Kaakaon makuinen hera, mikä positiivinen yllätys!

Olen aina ollut vähän epäluuloinen palautusjuoma-jauheiden käyttäjä. Ensinnäkin niiden sisältämät makeutusaineet sun muut hötöt eivät ole koskaan oikein innostaneet ja ylipäänsä palkkareiden maku on mielestäni ollut pääosin etova, tai oksennuksen kurkkuun nostava. En myöskään treenaa mitenkään hurjaa lihasmassaa keräten, joten en ole oikein kokenut tarvitsevani palautusjuomaa. Yhtälailla se palauttava voi olla ruoka, joka on syöty puolen tunnin sisään treenien jälkeen. Omalla kohdallani tämä on mahdollista, sillä salimme sijaitsee ihan kotimme vieressä.

Pitkään mulla on kuitenkin ollut himassa Luontaistukun *maustamatonta Heraproteini Standardia, jota olen käytänyt mm. smoothieissa ja banaaniletuissa yhtenä aineosana. Kyseinen jauhe on tuonut kivasti rakennetta etenkin banaanipannareihin ja noh, onhan siitä tullut ihan hyvä fiilis, että saa varmasti extraprodea. Mä en kuitenkaan ole koskaan laskenut proteiininsaantia tai muitakaan lukuja ruokavaliostani, joten en nyt erityisemmin tiedä tekeekö ruokalusikallinen tai kaksi tätä päivässä keholleni ihmeitä. Se on vaan ehkä se ajatus siitä, että käyttää jotain lisäproteeinia tavallisen ruoan lisäksi. Eipä se ainakaan huonoksi voi olla?

IMG_2662

Taannoin miesystäväni alkoi puhumaan siitä, kuinka tarvitsee uuden palautusheran ja laitoinkin samantien tilausta menemään yhteistyökumppanilleni Luontaistukulle. Hän valitsi kaikkien herojen joukosta nimenomaan tämän *Heraproteiini Premiumin, joka sisältää poikkeuksellisen suuren määrän proteiinia (84%). Mauksi hän valikoi kaakaon, josta en itse kyllä erityisen ilosta hyppinyt mutta eihän hera minulle tullut. Päädyin sitä kuitenkin maistamaan tuotteen saavuttua ja olin täysin yllättynyt! Miten kaakaon makuinen hera voikin olla näin hyvää? Pelkäsin myös vatsaoireita, koska tämä hera on tehty maitoon (ei edes VL) mutta eipä tämä aiheuttanut mitään ikäviä sivuvaikutuksia. Nyt tätä heraa on tullutkin käytettyä sen makeuttamattoman sijaan mm. banaanipannareissa, joihin antaa todella kivan suklaisen säväyksen. Uskaltauduin yksi päivä juomaan jauhetta myös kookoksen makuisen juoman kanssa ja olikin ihmeen hyvää! Ehkä mä jatkossa opettelen tekemään tästä osan ruokavaliotani.

Ylipäänsä näissä palautusjuomajauheissa on eroja. Olen tosiaan maistanut jos jonkunlaista makua ja saanut niistä kaikista aina pahoinvointia. Ensimmäiset aidosti hyvät herat ovat löytyneet Luontaistukulta. Heidän urheiluravinteensa valmistetaan luonnonmukaisesti, eikä tuotteissa käytetä aspartaamia tai muita keinotekoisia makeautusaineita. Omalla kohdallani syyn uskon löytyvän nimenomaan tästä seikasta. Kun tuote ei maistu ällöttävän keinotekoiselle, se sopii itselleni. Tuotetta on myös miellyttävä käyttää, koska sen tietää olevan laadukasta. Kiteytettynä hinta-laatusuhde siis kohtaa erinomaisesti.

IMG_2665

Aika monia postauksia olen palkkareista blogini matkan varrella tehnyt ja teiltäkin muutamaan kertaan kysellyt mitä heroja käytätte. Tällä kertaa en siis nosta sitä kissaa pöydälle, jokainen käyttäköön sitä mikä sopii itselleen parhaiten. Musta on kuitenkin kiva vinkata tuotteesta, jonka olen itse hyväksi todennut eli kyseessä ei ole missään nimessä puolueellinen maksettu yhteistyö, vaan omakohtainen kokemus ja positiivinen yllätys. Ihan mukavaa, että niitäkin välillä vielä tulee. 🙂

Oikein ihanaa maanantaita jokaiselle! Toivottavasti tästä viikosta tulee hyvä viikko! 🙂

*Luontaistukun tuote saatu blogin kautta // Linkit eivät ole mainoslinkkejä.

Yksinäinen

Kuten kerroinkin teille, lähti avomieheni eilen useamman päivän reissuun ulkomaille. Nyt ei kuitenkaan puhuta edes viikosta, vaan päivistä. Tiedän, että moni pari on erossa toisistaan useita viikkoja ja vieläpä säännöllisesti. Me taas ollaan koko suhteemme ajan oltu hyvin vähän erossa toisistamme, joten nämä muutamankin päivän reissut aina tuntuvat. Olenkin ollut tänään todella yksinäinen. En edes muistanut miltä tuntuu ikävöidä sitä toista ihmistä, joka jopa niin itsestäänselvyys välillä tuntuu itsellenikin olevan. Nyt olen jopa muutaman kyyneleenkin vierittänyt ja tuntenut suurta kaipausta. Koti tuntuu niin tyhjältä ilman häntä.

Vaikka olen hyvin itsenäinen ja pidän esimerkiksi yksin vietetystä ajasta niin kyllä se toinen ihminen on ainakin itselleni kaikki kaikessa. Tärkein ja rakkain. Vietetään niin paljon aikaa yhdessä ja vaikka joka päivä ei sen erikoisempaa tehtäisikään, niin etenkin ne arki-illat menevät kahdestaan. Nyt, kun sitä onkin yksin kotosalla ja sen sijaan, että tavalliseen tapaan alettaisiin selaamaan Viaplayn valikoimaa niin täällä onkin niin hiljaista. Vaan jääkaappi hurisee ja näppäimistö käy. Sanonta, että toisen arvon huomaa vasta siinä vaiheessa, kun hänet menettää pitää niin paikkansa. Vaikken ole itse ketään menettämässäkään niin toisen poissaolon silti huomaa, ikävä on.

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että pitkissä parisuhteissa pieni erossa oleminen tekee vaan hyvää. Välillä on oikeasti hyvä kaivata sitä toista ihmistä ja huomata se miltä tuntuu olla yksin. Kun toiseen ihmiseen tottuu, on hyvä ettei hänestä pääse tulemaan itsestäänselvyys. Monissa parisuhteissa ajan mittaan suhde kuolee ja aletaan näkemään toisessa enemmän niitä huonoja, kuin hyviä asioita. Itse ainakin välillä arjessa huomaan kuinka niihin epäkohtiin nimenomaan kiinnittää huomiota. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja minä en todellakaan ole täydellinen. Kun on yksin, on jokainen astia ja pyykki juuri siellä minne ne itse jättää -parisuhteessa näin ei ole. Loppupeleissä, kun näitä asioita kelailee niin kyse on oikeasti niin vähäpätöisistä seikoista ja silti ne jaksaa itseäkin välillä arjessa ärsyttää.

Itselleni ehkä se pahin juttu on yksin nukkuminen. Kun tottuu siihen, että nukkuu toisen kanssa ei osaakaan enää nukkua yksin. Jokainen kolahdus ja ääni säpsähdyttää hereille tai vastaavasti ihan vaan jo yksinäisyys valvottaa. Tulpillakaan nukkuminen ei toimi itselläni laisinkaan jos olen yksin. Saan tämän nyt kyllä kuulostamaan niin haastavalta mutta sellainen oma fiilikseni tällä hetkellä on. Mulla on todella yksinäinen fiilis ja ikävä. Onneksi olen kasannut ensi viikolle paljon ohjelmaa mikä pitää minut aktiivisena. Ja onhan mulla kaikki ihanat ystävät joita nähdä ja heidän kanssaan aikaa viettää. Tavallaan on muuten jännä miten sitä kasaakin kaikkea jottei tarvitsisi tuntea yksinäisyyttä tai ikävää. Ihmisellä on kai jonkunlainen luontainen tapa paeta ikäviä tunteita vaikka tavallaan niitähän ei pitäisi pelätä. Se, että mua nyt itkettääkin ajatus siitä etten näe Sakua useampaan päivään ei ole yhtään huono asia, päinvastoin. Itkeminen on välillä ihan hyvästä ja se, että kohtaan tunteitani (myös ikäviä) tekee myös hyvää.

Miten te muut parisuhteessa elävät koette toisesta erossa olemisen? Tunnetteko ikävää vai nautitteko yksinäisyydestä?

IMG_2407