Symbioottinen ystävyys osana nuoruutta

Puhuimme toissa päivänä yhden ystävistäni kanssa ystävyydestä ja ongelmallisista ystävyyssuhteista, joita olemme matkan varrella kohdanneet. Alkuviikosta puolestaan tuli toisen ystäväni kanssa puheeksi symbioottinen ystävyys, jonka seurauksena päädyin muistelemaan omaa nuoruutta ja tällaisia ystävyyksiä. Omassa elämässä on nimittäin muutaman kerran ollut tuollainen hyvin symbioottinen ystävyyssuhde, joka on liittynyt nuoruuteen ja ollut osana aikuiseksi kasvamista. Nuo ystävyydet ovat olleet hyvin tiiviitä ja niissä olemme ystäväni kanssa olleet kuin paita ja peppu, kuten usein kuulimme; parivaljakko. Jos toinen liikkui jossain ilman toista, kysyivät muut automaattisesti, missä toinen on? Henkilökohtaisesti miellän symbioottiset ystävyydet nuoruuteen ja aikaan, jolloin etsittiin itseä ja aikuiseksi kasvaminen oli käynnissä. Tuollainen ystävyys oli kuin kumppanuutta, se loi turvaa ja tuntui monella tapaa siistiltä.

Mielestäni symbioottisen ystävyyden kokemus on mielenkiintoinen. Siinä toisesta ihmisestä tulee sinulle äärimmäisen rakas ja toiseen myös kiintyy eri tavalla kuin normaalissa ystävyydessä. Toinen on ikään kuin seurustelukumppani, jonka kanssa käydään leffassa, syömässä ja jonka kanssa soitetaan monta kertaa päivässä, ellei konkreettisesti nähdä. Syntyy myös yhteisiä vitsejä, puhetyyli ja inside-juttuja. Toki näitä syntyy normaalissakin ystävyydessä, mutta tuollaisessa symbioottisessa aivan erityisesti, sillä toinen on läsnä niin paljon. Tuollaisessa ystävyydessä myös tunteita näytetään hyvin avoimesti, sillä ollaan niin paljon tekemisissä. Vertaankin vielä kerran tuollaista ystävyyttä kumppanuuteen ja siihen, mitä parisuhde monilta osin on. Ystävyydessä ja parisuhteessa on hyvin paljon samoja elementtejä, vaikka ne toisista virallisesti erotetaankin.

Omassa elämässä symbioottiset ystävyydet ovat viilenneet paikkakunnalta toiselle muuton, seurakunnasta eroamisen, seurustelusuhteen aloittamisen ja erilleen kasvun seurauksena. Kahden heistä kanssa en ole enää missään tekemisissä, mutta kolmannen kanssa aina välillä törmätään sattumalta. Hänen kanssaan minulla on ehkä eniten erityisiä muistoja, sillä koimme yhdessä paljon – niin hyvää kuin huonoa. Hän oli myös ensimmäinen kunnollinen ystäväni Helsinkiin muutettuani ja ihminen, jonka kanssa tutustuin täysin uudenlaiseen maailmaan kuin missä olin aikaisemmin elänyt. On edelleen hauska huomata, kuinka kohdatessamme meillä on aina jonkinlainen yhteys, joka tosin perustuu elettyyn elämään. Meillä on paljon yhteisiä muistoja, jotka ikään kuin yhdistävät myös tässä todellisuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuntisimme toisiamme enää. Joskus tuo menneisyyden yhteys saattaa jopa hämätä, sillä emmehän todellisuudessa ole vuosiin keskustelleet mitään sen syvempää, eli periaatteessa, vaikka tunnemme toisemme, emme kuitenkaan oikeasti enää tunne. Molemmille on tapahtunut paljon ystävyyden jälkeen ja vaikka tuo aika on edelleen elämässäni yksi muisto- ja tapahtumarikkaimmista, on elämä mennyt niin paljon eteenpäin noiden vuosien jälkeen. Ehkä päällimmäisenä ainakin omalla kohdalla tulee mieleen muutos ja henkinen kasvu. En näe itseäni enää samana ihmisenä, joka olin parikymppisenä.

Nykyään elämässäni ei ole enää tuollaista symbioottista ystävyyttä. Yhden ystävistäni kanssa olen yhteydessä enemmän kuin muiden, mutta en silti näe, että tuo ystävyys olisi jotenkin muiden yläpuolella. Onhan hän minulle tavallaan se läheisin, mutta emme kuitenkaan tee ja jaa aivan kaikkea yhdessä arjen tasolla. En oikeastaan edes usko, että enää näillä ikäluokilla syntyy samanlaisia symbioottisia ystävyyksiä, joita syntyi nuorempana? Elämä on erilaista kuin aikaisemmin, eikä tilaa niin intensiiviselle ystävyydelle enää ole – ei edes sinkun elämässä.

Tosin ystävyys on nykyään kyllä monella tapaa parempaa kuin, mitä se oli aikaisemmin. Enkä kaipaa elämääni enää näin yli kolmekymppisenä symbioottista ystävyyttä, vaikka se minulle yksi hieno kokemus ja muisto onkin. Nykyään koen olevani yksilönä ehjempi ja tunnen itseni paremmin, jonka vuoksi en tarvitse toista ihmistä kannattelemaan ja tukemaan kasvuani. Iän myötä löysin itsestäni uudelleen myös sen introvertin puolen, joka näkyi minusta lapsena, mutta jonka kai piilotin johonkin silloin aikoinaan. Nykyään en pystyisikään liian intensiiviseen ystävyyteen, jossa oltaisiin koko ajan yhdessä. Jo ihan ajatuksen tasolla tuollainen ahdistaa, sillä oma tila on itselleni niin tärkeää.

Onko muilla kokemusta symbioottisesta ystävyydestä, tai onko elämässänne parhaillaan jokin tällainen ihmissuhde, jos parisuhdetta ei lasketa?

Kommentit (4)
  1. Kiitos Jutta tästä aiheesta. Olen saman ikäinen kanssasi ja huomannut myös itsessäni jälleen introvertin puolen nuoruusvuosien jälkeen. Minulla on ollut kolme aika tiivistä ”paras ystävä” = symbioottista ystävyyssuhdetta elämässäni. Nämä kaikki ovat rikastuttaneet ja rikkoneet minua hurjan paljon. Olen kasvanut ihmisenä jokaisen ystävän rinnalla. Välillä kaipaan näitä aikoja ja tiedän, että viimeisin ystävä kaipaa myös. Välimatka ja elämäntilanteiden erilaisuus hajotti lähes 10vuotta kestäneen symbioosin. Huomaan nyt hakevani parisuhteestani samaa fiilistä kun ystävyydessä. Välillä se siltä tuntuukin mutta eihän se sama asia ole. Mietin myös usein olisiko hyvä ollut olla jonkin aikaa ihan yksin ja opetella olemaan itseni kanssa. Minulla on aina ollut joko symbioottinen ystävyyssuhde tai parisuhde elämässäni, tai molemmat. Ehkä nyt on aika eriytyä ja löytää oma minäni, vaikka olenkin suhteessa. Tästä heräsi monta ajatusta 🙂
    Ulkopuolisuuden tunteesta olet usein maininnut. Siitä tunteesta ja sen käsittelystä olisi kiva lukea lisää.

    1. Eipä mitään, mukavaa, jos se kolahti. 😊 Mielenkiintoinen näkökulma. Itsehän olen tosiaan sittemmin elänyt paljon myös yksin, eli en ole ajautunut suhteesta toiseen – en ystävyyden, enkä parisuhteen saralla. Tavallaan ymmärrän tuon kaipuun, jos sinulla on aina ollut hyvin tiiviitä ihmissuhteita elämässä. Onhan tuo täysin luontevaa.

      Toisaalta ehkä nyt voit opetella parisuhteessa itsenäisyyttä ja yksinoloa? Mielestäni tätä on mahdollista myös parisuhteessa harjoitella sopimalla omia menoja ja juttuja suhteen rinnalle, tai ottamalla omaa aikaa. Eli jos suhde muuten toimii, en näkisi syytä erota ns. turhaan. Tai näin itse ajattelen. En heittäisi hyvää suhdetta hukkaan, jos se sellainen on. 😊

      Tsemppiä sinne ajatusten kanssa! Ajallaan kaikki aina onneksi selkeytyy ja sinulla lienee jonkinlainen kasvun paikka nyt elämässäsi.

  2. Hei ei liity nyt tähän postaukseen mutta olisi mielenkiintoista joskus lukea postaus ja nähdä kuvia kodistasi 😊

    1. Kiitos postaustoiveesta Tessa! On totta, etten ole tainnut koskaan esitellä sen suuremmin kotiani, mutta kyllä se jonkin verran blogin kuvissa kuitenkin näkyy.☺️ Laitan tuon toiveesi ylös, joten ehkä pääsen sen jossain kohtaa toteuttamaan!

      Ihanaa viikonloppua sinulle.🥰

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *