Painosta ja hyvinvoinnin mittareista

En omista puntaria, mutta kävin joululomalla äidin luona vaa`alla. Viisari keikkui 55 kilon kohdalla kertoen minulle sen, että painan saman verran kuin viimeksi tasan vuosi sitten. Oikeastaan arvasin tämän, sillä aina puntarilla käydessäni on mittari kutakuinkin samoissa lukemissa. Tämä paino on selkeästi keholleni talvella optimaalisin, johon se automaattisesti pyrkii. Kesällä jostain syystä aina laihdun (mittarina farkut), enkä ole löytänyt tähän koskaan käypää selitystä. Kehoni koostumuksesta sen sijaan en ole tietoinen, eikä sillä ole numeraalisesti itselleni väliä. Minulle riittää, että voin hyvin, mahdun vaatteisiini, tunnen oloni hyväksi, olen energinen ja katsoessani itseä peilistä, voin hymyillä tyytyväisenä. Tärkeintä minulle on tunne siitä, että olen kotona omassa vartalossa.

Puhuimme viikonloppuna ystäväni kanssa siitä, miten herkästi erilaiset hyvinvoinnin ja terveyden trendit lähtevät nykyään lapasesta. Kun on olemassa yhtä jos toista mittaria ja rengasta, joiden avulla tulkita omaa terveydentilaa, saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa nämä numerot ikään kuin hallitsevat meitä. On kyse kaloreista, ruoan ravintoarvoista, nukutuista tunneista, palautumisajasta tai painosta, liikutaan alueilla, joiden seuraaminen aiheuttaa herkästi riippuvuutta. Samalla tapaa kuin sosiaalisen median kuvien tykkäykset ja tavoittavuus aiheuttaa monissa ahdistusta tai stressiä, voi Oura sormuksen kertoma heikompi epätäydellinen tulos aikaansaada ahdistuneen fiiliksen. Välillä tuntuu, että ihmisiä pyritään kaikin mahdollisin tavoin saamaan tuohon koukkuun, joka luo meille pakottavan tarpeen tietää lisää analytiikkaa omasta terveydentilasta. Olet onnistunut vasta siinä kohtaa, kun palaudut optimaalisesti ja kehonkoostumus on juuri oikeanlainen. Kun olet numeraalisesti viitearvojen marginaalissa, voit todella sanoa voivasi 100 % hyvin ja tämä on tietenkin julkinen ylpeyden aihe. Etenkin joissain piireissä tällaiset arvot ovat valuuttaa ja herkästi elämä alkaa pyörimään oman navan (ja terveydentilan) ympärillä.

Mielestäni tässä kaikessa mittaamisessa piilee jokin sairas aspekti. Toki en halua yleistää, eli kaiken voi tehdä myös terveellä tavalla, eikä jokaisella ole taipumusta jäädä koukkuun mittareihin. Osalle tämä kaikki on myös työtä, eli oman kehon toimivuudesta tulee tietää tarkkaa dataa, halusi sitä tai ei. Silti ajattelen, ettei ainakaan ns. tavallisen hyvinvointiliikkujan välttämättä tarvitse tietää aivan kaikkea! On riittävän hyvä mittari mitata kehon hyvinvointia kuuntelemalla sen viestejä. En myöskään oikein usko siihen, että mittaamalla kaiken, mitä esimerkiksi syömme, voisimme täysin kontrolloida painoa. Kroppa kerää välillä nestettä mitä ihmeellisemmistä syistä, jotka eivät aina selity sillä, mitä suusta alas laittaa. Toiset eivät myöskään koskaan pääse painoon x, vaikka söisivät miten optimaalisesti tahansa. Jokaisella meistä on oma vartalotyyppi ja ihannepaino, johon kroppa selkeästi pyrkii ja jossa se toimii kaikista parhaiten. Ajattelen tässä kohtaa myös niin, ettei jokaisen anatomiasta ole kaikkeen, eikä tarvitse olla.

Jos mietin itseäni, mittaan omaa hyvinvointia eniten jaksamisen ja vireystason kautta. Näen tämän avulla sen, nukunko riittävästi, millaiset ovat stressitasot ja syönkö oikein suhteessa liikunnan määrään. Mikäli huomaan olotilassa jotain selkeästi poikkeavaa, puutun siihen. Verikokeet paljastavat paljon, jonka vuoksi niissä käymistä suosittelen edes kerran vuodessa. Esimerkiksi ferritiini voi olla hyvin salakavala, eikä sitä välttämättä osaa yhdistää oireisiin, ellei niistä ole valmiiksi tietoinen. Mutta loppupeleissä hyvinvoinnissa on kuitenkin kyse aika simppeleistä jutuista, enkä aina ymmärrä miksi siitä on tehty niin monimutkaista? Miksi hyvinvointi sairastuttaa niin monet, vaikka sen tulisi tehdä täysin päinvastoin?

Herättääkö aihe teissä ajatuksia? 

Kommentit (2)
  1. Samoja ajatuksia täälläkin! Itse asiassa vuodenvaihteessa pyörittelin hetken jonkinlaisen aktiivisuusrannekkeen/älykellon hankintaa, kunnes tulin siihen tulokseen, että omalla kohdallani se olisi ihan rahanhukkaa. Tunnen kehoni hyvin ja tiedän kyllä, jos on tullut syötyä huonosti tai nukuttua liian vähän – en tarvitse kelloa muistuttamaan liikkumisesta, askelten määrästä tai unen palauttavuudesta. Kuten sanoit, siitä tulee helposti yksi suorittamisen kohde ja stressitekijä lisää.

    En toki väitä, etteikö tuollainen kello voisi olla ihan hyvä esim. aktiiviurheilijalle, mutta itselleni ei liiallinen ”itsensä seuraaminen ja tarkkailu” taida olla oikea vaihtoehto!

    1. Jep, juuri samoja ajatuksia myös minulla! Ja ehdottomasti optimaalinen urheilijoille, mutta ei mielestäni niinkään välttämätön kaltaisillemme hyvinvointiliikkujille. Tunnen myös kehoni sen verran hyvin, että tiedostan kyllä, jos takana on huonot yöunet ja tiedän myös, mitä asialle tulee tarvittaessa tehdä. Vuosien varrella on oppinut aika hyvin myös sen, miten paljon palautumista treenien välillä tarvitsee. 🙂

      Ihanaa viikonloppua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *