Viime aikoina oivallettua x 5

Tunne on aina subjektiivinen kokemus, eikä se välttämättä perustu todellisuuteen. Toki olen tämän tiedostanut jo aikaisemmin, mutta kuunnellessani kesällä ”Vapaudu tunnelukoista” -äänikirjaa, havahduin tähän konkreettisesti uudestaan ja uudestaan. Usein nimittäin oma tunnekokemus on itselle todellinen, mutta loppupeleissä se saattaa olla hyvinkin vääristynyt. Jos mietitään tilanne, jossa asia x ahdistaa, koska oletamme sen liittyvän johonkin meitä uhkaavaan ja negatiiviseen. Olettamuksia ohjailee menneisyys ja sieltä kehoon jäänyt pelko, joka aiheuttaa reaktiivisuutta. Henkilökohtaisesti huomaan havahtuvani tähän usein etenkin ihmissuhteissa, sillä tunteitani ohjaa aikaisemmat kokemukset, joiden perusteella luon päätelmiä. Nämä päätelmät puolestaan herättävät henkiin tunnereaktion, joka tuntuu siinä hetkessä täysin todelliselta. Todellisuudessa tunne ei kuitenkaan läheskään aina pohjaudu faktaan, eli emme voi tunteiden pohjalta sanella mikä on todellisuutta. Esimerkiksi ihmissuhteissa se tunne on lähtöisin meistä – omasta historiasta ja kokemuksista. Näemme muut ihmiset aina itsemme kautta. Niin usein toinen ihminen tarkoittaa käytöksellään jotain muuta kuin miten sen koemme, tai toinen kokee käytöksemme tavalla, jolla emme ole sitä tarkoittaneet. Oikeastaan se, miten näitä asioita työstää, on kiinni paljon meistä itsestä ja vastapuolesta. Mitä rehellisempi on tunteistaan, sitä paremmin muut ihmiset osaavat ottaa meitä huomioon ja päinvastoin. Toki joissain tapauksissa ei kannata edes yrittää, eli jos kahden ihmisen käytösmallit sotivat niin paljon toisia vastaan, voi toimeen tuleminen olla sula mahdottomuus.

Time is NOW – lause, jota olen hokenut viimeisen viikon ajan lukuisat kerrat sekä itselleni että läheisilleni. Tämä liittynee siihen kirjoittamaani ”ikä- ja ulkonäkökriisiin”, joka on ollut läsnä enemmän ja vähemmän viime aikoina. Olenkin yhä enenevissä määrin miettinyt sitä, mitä haluan elämältä ja mihin suuntaan haluan asioiden menevän. En halua olla se, joka jumittaa samassa pisteessä vuodesta toiseen eikä mene eteenpäin. Välillä huomaan, miten poden jonkinlaista huijarisyndroomaa, joka saa minut unohtamaan sen kaiken, missä olen edennyt ja mitä olen aikaan saanut. Noina hetkinä tuntuu sille, etten ole saavuttanut yhtään mitään, vaikka olen JO 32-vuotias. Todellisuudessa hyvin moni asia on mennyt eteenpäin ja se, missä olen eniten kasvanut, on juuri oma henkinen pääoma! Jollain tavalla on myös tullut vastaan se elämän rajallisuus, ettei täällä ollakaan loputtomiin. Että nyt on oikea hetki tehdä asioita ja viedä niitä eteenpäin. Toisaalta samaan aikaan itselleen on hyvä muistuttaa, ettei mikään tapahdu pakottamalla, mutta toisaalta mitään ei myöskään tapahdu, ellei yritä ja ennen kaikkea päätä yrittää. Välillä elämässä on pakko tehdä ratkaisuja – ottaa riskejä ja katsoa, mitä niistä seuraa. Tämä pätee mielestäni sekä uraan, että ihmissuhteisiin.

Aikaansa kannattaa antaa vaan ja ainoastaan ihmisille, joilta saa hyvää myös takaisin. Perhettä emme voi valita, mutta ystävät kyllä. Nuorempana minulla oli paljon ns. hengailukavereita, mutta vain vähän ystäviä. Nykyään tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, eli en tykkää hengailla ihmisten kanssa huvikseen, sillä aikaa on rajallisesti ja sen kokee arvokkaaksi. En myöskään välitä ns. väkisin elvyttää joitain ihmissuhteita, eli jos homma ei pelaa, sitten se ei pelaa. Liian vaikeat ihmissuhteet eivät ole välttämättä sellaisia, joita kannattaa vaalia. Tai näin itse katson asiaa, sillä elämässäni on useampi helposti toimiva ystävyyssuhde, joka tuo elämääni enemmän iloa kuin surua. Ehkä kyse on lopulta puhtaasti siitä, että meillä vaan synkkaa! Ymmärretään toisiamme luontaisesti ilman sellaista väkinäistä yrittämistä ja ollaan täten samoilla aaltopituuksilla. Kuten parisuhteen, mielestäni myös ystävyyden pitää olla tietyllä tavalla luontevaa ja helppoa. Tällä en tarkoita sitä, etteikö välillä tulisi ristiriitoja ja erimielisyyttä, mutta siellä pohjalla on se kemia – samankaltaisuus ja sielujen sympatia, joka kantaa yli erimielisyyksien.

Kiire on hyvin usein pakokeino pois oman elämän epäkohdista. Oletteko huomanneet saman? Todistin tätä taas lähiviikkoina, kun ahdistuksen iskiessä haalin yhä enemmän kiirettä elämääni, jolloin unohdin tuon ahdistuksen aiheuttajan. Tämän varjolla uskallankin väittää, että ne kaikista kiireisimmät ihmiset pakenevat aina jotain. Kiire on itse aiheutettua, sillä jokainen meistä osaa sanoa ei. Silloin kun on kiireinen, on myös helppo sivuuttaa ihmisten kysymykset koskien henkilökohtaista elämää, sillä kiire. Kiire on aina ”hyvä ja helppo” vastaus kaikkeen. Sen avulla on helppo vältellä asioita, ihmisiä ja itseään. Inhoan kiirettä, siis inhoan. Muutun kiireisenä aivan järkyttävän stressaantuneeksi, jonka vuoksi haluan säilyttää elämässäni tietynlaisen väljyyden. Toki välillä on joustettava omista rajoista ja bookattava päivät täyteen, mutta silti välttelen kiirettä. Monesti mietin, tekeekö se minusta ”tehottoman” ihmisen, jos en aina mainosta kuinka kalenterini on täynnä ja on sitä tai tätä menoa? Kyllähän kaikkea olisi, jos vaan haluaisin ottaa kaikkeen osaa. Mietin esimerkiksi blogitilaisuuksia. Aikanaan ravasin niissä viikoittain, nykyään käyn vain harvoissa ja valituissa. Näin siksi, että teen niin paljon enemmän asioita, jonka vuoksi minun on priorisoitava, jotta elämässäni säilyy tasapaino. Karsin aina sieltä, mistä on helpoin karsia. Tosin pakko myöntää, että välillä on tullut karsittua myös vääristä asioista ja priorisoitua täysin väärin. Kaikesta kuitenkin oppii ja sen olen oivaltanut, ettei kiire ole minua varten. Olen onnellisempi kiireettömänä ja siksi siihen pyrin.

Aina ei välttämättä huomaa sitä, mikä on itselle parhaaksi ja lähelle on monesti niin vaikea nähdä. Tästä syystä onkin tärkeää, että lähellä on ihmisiä, jotka aidosti välittävät hyvinvoinnistamme ja rohkenevat sanoa suoraan, mikäli huomaavat meissä tai elämässämme jotain, mikä ei ole välttämättä hyvästä. Itse arvostan rehellisyyttä ja sitä, että ystäväni sanovat minulle, jos huomaavat elämässäni selkeitä epäkohtia. Vaikka en pidäkään neuvomisesta, usein jään kuitenkin miettimään läheisten sanoja ja lopulta myönnän heidän olevan oikeassa – tai edes osittain oikeassa. Tällaisia tilanteita elämässäni on ollut useita, joissa olen ikään kuin venynyt johonkin sellaiseen, jossa ei ole enää ollut hyvä olla. Silloin on merkittävää, kun joku toinen puuttuu tilanteeseen ja sanoo kaunistelematta asiat. Vaikka olen aina hyvin realisti ja puhun itsekin asioista usein suoraan, on elämässäni ollut myös tilanteita, joissa en ole uskaltanut kohdata totuutta, tai olen pitkittänyt sen kohtaamista. Näissä tilanteissa on auttanut, kun joku toinen on puuttunut tilanteeseen ja sanonut rehellisesti ne asiat minulle, joita en ole itse uskaltanut ääneen sanoa. Jo tästäkin syystä kannattaa pitää lähellä ne ihmiset, jotka uskaltavat olla meille rehellisiä. Aina rakkautta ei ole pelkästään myötäillä, vaan toisinaan läheisissä ihmissuhteissa rakkautta on myös olla rehellinen niin hyvässä kuin pahassa.

Tällaisia oivalluksia ja ajatuksia viime päiviltä. Oliko joukossa kenties jotain sellaista, joka on myös sinua mietityttänyt viime aikoina?

Oikein ihanaa lauantai-iltaa!

Kuvat: Iines Aaltonen

Kommentit (4)
  1. Tosi hyviä teemoja oli taas tässä postauksessa ja kuten usein aiemminkin, olen samoja asioita pyöritellyt itsekin mielessäni lähiaikoina. Olen suht samaa ikäluokkaa, eli se selittää varmaan osittain asian, mutta on tosi hämmentävää välillä kun luen postauksiasi ja niissä on usein puettu tekstin muotoon ne omatkin viimeaikaiset ajatukset 😀 Toisin sanoen saan paljon näistä kirjoituksistasi, kiitos siitä!
    Toi kiireasia on ollut pitkään alitajunnassa ja nyt kesän aikana olen vihdoin havahtunut siihen kunnolla ja alkanut tekemään konkreettisia asioita sen eteen, että ei olisi koko ajan ”kiire”. Tämä on vaatinut työasioiden uudelleenjärjestelyä, mutta ennen kaikkea suurta työtä oman pään sisällä. Olen vihdoin päässyt pois suorittamisesta ja toivon että tämä muutos kantaa pitkään, enkä palaa vanhaan tuttuun ja turvalliseen tapaan heti jos/kun stressitasot seuraavaksi nousee. Itse huomaan että juurikin stressi ja varmaan sen aiheuttama ahdistus usein ohjaa minut tekemään valintoja, joissa tavallaan lähden tekemisen ja kiireen kautta pakoon niitä omia tunteita. Suorittamisesta saa hetken helpotuksen ja hyvän olon, kunnes ajautuu taas siihen pisteeseen että elämä tuntuu entistä tyhjemmältä ja oma itse lipuu kauemmas ja kauemmas omasta tajunnasta. Kuulostaapa dramaattiselta 😀
    Btw, Haloo Helsingin ”Vihaan kyllästynyt” on ollut ihan superhyvä voima-/terapiabiisi näihin fiiliksiin!

    1. Kiitos ja ihana kuulla! 🙂 Ja hassu sattuma että mietitään samoja asioita, mutta ehkä se on osittain tämä ikä juuri.

      Jep, kiire on todella paha energiasyöppö! Inhoan myös kaikkea suorittamista ja ennen kaikkea sen aiheuttamaa stressiä, joka tuntuu päästä varpaisiin. Tekeminen tosiaan antaa hetkellisen hyvän olon ja on hyvä pakopaikka omista tunteista, mutta sitten kun rauhottuu, tulee se ahdistus kahta kauheampana. Kiire ei siis todellakaan ole hyvä tapa vältellä itsensä kohtaamista, ei missään muotoa.

      Tuo Haloo Helsingin biisi on ihana. <3 Kiitos muistutuksesta, pitääkin heti kuunnella uudestaan.
      Ihanaa sunnuntaita! 🙂

  2. Hyviä oivalluksia sulla ja just sellaisia, millä kohentaa omaa henkistä hyvinvointia ja pääsee lähemmäksi itseään.

    Tuohon ensimmäiseen tunnelukko-oivallukseen lisäisin oman oivallukseni. Jos valmiiksi olettaa jo ihmisistä jotain ja on virittynyt esim. näkemään asioita, jotka todistavat, että omat epäilykset oli oikeassa ja taas joutuu pettymään, niin näin tulee käymään. Ihan niin kuin sanot, me nähdään mitä halutaan nähdä, emme siis näe tilanteita objektiivisti. Jos joku ihminen kertoo, että kaikki miehet ovat aina pettäneet hänet niin siinä vaiheessa voi vain todeta, että näillä pettävillä miehillä on vain yksi yhteinen nimittäjä; tämä ihminen! Se ihminen siis vetää omilla tunnelukoillaan puoleensa epäluotettavia miehiä. Eli kaikki lähtee meistä itsestä ja suhteesta itseemme. Siinä vaiheessa kun esim. kaltoinkohtelun tunnelukko alkaa lieventyä itsensä työstämisen myötä, alkaa sitä kiinnittää huomiota eri asioihin ihmisissä ja vetää puoleen erityyppisiä ihmisiä.

    Olen myös havainnoinut sitä kun itsellä alkaa olla selkeämmät rajat ihmisille (ja myös itselle jaksamisen suhteen), niin rajattomat ihmiset reagoivat rajoihin aika mielenkiintoisesti. Jotkut alkavat prässätä rajoja oikein kunnolla, varmaan tunteakseen yhteyttä. Yleensäkin niin siistiä havannoida ihmisten toimintaa ja ymmärtää ihmismieltä 🙂

    1. Kiitos! 🙂 Hyvä huomio, noinhan se juuri menee. Itsemme kautta peilataan hyvin paljon asioita ja kaikki se, miten koetaan erilaiset ihmiset, lähtee pitkälti meistä itsestä. Fiksuja ajatuksia.

      Mielenkiintoinen huomio tuo rajoihin liittyvä kommentti. Olen itse alkanut tuomaan rajojani esiin aikaisempaa selkeämmin ja ehkä itse asiassa havainnut tuollaista käytöstä, josta sanotkin… Mielenkiintoista. Tätä en olekaan ajatellut, joten pientä ajatuspähkinää tähän sunnuntaihin. 😀

      Olen samaa mieltä, ihmismieli on mielenkiintoinen ja rakastan myös tehdä huomioita itsestä sekä ympäristöstä. Ja nautin myös siitä tunteesta, kun näiden asioiden kanssa kehittyy ja pääsee eteenpäin. Tosin välillä itselleen on ollut pakko myöntää, ettei kaikista lukoista ”pääse eroon” niin nopeasti kuin ehkä haluaisi. Tiedostamisen kautta pikkuhiljaa, mutta ne lapsuuden toimintamallit ovat niin syvällä, että sisäinen lapsi pääsee säännöllisesti valloilleen ja senkin suhteen tulee olla armollinen.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle! <3 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *