Tag: yleinen

Materiaonnellisuus vai ihan onnellisuus?

Materiaonnellisuus vai ihan onnellisuus?

Olen viime aikoina miettinyt kovasti materiaa ja millä tasolla se tekee minut onnelliseksi? Miettinyt myös sitä onko materialla loppupeleissä mitään tekemistä onnellisuuteni kanssa? Ajatus lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun muutama viikko sitten aloin määrätietoisesti tyhjentämään asuntoani kaikeasta turhasta. Vaatteista ja muusta rojusta. Sitä on nimittäin kertynyt ihan huomaamattani hurjat määrät ja esimerkiksi vaatteita niin paljon, ettei […]

Kolottaako herkkuhammasta?

Kolottaako herkkuhammasta?

En ole ihminen joka syö suruun tai sen ikävän fiiliksen yllättäessä tarttuu suklaalevyyn. En ole koskaan ollut tunnesyöjä, en myöskään palkitsemismielessä. Vaikka eilen pyöräytinkin suklaakeksit, ei kyse ollutkaan huonon fiiliksen parantelusta vaan ihan puhtaasti halusta leipoa jotain ”terveellistä hyvää”. Minulle, kun iskee näitä leivontavimmoja aina säännöllisesti ja nyt on taas ollut sellainen kutina… Raakakakkua tekisi pitkästä aikaa […]

Epäonnistunut

Epäonnistunut

Tajusin tänään töiden jälkeen jotain. Tänäänhän on 29.7, eli päivä jolloin olisimme viettäneet entisen mieheni kanssa 4-vuotis vuosipäivää. Vaikka elämässäni on kaikki hyvin, ollaan todella hyvissä väleissä ja vietetään edelleen aikaa yhdessä, iski minuun valtava epäonnistumisen tunne. Siis ihan käsittämätön sellainen ja koin, että olen aivan hurjan epäonnistunut yksilö. Eronnut, sinkku, hylkiö, surkimus ja epäonnistuja. Nyt tuosta […]

Perjantain positiiviset

Perjantain positiiviset

*Sisältää mainoslinkkejä. Oikein ihanaa perjantaita jokaiselle! Viikko on jälleen loppusuoralla ja viikonloppu edessä. Toivotaan, että lämpö hellii meitä vielä pitkään sillä onhan tämä nyt ihanaa saada vihdoin oikea kesä! Heräsin tänään pienessä väsymystokkurassa sillä viime yöt ovat olleet hyvin haastavia unen kannalta. Ainakin omassa kodissani vaivaa kuumuus ja tukala ilma. Vaikka päivisin pidän tietoisesti sädekaihtimia kiinni ja […]

Vinkkejä oman tyylin löytämiseen ja shoppailuun

Vinkkejä oman tyylin löytämiseen ja shoppailuun

Tänään puhutaan pitkästä aikaa muodista ja vaatteista. Tarkemmin ottaen tyylistä ja siitä miten tulla paremmaksi shoppailijaksi? Tai kuinka löytää se itselleen luontainen tyyli? Omassa elämässäni on ollut jos jonkunlaisia tyylivaiheita. Näistä ehkä päällimmäisenä mieleeni on jäänyt tuo kirppis-aikakausi, jolloin kaikki rahani menivät vaatteisiin ja sitä tavaraa oli koti täynnä! Ylisuuria neuleita, pieniä kirppisballerinoja, pallomekkoja ja jos jonkunlaista […]

Seuraava matkakohde on…

Seuraava matkakohde on…

Lyhyt kaupunkiloma jossain kivassa Euroopan kaupungissa jossa riittää nähtävää, on mukava tunnelma, suhteellisen edullistakin, lämmin… Tätä mietimme ystäväni kanssa hetken, kunnes päädyimme nappaamaan lennot Prahasta. Reissu tuli otettua aika extempore mutta kerta molempien vapaat samoille päiville osuivat, jäi ilmoille vaan yksi ajatus: miksipäs ei? Nyt sitä ollaan sitten matkaamassa Prahaan neljäksi päiväksi elokuun lopulla! Lennothan Prahaan […]

Keltainen aamu

Keltainen aamu

Tänään uusi päivä alkoi pirteästi keltaisen juoman kera. Minähän suorastaan rakastan smoothieita ja niiden väsäämistä! Ihan parasta on miksailla eri aineosia ja vieläpä onnistua siinä. Tänään tein aamudrinksut pitkästä aikaa ananaksesta, tyrnimarjoista, banaanista, inkivääristä, pakastemangoista ja kookosmaidosta. Tuli todella hyvää ja vieläpä ilman minkäänlaista lisättyä makeutusta! Pirteän keltainen smoothie (2 hlölle – GL, M) 1 banaani 1/2 tuore […]