Tag: hyvinvointi

Motivaatiota maanantaihin

Motivaatiota maanantaihin

Maanantait ovat jo kohta vuoden verran olleet itselleni ihan mukavia päiviä. Kun jätin toimistotyöt todella oivalsin, että tällaiset viikon aloitukset ovat minua varten. Ei se kello kahdeksan silmät ristissä toimistolla oleminen, vaan lempeä herääminen uuteen viikkoon. Tykkään nauttia aamukahvini rauhassa, tehdä ravinteikkaan aamiaisen, kirjoitella, valokuvata, suunnitella alkavaa viikkoa ja käydä treenailemassa.  Maanantai-inho on muuttunutkin maanantai-rakkaudeksi. Tänään heräsin uuteen aamuun […]

Täydelliset banaanipannarit – näin onnistut!

Täydelliset banaanipannarit – näin onnistut!

Kauas on menty niistä ajoista, kun banaanipannarit tehtiin pelkkiin muniin ja banaaniin. Muistan itsekin, kun ensimmäisen kerran tuota kyseistä yhdistelmää kokeilin, niin se meni juurikin tuolla reseptillä. Banaani ja kaksi kanamunaa – super helppoa ja hyvää! Nykyään variaatioita on liikkeellä jos jonkunlaisia ja olemme hoksanneet, että pannareista saa todellakin parempia lisäämällä taikinan joukkoon vähän muutakin. Pelkissä banaaneissa ja munissa ei […]

Huono omatunto

Huono omatunto

Olen kokenut ajoittain huonoa omaatuntoa siitä etten ole kyennyt hetkiin jakamaan blogissani mitään kunnon inspiraatiota. En ole kirjoittanut yhtään motivaatiotekstiä tai hehkuttanut elämän positiivisia puolia. Muistivihossani jonne kirjaan postausaiheita, on ollut jo pitkään otsikko ”onnellisuuden avaimet”. Tuo postaus odottaa edelleen sitä oikeaa hetkeä. Hetkeä, jolloin koen olevani riittävän motivoitunut onnellisuudesta kirjoittamaan. Tällä hetkellä en oikein edes muista miltä […]

Ruoan vaikutus mielialaan

Ruoan vaikutus mielialaan

Olen viime aikoina todella oivaltanut miten suuri merkitys terveellisellä ja ravintorikkaalla ravinnolla on mielen hyvinvointiin. Näitä juttuja ei välttämättä tule noin arjessa ylipäänsä mietittyä mikäli elämässä ei ole henkisesti vaikeaa. Kun vaikeuksia kohtaa, on jännä juttu miten suhde ruokaankin tuntuu muuttuvan. Sitä ei ikäänkuin jaksa kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, joihin tavallisesti huomiota kiinnittää. Ei jaksa raahata kaupasta […]

Sunnuntaijuttuja

Sunnuntaijuttuja

Mikä olisikaan parempi tapa käynnistää päivä, kuin herkullinen aamiainen vuoteessa nautittuna? Ehkä klisee, mutta silti niin totta. Rakastankin vapaita viikonloppuaamuja ja sitä, ettei koko päivälle ole suunniteltuna mitään ohjelmaa. Voit nukkua pitkään, loikoilla lakanoissa, katsoa telkkaria, lukea ja välillä torkahtaa uudestaan. Usein sunnuntaisin tulee myös tehtyä jotain speciaalimpaa aamupalaa ja siksipä päädyinkin tänään pitkästä aikaa uunipuuroon. Eilisen […]

26 päivää ilman alkoholia

26 päivää ilman alkoholia

Otsikko kuulostaa kieltämättä sille, kuin olisin pahimman luokan alkoholiongelmainen joka pyrkii kuiville. Näin ei kuitenkaan onneksi ole. Otsikko viittaa edelleen meneillään olevaan tipattomaan tammikuuhun, joka tulee muuten katkeamaan viikonlopun sushi & viinittely iltaan. Aivan en siis kuukautta kuivilla vietä, mutta melkein. Itselleni tipaton tammikuu on ollut tapa jo useampana vuonna. Vaikka periaatteessa inhoankin kaikenlaisia lakkoja ja kieltoja, […]

Älä enää vaikene

Älä enää vaikene

Inhoan puhumattomuutta. Vaikenemista, häpeää, nolostumista, pelkoa, tabuja, kulisseja ja monelta osin myös perisuomalaista kasvatusta, joka tekee niin monesta meistä edellä mainitsemani kaltaisia. Aivan liian moni kantaa sisällään taakkoja joista ei vaan kyetä puhumaan. Voi myös olla, että niistä taakoista ei ole lupa puhua. Liian noloa ja häpeällistä myöntää edes omalle puolisolleen epäonnistuneensa. Joutuneensa lapsena insestin uhriksi tai […]

Tarvitaanko proteiinijauheita?

Tarvitaanko proteiinijauheita?

Oma suhtautumiseni proteiinijauheisiin on vaihdellut rutkasti vuosien varrella. Oli vaihe jolloin käytin kyseisiä jauheita jokaisen treenin jälkeen ja vaihe jolloin en suosinut niitä laisinkaan. En ole oikein koskaan ollut erityisen ehdoton suuntaan tai toiseen, mutta tällä hetkellä voin sanoa niitä ruokavaliossani hyödyntäväni. Teen sen siksi, että koen proteiinin saamisen tärkeäksi osaksi ruokavaliotani. En tokikaan väitä ettenkö saisi sitä […]

Immuniteetin kohotusta

Immuniteetin kohotusta

Olen lähes koko elämäni taistellut immuniteettini kanssa. Jo lapsena sairastelin kovin usein, minulla oli pitkään vaikea korvatulehduskierre (lue hurja määrä antibiootteja) ja vatsanikin oli usein kipeä sekä reagoi milloin mihinkin. Vaikka vuosia on tullut mittariin – olen edelleen herkkä näiden asioiden suhteen. Sen lisäksi, että olen kovin kipuherkkä – on luontainen immuniteettini ehkä useampaa muuta alhaisempi. Eipä mene vuottakaan, etten sairastaisi […]