Viime aikoina oivallettua
Elämä ilman viiniä ei olekaan niin ”kamalaa”. Tämä puolittain huumorilla, mutta nyt kun koko kevät on menty melkeinpä ilman alkoholia, on pakko myöntää, ettei alkoholia osaa edes kaivata. Puhuttiin tästä taannoin erään ihmisen kanssa ja keskustelun yhteydessä mietin pohjimmaisia syitä sille, miksi alkoholia ylipäänsä käytän? Itselläni se liittyy sosiaalisiin tilanteisiin ja monesti toimii jopa jonkinlaisena välineenä kokea yhteyttä kanssaihmisiin. Kuten olen maininnut, ulkopuolisuuden tunne on minulle tuttua ja alkoholi tavallaan yhdistää ja madaltaa ehkä jonkinlaista kynnystä tuntea syvempää yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Alkoholi jollain tapaa myös poistaa määrättyjä elementtejä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, joka sekin lisää mahdollisuutta kokea yhteyttä. No joo, meni ehkä vähän monimutkaiseksi, mutta mielenkiintoista oli se, että henkilö jonka kanssa aiheesta keskustelin, koki täysin samoin.
Maailmassa on asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Ainut asia, jota voimme muuttaa, on oma suhtautuminen. Etenkin tässä hetkessä tämä kannattaa pitää mielessä. Jos jotain tähän liittyvää ihmissuhteiden saralla, niin pitkään odotin ihmisiltä määrättyä käytöstä, kunnes oivalsin, etten periaatteessa voi sitä tehdä, koska en voi muuttaa muita. Tietenkin voimme aina sanoa toiselle, mikä tuntuu meistä pahalta ja odottaa toisen kiinnittävän asiaan huomiota, mutta vain määrätyissä rajoissa. Monesti ihmissuhteet ovat toisen hyväksymistä sekä hyvässä että pahassa. Aina ratkaisu kaikkeen ei ole lähteminen, vaan toisinaan jääminen. Ymmärrys vaatii harjoitusta ja kompromisseja. Mikäli toinen on näiden kompromissien arvoinen, me kyllä teemme sen.
Vastoinkäymiset lähentävät ihmisiä. Ja aika mielenkiintoista, mutta jopa tämä etäisyys saattaa lähentää. Vaikka olemme etäällä toisista, saatamme lähentyä henkisellä tasolla videopuheluiden tai ääniviestien kautta. Huomasin tämän konkreettisesti viime lauantaina, kun vietimme etätapaamista ystävieni kanssa ja keskustelut menivät paikoitellen aika syvällisiksi. Vaikka paljon heitettiin läppää ja kevyttä juttua, ikään kuin huomaamatta huomasin puhuvani aiheesta, josta en ole oikein mielelläni aikoihin puhunut. Ajattelen myös niin, että riidat lähentävät ihmisiä, kunhan ne käydään läpi ja niistä opitaan. Aina kun ollaan ns. auki toisen edessä ja näytetään oma haavoittuvaisuus, se lähentää, mikäli molemmat ovat valmiita lähentymään. Saattaa toki käydä niinkin, että toisen kipukohta on juuri se auki oleminen, joka pelästyttää. Näissäkin tilanteissa olleena – kaikki eivät välttämättä siihen pysty. Moni elää läpi elämänsä hakeutuen ihmisten seuraan, joiden kanssa ei tarvitse näyttää omaa haavoittuvaisuutta tai ns. joutua tilanteisiin, joissa vaaditaan asioiden läpikäyntiä ja niiden kipukohtien käsittelyä.
Muilla ei ole automaattisesti paremmin. Olen monesti elämässä sortunut ajattelutapaan, jossa vertailen omaa elämäntilannetta muiden elämäntilanteeseen ja siihen, mitä ikäiseni tekevät tai ovat saavuttaneet. Todellisuudessa moni ei ole sen onnellisempi kuin itse olen ja äärettömän moni käy läpi vastaavia taisteluita, joita olen itse läpikäynyt. Tämä asia on kirkastunut itselleni etenkin viime vuosina ja muistuttanut olemassaolostaan viime aikoina. Ongelmat ovat jokseenkin jopa universaaleja, eli niitä käy läpi ihan jokainen meistä.
Se mitä haluan, ei ole välttämättä sitä, mitä tarvitsen. Tätä olen miettinyt erityisesti ihmissuhteiden saralla. Meistä jokaisella on varmasti ajatus siitä, millaisista ihmisistä pitää ja millaisen kumppanin haluaa. On rohkeaa heittäytyä johonkin täysin päinvastaiseen ja antaa mahdollisuus jollekin sellaiselle, jota ei välttämättä ole mieltänyt ”tyyppisekseen”. Itsehän en ole tässä käytännössä hetkiin onnistunut, mutta haluaisin onnistua! Me kun emme välttämättä aina itse tiedä, mitä tarvitsemme, vaikka luulemme tietävämme.
Kiireettömyys on aika ihanaa, vaikka se alkuun ahdisti. Onhan tämä hassua, kun ei ole kiire mihinkään – oli sitten maanantai tai lauantai. Kukaan ei odota sinua mihinkään, vaan ainoat arjen aikataulut ovat töiden deadlinet ja skype-tapaamiset. Tällaista hetkeä ei muuten tule aivan hetkeen, joten yksi hyvä näkökulma tämänhetkiseen elämään on pyrkiä nauttimaan tästä rauhasta niin pitkään, kun se on mahdollista.
Toisinaan asiat tapahtuvat arvaamatta, äkkiseltään ja nopeasti – silloin kun niitä vähiten odotit. Me liian usein ajatellaan asioiden kulkua ajallisesti jossain aikamääreissä. Menee x aika, että löydän unelmien duunin, saavutan tämän tai tuon asian tai kenties löydän elämänkumppanin. Harvoin sitä ajattelee, että kuukaudessa voisi saada kaiken, mitä on toivonut! Monesti asiat kuitenkin tapahtuu yllättäen ja jopa nopealla syklillä. Yhtäkkiä elämä onkin aivan päälaellaan ja parasta tämä on silloin, kun nimenomaan positiivisessa mielessä.
Etänä illanvietot ystävien kanssa on kivoja, mutta eivät korvaa normaalia tapaamisia. Pari viikkoa ehkä jaksetaan fiilistellä digibaaria tai ryhmäkokoontumisia etänä. Aika äkkiä se alkaa kuitenkin puuduttamaan ja ainakin itse olen oivaltanut, miten paljon lopulta kaipaan ihmisiä ympärilleni, vaikka introvertti olenkin. Olen jopa hieman yllättynyt siitä omasta sosiaalisuuden kaipuusta, koska olen niin pitkään mieltänyt itseni yksinolosta nauttivaksi. Ehkä olenkin jotain muuta kuin olen ajatellut olevani?
Oletteko te oivaltaneet tai oppineet viime aikoina jotain erityistä? Veikkaan että monia tämä tilanne on kasvattanut suuntaan tai toiseen ja kenties saanut ymmärtämään jotain tärkeää.