Viime aikoina oivallettua

Elämä ilman viiniä ei olekaan niin ”kamalaa”. Tämä puolittain huumorilla, mutta nyt kun koko kevät on menty melkeinpä ilman alkoholia, on pakko myöntää, ettei alkoholia osaa edes kaivata. Puhuttiin tästä taannoin erään ihmisen kanssa ja keskustelun yhteydessä mietin pohjimmaisia syitä sille, miksi alkoholia ylipäänsä käytän? Itselläni se liittyy sosiaalisiin tilanteisiin ja monesti toimii jopa jonkinlaisena välineenä kokea yhteyttä kanssaihmisiin. Kuten olen maininnut, ulkopuolisuuden tunne on minulle tuttua ja alkoholi tavallaan yhdistää ja madaltaa ehkä jonkinlaista kynnystä tuntea syvempää yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Alkoholi jollain tapaa myös poistaa määrättyjä elementtejä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, joka sekin lisää mahdollisuutta kokea yhteyttä. No joo, meni ehkä vähän monimutkaiseksi, mutta mielenkiintoista oli se, että henkilö jonka kanssa aiheesta keskustelin, koki täysin samoin.

Maailmassa on asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Ainut asia, jota voimme muuttaa, on oma suhtautuminen. Etenkin tässä hetkessä tämä kannattaa pitää mielessä. Jos jotain tähän liittyvää ihmissuhteiden saralla, niin pitkään odotin ihmisiltä määrättyä käytöstä, kunnes oivalsin, etten periaatteessa voi sitä tehdä, koska en voi muuttaa muita. Tietenkin voimme aina sanoa toiselle, mikä tuntuu meistä pahalta ja odottaa toisen kiinnittävän asiaan huomiota, mutta vain määrätyissä rajoissa. Monesti ihmissuhteet ovat toisen hyväksymistä sekä hyvässä että pahassa. Aina ratkaisu kaikkeen ei ole lähteminen, vaan toisinaan jääminen. Ymmärrys vaatii harjoitusta ja kompromisseja. Mikäli toinen on näiden kompromissien arvoinen, me kyllä teemme sen.

Vastoinkäymiset lähentävät ihmisiä. Ja aika mielenkiintoista, mutta jopa tämä etäisyys saattaa lähentää. Vaikka olemme etäällä toisista, saatamme lähentyä henkisellä tasolla videopuheluiden tai ääniviestien kautta. Huomasin tämän konkreettisesti viime lauantaina, kun vietimme etätapaamista ystävieni kanssa ja keskustelut menivät paikoitellen aika syvällisiksi. Vaikka paljon heitettiin läppää ja kevyttä juttua, ikään kuin huomaamatta huomasin puhuvani aiheesta, josta en ole oikein mielelläni aikoihin puhunut. Ajattelen myös niin, että riidat lähentävät ihmisiä, kunhan ne käydään läpi ja niistä opitaan. Aina kun ollaan ns. auki toisen edessä ja näytetään oma haavoittuvaisuus, se lähentää, mikäli molemmat ovat valmiita lähentymään. Saattaa toki käydä niinkin, että toisen kipukohta on juuri se auki oleminen, joka pelästyttää. Näissäkin tilanteissa olleena – kaikki eivät välttämättä siihen pysty. Moni elää läpi elämänsä hakeutuen ihmisten seuraan, joiden kanssa ei tarvitse näyttää omaa haavoittuvaisuutta tai ns. joutua tilanteisiin, joissa vaaditaan asioiden läpikäyntiä ja niiden kipukohtien käsittelyä.

Muilla ei ole automaattisesti paremmin. Olen monesti elämässä sortunut ajattelutapaan, jossa vertailen omaa elämäntilannetta muiden elämäntilanteeseen ja siihen, mitä ikäiseni tekevät tai ovat saavuttaneet. Todellisuudessa moni ei ole sen onnellisempi kuin itse olen ja äärettömän moni käy läpi vastaavia taisteluita, joita olen itse läpikäynyt. Tämä asia on kirkastunut itselleni etenkin viime vuosina ja muistuttanut olemassaolostaan viime aikoina. Ongelmat ovat jokseenkin jopa universaaleja, eli niitä käy läpi ihan jokainen meistä.

Se mitä haluan, ei ole välttämättä sitä, mitä tarvitsen. Tätä olen miettinyt erityisesti ihmissuhteiden saralla. Meistä jokaisella on varmasti ajatus siitä, millaisista ihmisistä pitää ja millaisen kumppanin haluaa. On rohkeaa heittäytyä johonkin täysin päinvastaiseen ja antaa mahdollisuus jollekin sellaiselle, jota ei välttämättä ole mieltänyt ”tyyppisekseen”. Itsehän en ole tässä käytännössä hetkiin onnistunut, mutta haluaisin onnistua! Me kun emme välttämättä aina itse tiedä, mitä tarvitsemme, vaikka luulemme tietävämme.

Kiireettömyys on aika ihanaa, vaikka se alkuun ahdisti. Onhan tämä hassua, kun ei ole kiire mihinkään – oli sitten maanantai tai lauantai. Kukaan ei odota sinua mihinkään, vaan ainoat arjen aikataulut ovat töiden deadlinet ja skype-tapaamiset. Tällaista hetkeä ei muuten tule aivan hetkeen, joten yksi hyvä näkökulma tämänhetkiseen elämään on pyrkiä nauttimaan tästä rauhasta niin pitkään, kun se on mahdollista.

Toisinaan asiat tapahtuvat arvaamatta, äkkiseltään ja nopeasti – silloin kun niitä vähiten odotit. Me liian usein ajatellaan asioiden kulkua ajallisesti jossain aikamääreissä. Menee x aika, että löydän unelmien duunin, saavutan tämän tai tuon asian tai kenties löydän elämänkumppanin. Harvoin sitä ajattelee, että kuukaudessa voisi saada kaiken, mitä on toivonut! Monesti asiat kuitenkin tapahtuu yllättäen ja jopa nopealla syklillä. Yhtäkkiä elämä onkin aivan päälaellaan ja parasta tämä on silloin, kun nimenomaan positiivisessa mielessä.

Etänä illanvietot ystävien kanssa on kivoja, mutta eivät korvaa normaalia tapaamisia. Pari viikkoa ehkä jaksetaan fiilistellä digibaaria tai ryhmäkokoontumisia etänä. Aika äkkiä se alkaa kuitenkin puuduttamaan ja ainakin itse olen oivaltanut, miten paljon lopulta kaipaan ihmisiä ympärilleni, vaikka introvertti olenkin. Olen jopa hieman yllättynyt siitä omasta sosiaalisuuden kaipuusta, koska olen niin pitkään mieltänyt itseni yksinolosta nauttivaksi. Ehkä olenkin jotain muuta kuin olen ajatellut olevani?

Oletteko te oivaltaneet tai oppineet viime aikoina jotain erityistä? Veikkaan että monia tämä tilanne on kasvattanut suuntaan tai toiseen ja kenties saanut ymmärtämään jotain tärkeää.

Kommentit (2)
  1. ”Se mitä haluan, ei ole välttämättä sitä, mitä tarvitsen. Tätä olen miettinyt erityisesti ihmissuhteiden saralla. Meistä jokaisella on varmasti ajatus siitä, millaisista ihmisistä pitää ja millaisen kumppanin haluaa. On rohkeaa heittäytyä johonkin täysin päinvastaiseen ja antaa mahdollisuus jollekin sellaiselle, jota ei välttämättä ole mieltänyt ”tyyppisekseen”. Itsehän en ole tässä käytännössä hetkiin onnistunut, mutta haluaisin onnistua! Me kun emme välttämättä aina itse tiedä, mitä tarvitsemme, vaikka luulemme tietävämme.”

    Positiiviset yllätykset ovat siellä ”tuntemattomalla vyöhykkeellä”. Alueella, jossa ei ole ennen vierraillut. Ihminen, jota ei olisi ehkä teininä kokenut oman tyyppiseksi, saattaakin olla ihana.
    Helposti sitä kiinnittää pinnallisiin asioihin huomiota eikä siksi anna edes mahdollisuutta ihmiselle, joka ei ehkä ole sitä omaa tyyppiään.
    Siinä kannattaa itseltään kysyä kysymys, kuinka nykyinen toimintatapani on toiminut tähän mennessä. Jos vastaus on, että huteja on tullut, niin ehkä silloin on syytä pohtia mitä tehdä eri tavalla jatkossa.
    Veikkaan myös, että sosiaalinen paine vaikuttaa tähän, pitää olla tietynlainen puoliso jotta voin olla hyväksytty ”ystävieni” joukossa.

    1. Kyllä, näinhän se menee – viitaten tuntemattomaan vyöhykkeeseen. Omalla kohdalla sanoisin, että pinnallisempia asioita tärkeämpää on henkilön luonne, persoona ja karisma. Komea mies on äkkiä ruma, jos luonne on itserakas tai ylimielinen.

      Enkä siis postauksen kommentilla tarkoittanut ulkoisia seikkoja (vaikka halusit sen selkeästi niin ymmärtää), vaan sisäisiä juttuja. Millaiset ihmiset lähtökohtaisesti viehättävät itseäni. Heissä kun on selkeästi ollut viitteitä menneisyyteeni ja siinä mielessä olen punninnut sitä, miksi kiinnostun aina tietynlaisista ihmisistä. Tähän on syynsä ja olen onneksi ne löytänyt. Tutut piirteet viehättävät ja monesti lapsuus on tässä kohtaa aika merkittävässä roolissa.

      ”Siinä kannattaa itseltään kysyä kysymys, kuinka nykyinen toimintatapani on toiminut tähän mennessä. Jos vastaus on, että huteja on tullut, niin ehkä silloin on syytä pohtia mitä tehdä eri tavalla jatkossa.”

      – Tähän kommentoidakseni, mielestäni ihmissuhteita ei voi miettiä kuin jotain dataa tai analytiikkaa. En ajattele yhtään ihmissuhdettani hutina tai virheenä. Jokainen niistä on ollut minulle tärkeä ja jokaisessa niistä on ollut suuria tunteita mukana. Toki jokaisesta ihmissuhteesta voi oppia ja niiden kautta ymmärtää paremmin, mitä haluaa kumppanuudelta ja siihen liittyen olenkin oivaltanut paljon. Mutta hudeista puhuminen ihmissuhteiden saralla on kyllä vähän erikoinen termi ja jokseenkin mielestäni aliarvioi sitä, miten esimerkiksi kaltaiseni tunneihminen ihmissuhteet kokee. Minulle ihmissuhteet eivät ole sitä, että testataan joku ja jos todetaan huonoksi, siirryn samantien seuraavaan.

      ”Veikkaan myös, että sosiaalinen paine vaikuttaa tähän, pitää olla tietynlainen puoliso jotta voin olla hyväksytty ”ystävieni” joukossa.”

      – Varmasti joidenkin kohdalla on tuotakin esimerkiksi pintaliitopiireissä, joissa katsotaan vaan ihmisten ulkonäköä. Oma ystäväpiirini on onneksi täysin päinvastainen, enkä todellakaan koe heidän hyväksynnästä mitään paineita. Muistuttaisin myös, että olen yli kolmekymmentä, en mikään parikymppinen teini, samoin ystäväni. Ystäväni ovat aina iloisia, jos jostain edes kiinnostun, sillä lähtökohtaisesti se on juuri niin, etten kiinnostu herkästi kenestäkään.

      Voi olla että olen väärässä, mutta epäilen sinun olevan mies ja selkeästi arvioivan minua ja mieltymyksiäni ulkonäköni perusteella. Kommentistasi paistaa läpi se, kuinka ajattelet minun haluavan vain komean miehen, muusta viis. Eikä siis siinä, toki saat ajatella mitä tahdot, mutta kohdallani näissä jutuissa on kyse paljon syvemmistä jutuista.

      Mukavaa pääsiäistä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *