävät asiat taas saavat aikaan niitä päinvastaisia fiiliksiä ja kehomme voi jopa sairastua sen seurauksena, että mielemme voi huonosti.

Itse olen käynyt viime kuukausina läpi hyvin vaikeita asioita ja ollut paikoitellen todella maassa. Kirjoitan tästä blogissani varmasti lähitulevaisuudessa, kunhan jokainen palanen selkiytyy päässäni ja löydän oikeat sanat. Vielä näin ei vaan ole, enkä oikein osaa pukea sanoiksi mitä tunnen. Vaikka kaikki tavallaan onkin hyvin selkeää niin välillä tuntuu, että asiat ovat yhtä sekamelskaa. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa ja siihen luotan edelleen vahvasti.

Ainakin yhden tarkoituksen olen jo löytänyt, nimittäin olen päässyt huomattavasti syvemmälle minuuteen. Viime kuukausina olen miettinyt todella paljon itseäni kokonaisuutena, tapaani reagoida asioihin ja toimintamallejani. Sain joululahjaksi ihan mielettömän hyvän kirjan ”Läsnäolon voima”, joka on jo tähän mennessä opettanut minulle itsestäni niin paljon! Olen todella pitkään elänyt ajatusten sekamelskassa tunteitani tukahduttaen tai pantaten. Keskittymättä oikeasti siihen oleellisimpaan, mitä teen tai olen.  Asia on johtanut toiseen ja lopulta olen ollut niin ”tukossa”, enkä siis fyysisesti vaan henkisesti. Minä, joka luulin olevani tasapainoinen ja henkisesti hyvinvoiva olenkin ihan kaikkea muuta…

IMG_5375

Tässä siis päästään jälleen siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vaikka sitä ajattelisi, että joku ikävä asia tai vaikka selvittämätön riita kumppanin kanssa ei vaikuta ja saan sen sysättyä sivuun, niin ei se niin mene! Loppupeleissä jokainen sivuun työnnetty asia astuu esiin, ennemmin tai myöhemmin. Ja jos tilanne äityy äärimmilleen on siinä räjähdysvaara ja jopa vaara fyysiseen ahdistumiseen. Tästä lähin olenkin aina rehellinen tunteilleni. Asetan vaikka itseni naurunalaiseksi, kunhan sanon mitä tunnen.

Liian usein me myös elämme joko menneessä tai tulevassa. Tapa on oikeasti niin huono, sillä meidän tulisi elää tässä hetkessä! Tämä on ollut myös sellainen edellä mainitsemastani kirjasta oppimani, joka on todella auttanut minua tässä elämäntilanteessa. Se, että en alituiseen mieti menneitä ja sitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin vaan keskityn nykyhetkeen. En myöskään murehdi tulevaa, vaikka se suuria muutoksia elämääni mukanaan tuokin. Toki tulevaisuutta saa suunnitella mutta se on tärkeintä, että suhtautuu siihen positiivisella mielellä ja odottavasti. Ei peläten tai murehtien. Miten en olekaan tätä aikaisemmin ymmärtänyt?

Välillä on niin siistiä oivaltaa asioita ja nähdä ne eri perspektiivistä. Toisinaan itseään pitää tarkastella ikäänkuin ulkopuolisen silmin ymmärtääkseen jotain merkittävää. Toisinaan taas lukea se mustaa valkoisella ajatuksen kanssa. Mikä tapa toimii kullekin. Tärkeintä on kuitenkin oppia itsestään jotain kautta ja olla valmis kehittymään.

Jos heräsi ajatuksia saa kommentoida! Muuten toivotan oikein ihanaa tiistaita jokaiselle, lumikinoksista huolimatta. 🙂