Suhde itseen heijastuu ympäristöön

Mietin tässä yksi päivä minäsuhdetta ja sitä, miten suuri yhteys sillä suhteella, joka meillä on itseemme, on ympäristöön. Minäsuhde heijastelee aivan kaikkialle ympärillämme läheisistä ihmissuhteista vähemmän läheisiin. Se vaikuttaa siihen, miten käyttäydymme kanssaihmisiä kohtaan kaupan kassalla tai kuinka toimimme työympäristössä. Kun olemme itsellemme myötätuntoisia, armollisia ja rakastavia, kykenemme rakastamaan pyyteettömästi myös ympärillämme olevia ihmisiä. Jokainen ei varmasti tähän aina pysty ja yllättävän monen minäsuhde on kova ja kylmä. Kuulostaa jopa julmalta sanoa tämä ääneen, mutta aivan liian moni kohtelee itseään huonosti ja antaa itseään huonosti kohdeltavan. Eli tässä tullaan myös siihen, miten se itsekunnioitus heijastuu myös ympäristöön. Jos emme arvosta itseä, annamme itseämme huonosti kohdeltavan. Jos taas itsekunnioitus on vankalla pohjalla, vaadimme enemmän, sillä tiedämme oman arvon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita missään nimessä ylimielisyyttä, vaan tervettä itserakkautta, joka saa meidät arvottamaan omat tarpeet riittävän korkealle.

Vaikka näin vanhemmiten koen itsetuntoni olevan suhteellisen vankalla pohjalla, kunnioitan itseäni ja suhtaudun itseeni rakastaen, näin eivät ole asiat aina olleet. Nuorempana tuli kamppailtua aika paljonkin riittämättömyyden tunteiden kanssa, vaikka harvalle niitä myönsin. En puhunut noista tunteista kenellekään, sillä häpesin niitä enkä oikeastaan edes ymmärtänyt, mistä ne johtuvat. En myöskään selkeästi arvottanut omia tunteita tarpeeksi korkealle – arvoiselleni tasolle – sillä annoin itseäni huonostikin kohdeltavan. Tein paljon myönnytyksiä ja venyin asioissa, joissa minun ei olisi kuulunut venyä. Pistin hyvin usein toisen tarpeet omieni edelle, sillä ajattelin että näin toimimalla saan toisen ihmisen rakastamaan minua. Toisaalta samaan aikaan saatoin käyttäytyä huonosti kanssaihmisiä kohtaan, sillä omanarvontunto ei ollut kovin korkealla. Usein esimerkiksi julmuus ja itsearvostuksen puute heijastuvat ympäristöön vaativuutena ja kovuutena. Tämä on nyt ehkä hieman karrikoidusti sanottu, mutta itsearvostuksen puute näkyy muiden ihmisten arvostamisessa negatiivisesti. Tästä syystä pidän ehdottomasti minäsuhdetta elämän tärkeimpänä ihmissuhteena. Kun työstämme suhdetta itseen, teemme samalla palveluksen muille.

Veikkaan etten ole ainut, jolla on ollut samankaltaisia ongelmia ja joita loppupeleissä ei ole edes silloin nuorempana niin selkeästi tiedostanut. Sitä ei ole vaan kokenut oloaan itsensä kanssa hyväksi, mutta samaan aikaan ei ole ymmärtänyt, mistä tuo kaikki johtuu? Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä tällainen kaikki prosessoidaan usein elämän kautta. Nuoret ovat epävarmoja itsestään ja varmasti nyt sosiaalisen median aikakautena entistä enemmän. Toisaalta paljon tiedän myös ikäisiäni ja vanhempia, jotka ovat totaalisen hukassa itsensä kanssa. Eli aina ei voida puhua että nämä asiat tulisivat lähelle aikuisena, sillä toiset eivät kohtaa itseään koskaan. Uskon myös siihen että tasapainon ja onnellisuuden elämässä löytää itsensä kautta. Moni ihminen voi pyrkiä tekemään meidät onnelliseksi ja voimme sitä hetkellisesti jonkun muun kautta ollakin, mutta jos minäsuhde on huono, emme koskaan koe oloa täydeksi – aina puuttuu jotain. Liian moni etsii syitä ympäristöstä ja syyttelee muita, kun se kaiken lähde on peilissä. Jos emme rakasta itseä, tuskin rakastamme kovin montaa asiaa elämässä. Todennäköisesti elämä on huonoa moneltakin osin ja jatkuvasti puuttuu jotain. Tässä kohtaa vaan nyökyttelen sille, mitä nyt kirjoitan, sillä tämä on elämästäni. Eikä tarvitse edes mennä kovin montaa vuotta takaperin, kun olin juuri tuollaisessa elämäntilanteessa. Kunpa olisin silloin oivaltanut että kaiken lähde olen minä itse ja suhteeni omaan itseen.

Nykyään kuuntelen itseäni, suhtaudun itseeni lempeästi ja rakastan itseäni. Itserakkaus on myös tietynlaista vaativuutta, eli kuten vanhemmat vaativat rakastamiltaan lapsilta, voimme vaatia myös itseltä. Eli tavoitteet elämässä ja kohti päämääriä pyrkiminen saattaa joskus vaatia lujaa itsekuria ja jopa vastenmielisten asioiden toistamista. Kun minäsuhde on terve, kykenemme myös tähän terveellä tavalla viemättä omaa hyvinvointia kyseenalaisiin mittasuhteisiin. Itserakkaus auttaa tunnistamaan omat rajat ja sen, milloin oma jaksaminen on koetuksella tai milloin toinen kohtelee meitä tavalla, jota emme ansaitse. Tämä kaikki lähtee minäsuhteesta ja kuten jo useaan otteeseen toistettu, voimme nähdä sen kaikkialla elämässä. Kun minäsuhde on hyvällä mallilla, elämämme on todennäköisesti hyvää. Toki vaikeuksia aina tulee ja ne nyt ovat osa elämää, mutta vahva minäsuhde auttaa selviämään myös elämän alamäistä. Uskon myös siihen että silloin kun minäsuhde on hyvä, myös ihmissuhteet toimivat paremmin. Kaksi ihmistä, joilla on vahva rakkaussuhde omaan itseen, toimii todennäköisesti yhdessäkin paremmin kuin kaksi epävarmaa itsensä piiskaajaa.

Jos teksti herätti sinussa ajatuksia tai koet olevani kuten minä aikanaan, haluan tsempata että mahdollisuus muutokseen on olemassa! Vaikka en missään nimessä sano olevani vieläkään täysin eheä näissä(kään) asioissa, kyllä itsekunnioitus ja rakkaus on lisääntynyt valtavasti, jonka myötä osaan suhtautua myös muihin ihmisiin rakastavammin. Kuten taannoin kirjoitin, en kanna enää kaunaa tai koe vihaa, jota aikanaan koin. Vaikka noissa asioissa on kyse pidemmistä prosesseista ja niihin liittyy ulkopuolisiakin tekijöitä, uskon että niissä on kyse pitkälti myös prosessista itseni kanssa. Kun olen opetellut rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni, olen oppinut rakkaudesta myös muita kohtaan ja ennenkaikkea anteeksiantoa.

Heräsikö teillä ajatuksia aiheesta tai onko vastaavia kokemuksia?

 

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (2)
  1. Hyviä pohdintoja jälleen, kiitos kirjoituksesta. Ei sitä ehkä nuorempana tajunnutkaan, ettei se tärkein asia ole muiden hyväksynnän hakeminen, vaan juurikin se itsensä terve rakastaminen. Ei näissä kai koskaan valmiiksi tule, mutta tuokin hyvä pointti, että ympäristöön vaikutus huonolla itsetunnolla voi ollakin hyvin negatiivinen – vaikka ehkä yrittäisikin muita miellyttää pohjimmiltaan. Onneksi elämänkokemuksen myötä itsekunnioituskin kasvanut huimasti.

    Niin harvoin tulee kommenttia jätettyä, mutta ehdottomasti yksi harvoista blogeista, joita tulee säännöllisesti lueskeltua. Hyvää kesän odotusta!

    1. Kiitos kommentistasi. <3 Niin totta. Toiset ymmärtävät tämän aikaisemmin kuin toiset ja jotkut eivät koskaan. Ihanaa että sitä on jo ainakin puolivälissä matkaa, sillä on oivaltanut. Itse ajattelen että itsetunnon ja omanarvontunnon vaikutus on peilimäinen, eli vaikuttaa sekä meihin itseen että myös ympärillä oleviin. <3

      Ja kiitos, aivan ihana kuulla! 🙂 Sinullekin ihanaa kesän odotusta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *