Sunnuntailista
Kuluneen viikon paras juttu:
Kulunut viikko on ollut monessakin mielessä onnistunut! Näyttäisi sille, että syksy tuo mukanaan uusia positiivisia tuulia ja muutoksia tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. 😍 Kerron tästä lisää lähiaikoina. Lisäksi duunien saralla on ollut onnistumisia, jotka aina motivoivat ja kannustavat eteenpäin. Treenit ovat kulkeneet loistavasti ja olo on ollut erinomainen, vaikka muutama yö on tullut nukuttua heikommin. Onnistunut viikko kaikenkaikkiaan. 🙂
Arvosana tälle viikolle:
Ehdottomasti 9+
Viikonlopun tapahtumat:
Tämä viikonloppu on mennyt pitkälti kotosalla. Oltiin alun perin varattu huone Scandic Grand Centralista lauantaista sunnuntaihin, mutta peruttiin se viime tipassa. Jotenkin tuli vaan sellainen fiilis, että halutaankin jäädä kotiin ilman sen suurempia suunnitelmia. On tehty ruokaa, herkuteltu, käyty salilla, katsottu Salkkareita maratonilla (oli kertynyt lähes 10 jaksoa, jotka olivat katsomatta), suunniteltu tulevaa ja eilen kävi muutama vieras kylässä. Tänä viikonloppuna tein myös muutaman työtunnin, mitä harvemmin nykyään viikonloppuisin harrastan.
Mistä haaveilen juuri nyt:
Kampaajakäynnistä, sillä huomaan että tukka alkaa jo pienesti sitä kaipaamaan. Kun jossain kohtaa kävin vain kerran tai kaksi vuodessa kampaajalla, nykyään tykkään käydä laittamassa tukan kuosiin 2-3 kuukauden välein. Tämä johtuu pitkälti siitä, että vaaleampi väri vaatii useammin sävytystä jne. kuin täysin musta tukka. Toisaalta vaikka vaaleampi ilme on työläämpi, en enää haluaisi palata täysin mustaan. Luonnollisempi parempi.
Ensi viikon suunnitelmat:
Ensi viikko on näillä näkymin aika tavallinen työviikko kotitoimistolla ja mahdollisesti päivänä parina kahviloissa. Pari tarjousta tulee laittaa eteenpäin ja kuun vaihtuminen tietää myös laskutuksia sekä uusien kamppisten käynnistämistä. Alkuviikosta ollaan menossa melomaan. Viikonlopulle ei ole vielä mitään suunnitelmia, mutta ne selkeytynee ensi viikon aikana. Nyt on ylipäänsä hieman rauhallisempi ajanjakso menojen suhteen meneillään, eli näillä näkymin seuraavia viikonloppumenoja on vasta syyskuun puolivälistä eteenpäin.
Kuluneen viikon paras ruoka:
Sienikeitto, jonka Toni väsäsi meille eilen. Oli muuten yllättävän hyvää, vaikka sienet eivät ole mitenkään erityisesti meikäläisen suosikkeja.
Kuluneen viikon paras kosmetiikkatuote:
Ehdottomasti nuoruusvuosieni suosikki brändin Glamglown Brightmud Dual Exfoliating treatment -kaksivaikutteinen kuoriva naamio, jonka sain kuluneella viikolla testiin Marsaanasta. Naamiolla on ihoa kuoriva vaikutus ja se sisältää maitohappoa (AHA), salisyylihappoa (BHA) ja hohkakiveä, jotka heleyttävät ihon hetkessä. Parhaan lopputuloksen saadakseen tuotetta kannattaa käyttää kolmena peräkkäisenä iltana ja tämän muuten allekirjoitan omasta kokemuksesta. Siispä mikäli kaipaat ihollesi tehopuhdistusta ja kirkastusta, kannattaa ottaa tehokuuri tästä tuubista.
Kuluneen viikon ajatus:
Tällä viikolla on tullut mietittyä ajoituksia elämässä ja niitä ns. oikeita hetkiä. Liian usein elämässä odotamme oikeaa hetkeä, jolloin tehdä asioita ja toteuttaa unelmia. Loppupeleissä jos sitä oikeaa hetkeä vaan odottaa ja odottaa, ei sitä välttämättä koskaan tule. Siksi rohkeat siirrot jopa hieman yllättävissäkin ajankohdissa voivat muuttaa elämää merkittävästi parempaan suuntaan. Moniin asioihin myös kasvetaan ja opitaan, eli emme välttämättä ole koskaan täysin valmiita muutokseen. Siispä jos jotain muutosta elämäänsä haluaa, oikea hetki on juuri nyt – ei huomenna, ensi kuussa tai ensi vuonna.
Mistä olen kiitollinen tänään:
Oikeastaan aivan kaikesta elämässäni. Hyviä asioita on tapahtunut paljon viimeisen vuoden sisään. Toki pientä vastustustakin on säännöllisesti ollut, mutta ei mitään niin suurta, mikä kompensoisi kaiken hyvän elämässä. Erityisesti terveenä pysyminen (oma ja läheisten) on asia, josta ei voi olla kuin kiitollinen.
Tämän viikon biisi:
Shouse, Love Tonight – eikä muuten ainakaan toistaiseksi kyllästytä! Myös Erika Vikmanin uutta levyä on tullut luukutettua. Erika on 🔥🔥
Ensi viikon odotukset:
Odotan viikolta selkeyttä muutamaan tärkeään asiaan ja töiden suhteen tehokkuutta. Aion mennä tänään ajoissa nukkumaan ja latautua tällä tavoin alkavaan uuteen viikkoon. Fiilis on ainakin erinomainen, joten eiköhän ensi viikosta tule hyvä ja aikaansaava!
Tänään luvassa:
Jätettiin sali iltaan, joten meinataan käydä tekemässä viikon viimeinen treeni (olkapäät + hauikset). Muuta erityistä ei ole suunnitelmissa, joten varmaan jotain sarjoja vielä illasta ja ihan vaan rentoa olemista. 🙂
Toivottavasti teillä on ollut ihana viikko!
Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! ❤️
Onpa kiva kun tykkäät Erikasta! Mä oon kans vaikuttunut sen rohkeudesta ja tyylistä tehdä omaa juttua. 👌
Joo Erika on kyllä upea! 😍