Vinkkejä PMS-oireiden lievittämiseen

PMS-oireet ovat kuukautisia edeltäviä oireita, joihin saattaa liittyä ärtyneisyyttä, itkuherkkyyttä, alakuloa, päänsärkyä, turvotusta ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia kehossa. Veikkaan jokaisen naisen tietävän, mistä puhun, sillä PMS-oireet eivät ole mikään harvinaisuus, vaan osa useamman naisen elämää. Toki olemme yksilöitä ja osa kokee PMS:n lievempänä kuin toiset, kun taas osa ei kärsi oireista ollenkaan esimerkiksi ehkäisykapselin jätettyä kuukautiset kokonaan pois. Itsekin e-pillereitä syövänä kärsin PMS-oireista ainoastaan, mikäli pidän taukoviikon pillereistä. Toki jotain lieviä oireita saattaa kehossa olla vaikka aloittaisin laatan putkeen, mutta ei samalla tavalla kuin jos ”otan” välivuodon. Olen myös huomannut, kuinka iän myötä PMS on pahentunut. Kirjoitinkin viime vuoden lopussa blogiini kuukautismigreenistä, joka on kohdallani nykyään yksi PMS-oire ja häiritsee todella paljon elämää. Rehellisyyden nimissä viime aikoina onkin tullut syötyä laattoja putkeen, sillä en ole halunnut kärsiä monen päivän päänsäryistä. Postauksen suosiosta päätellen en kuitenkaan ole yksin, vaan yllättävän moni kärsii tuosta ikävästä vaivasta.

Muista PMS-oireista itselleni on hyvin tyypillistä kärsiä lievästä nesteen kerääntymisestä kehoon, itkuherkkyydestä ja melankoliasta. Mikäli PMS-päivinä tapahtuu jotain vastustusta, tuntuu se kymmenen kertaa pahemmalle kuin normaalissa arjessa. Olen huomannut, kuinka ikä on pahentanut oireita ja etenkin kolmekymmentä täytettyäni, on jokin muuttunut. Kun aikaisemmin en kärsinyt oikeastaan muista oireista kuin ärtymyksestä – on oireita nykyään useampia. Tämä lienee kuitenkin luonnollista, sillä PMS pahenee iän myötä hormonitoiminnan muuttuessa. E-pillereiden sanotaan lievittävän oireita ja sekin on varmasti totta! Voi olla että jos en pillereitä söisi, olisi elämäni kerran kuukaudessa aivan kaoottista? Nuorempana ollessani ilman pillereitä, en ainakaan muista kärsineeni mistään kovin ihmeellisestä, mutta toisaalta enpä tuolloin kärsinyt näistä nykyisistä oireista ollenkaan. Eli periaatteessa menneeseen elämään nykyhetkeä ei kannata verrata, sillä ikä tekee tehtäväänsä naisen kehossa, halusi sitä tai ei.

Postauksen tarkoitus ei ole kuitenkaan valittaa, sillä omalla tavallaan tämä kaikki kertoo vaan siitä, että keho toimii tavalla, jolla sen tuleekin toimia. PMS on osa naiseutta ja siksi myös hyvin tervettä. Se mitä haluan tänään tehdä, on jakaa kanssanne ne hyväksi havaitut vinkit PMS:n lievittämiseen. Miten minä toimin kerran kuukaudessa kun oireet puskevat päälle? Millä tavalla lievitän oireita tai mahdollisesti jopa ennaltaehkäisen niitä?

Lepo ja riittävä uni

PMS-oireiden aikaan kannattaa levätä ja nukkua riittävästi. Kun hermot ovat kireällä ja mieli matalalla, on parempi nukkua liikaa kuin liian vähän. Itse ainakin huomaan, miten huonosti nukutut yöt vaan pahentavat mielialaa ja senpä vuoksi lepoa kannattaa sallia itselleen jopa tavallista enemmän. Suosittelen jopa päiväunia, vaikka niitä ei muuten koskaan nukkuisi! Oma ongelmani on se, etten tyypillisesti nuku kovin hyvin oireiden aikaan, sillä päänsärky häiritsee todella paljon unta. Vaikka olen tavallista väsyneempi, unensaanti ei ole taattu ja usein joudun torkkumaan päivisin, koska muuten en selviä päivän askareista.

Liikunta

En suosittele välttämättä kaikista raskainta rääkkitreeniä, mutta jokin kevyempi treeni toimii mukavasti PMS-oireiden lievittäjänä. Itse ainakin huomaan, miten liike on lääkettä ja auttaa usein paitsi alavireiseen mieleen, myös ikävään oloon kehossa. Ja mikäli olo on tosiaan nesteinen ja turvonnut, saattaa matalasykkeinen hölkkälenkki keventää oloa. Suosittelen siis ehdottomasti treenaamaan sekä PMS:n että itse kuukautisten aikana!

Sokerin vältteleminen

PMS tarkoittaa monelle järkyttäviä herkkuhimoja! Sokeri ei kuitenkaan ole ratkaisu ongelmaan, eikä se missään nimessä paranna oloa. Suosittelen ennemmin nauttimaan jotain terveellistä hyvää, kuten raakasuklaata tai vaikka luonnollisista raaka-aineista valmistettuja raakapalloja. Sokeri nostaa verensokerin pilviin, kunnes se tulee sieltä rytinällä alas. Useimmiten verensokerin nousu myös huonontaa oloa ja täten pahentaa henkistä krapulaa. Itse ostankin vain harvoin suklaata PMS-oireiden lievittämiseen, vaan sen sijaan pyrin hoivaamaan oireita vallan muilla keinoilla kuin ”lohturuoalla”.

Monipuolinen ruokavalio

Jotta sokerinhimolta vältytään, tulisi PMS:n aikaan syödä riittävästi ruokaa ja mahdollisimman monipuolisesti. Kun on jatkuvasti kylläinen, eivät herkkuhimot iske samalla tavalla. Eli suosittelen ennemmin panostamaan kunnon ruokaan ja ravintoon makeiden herkkujen sijaan.

Särkylääkettä hyvällä omallatunnolla

Tämä kohta saattaa kuulostaa jonkun korvaan hieman ”oudolta”, mutta itse suosittelen lievittämään oloa särkylääkkeellä. Ei välttämättä muuten, ellei johonkin satu, mutta jos päätä jomottaa yhtään tai vatsaa repii, älä epäröi napata särkylääkettä. Vaikka muutenkin itse särkylääkkeiden syöntiä välttelen, kyllä kivun iskiessä nappaan sellaisen suhteellisen hyvällä omalla tunnolla.

Alkoholin ja kahvin vältteleminen

Alkoholi ei sovi yhteen PMS-oireiden kanssa  – eikä muuten runsas kahvinjuontikaan. Ylipäänsä päihteet ja diureetit ovat sellaisia, joita en ihan hurjasti nauttisi PMS:n aikaan. Ehkä lasillinen viiniä ei haittaa, mutta humalatilasta voi seurata kahta kauheampi olo kuin normaalisti.

Magnesium

Olen huomannut, että magnesium auttaa PMS-oireisiin! Tämä ei välttämättä toimi kaikille, mutta itselleni kyllä. Eli käyttöä kannattaa tehostaa PMS-oireiden aikaan ja vielä kuukautisten aikana. Tokikaan määriä ei saa ylittää, mutta maksimit otan itse kyllä aina noihin aikoihin kuukaudesta. Magnesium rauhoittaa kummasti kehoa ja yleistä olotilaa. Ja kaikki varmaan tietävätkin jo, mutta magnesium kannattaa napata illalla koska silloin sen rauhottavat vaikutukset osuvat juuri oikeaan kohtaan vuorokautta. Myös reishista saattaa olla jollekin apua, sekin kannattaa kokeilla.

Täysin PMS-oireita harvoin saa nitistettyä, mutta kyllä niitä voi kummasti lievittää. Ja jos jotain positiivista – niistä tarvitsee onneksi kärsiä ainoastaan kerran kuukaudessa!

Onko teillä jotain erityisen hyviä keinoja lievittää PMS-oireita?

Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Kommentit (2)
  1. Mulla auttaa MSM-jauhe, ennen kuukautisia nostan annosta ja jälkeen lasken. Lievittää kramppeja. Mulla tekee eniten mieli kaikkea suolaista, joita yritän välttää kun muutenkin turpoaa. Vettä ja nesteitä tulee juotua vähän normia enemmän. Paras apu mulla osaan oireista ja varsinkin mielialaan on kuitenkin joko sauna tai ihan tulikuuma piiiitkä kylpy. Molemmat auttaa mua rentoutumaan.

    Jos jollain on vinkkejä mitkä helpottais kipeitä rintoja niin otetaan ilolla vastaan? 😀 Mun kaikkein pahin ja ärsyttävin PMS-oire on ehdottomasti arat,kipeät ja turvonneet rinnat. Vaatteiden päälle laittaminen, itseasiassa kaikki liikkuminen sattuu. Tää kestää vähintään viikon kuukaudesta niin haittaa elämääkin jonku verran.

    1. Moikka Jenna! Ahaa, itse asiassa multakin löytyy kaapista magnesiumjauhetta, pitääkin laittaa se kokeiluun. 🙂 Olen käyttänyt ihan perus magnesium-kapseleita nimittäin…

      Voin kuvitella, kuulostaa ikävältä. Itselläni ei ole valitettavasti tuohon mitään vinkkejä. :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *