Voi hyvin syksyllä – 7 x helppoa hyvinvointivinkkiä arkeen

Vielä tänään jatketaan hyvinvoinnin parissa, nimittäin haluan jakaa kanssanne muutamia helppoja arjen hyvinvointivinkkejä syksyyn. Vaikka itse koen oloni juuri nyt erittäin hyväksi ja energiseksi, tiedän pimeyden lisääntyessä tuntevani välillä myös toisin. Pimeys väsyttää ja sateiset syyspäivät lamauttavat. Moni kärsii syysväsymyksestä ja jopa masennuksesta. Vaikka tällä hetkellä ilma on kuin keväällä konsanaan, kuukauden päästä saattaa tilanne olla toinen. Siispä ennakoidakseni tulevaa, haluan jakaa kanssanne muutamia helppoja ja toimivia hyvinvointikikkoja syksyyn ja arkeen, jota osa edelleen lomien jäljiltä käynnistelee.

Käy läpi käyttämäsi ravintolisät

Syksyn tullen kannattaa käydä uudestaan läpi käyttämäsi ravintolisät ja määritellä tarpeet vuodenajan mukaan. Erityisesti D-vitamiini, rauta, B-vitamiini, magnesium ja mahdollisesti erilaiset jaksamiseen vaikuttavat ravintolisät ovat nyt erittäin tärkeitä. Itse suosin syksyllä myös valkosipulikapseleita sekä immuniteettiä boostaavia ravintolisiä, joita en esimerkiksi kesällä käyttänyt ollenkaan. Ohessa ravintolisät, joita itse tällä hetkellä päivittäin käytän:

  • Magnesium
  • D-vitamiini 50-100 mcg
  • Evonia Hiusten Tehoravinne
  • Ferroforte B+C
  • Sinkki
  • Probiootit
  • E-vitamiini (iho- ja limakalvot)

Lähde liikkeelle luontoon

Luonto rauhoittaa ja antaa energiaa syksyyn. Tämän olen huomannut liikkuessani nyt enemmän luonnossa. Kun aikaisemmin tuli lenkkeiltyä lähinnä Töölönlahdella tai eri kantakaupungin osissa, nykyään menen mieluiten luontoon, kuten Lammassaaren suunnalle tai Keskuspuistoon. Hassua, kuinka luonto on ikään kuin koukuttanut ja sitä kaipaa, ellei sinne pääse! Luonnosta saa kivasti myös hyvää energiaa ja siellä tulee ladattua akkuja. Siispä mikäli salitreeni tökkii tai et muuten ole saanut vielä kunnolla kesän jälkeen treeneistä kiinni, aloita kävely- tai juoksulenkeillä metsässä. Taatusti toimii ja lisää hyvinvointia näin syksyllä.

Kiinnitä huomiota ruokavalioon ja sen laatuun

Syksyn ja kylmempien ilmojen tullen on aika luonnollista kaivata enemmän hiilareita ruokavalioonsa. Itsehän en hiilareita välttele, eli suosin niitä ruokavaliossani oikein mielelläni ihan päivittäin. Syksyisin tulee muutenkin syötyä enemmän keittoja ja lämpimiä ruokia verrattuna kesään. Mikäli olo tuntuu nyt yhtään voipuneelle, kannattaa tarkistaa ruoan laatu ja määrä. Syökö riittävän monipuolisesti, sillä ainakin itse koen, että kehon tarpeet muuttuvat syksyn tullen. Nyt kannattaa hyödyntää myös satokauden antia ja nauttia paljon esimerkiksi kotimaisia marjoja ja sieniä. Marjoista saa runsaasti vitamiineja, joiden avulla on mahdollisuus taistella syysflunssia vastaan.

Nuku riittävästi

Itse huomaan pimenevien iltojen lisäävän unen tarvetta. Kun kesällä saattaa pärjätä helposti seitsemän tunnin yöunilla, on nyt tilanne toinen. Henkilökohtaisesti kaipaankin nyt enemmän unta, eli mieluiten jopa 8-9 tuntia yössä. Oman unentarpeen huomaa helposti kuuntelemalla kehoaan ja erityisesti huomioimalla oman jaksamisen. Omalta kohdalta on pakko mainita, kuinka mukavaa on iltaisin tuntea itsensä aidosti väsyneeksi. Kesällä olin monesti myöhäänkin todella pirteä, sillä oli niin valoisaa.

Keskitä energia hyviin asioihin ja vaali positiivisuutta

Hyvä lisää hyvää, senhän me tiedämme. Jotta syysmasennus ei pääse iskemään, kannattaa elämässä vaalia nyt hyviä asioita. On luonnollista kaivata kesää ja sen lämpöä, mutta toisaalta myös syksyssä on hyvät puolensa, joita kannattaa pyrkiä ajattelemaan. Yksi hyvä vinkki on kehitellä syksyyn paljon kaikkea kivaa tekemistä ja menoja, jolloin mieli pysyy virkeänä. Uudet harrastukset, projektit tai kaikenlaiset mukavat suunnitelmat ovat niitä, jotka pitävät hyvää fiilistä yllä. Itsehän rakastan syksyn iltoja ja kaikenlaisia kivoja illanistujaisia.

Anna itselle aikaa palautua ja kuuntele kehon viestejä

Syksyllä keho tarvitsee enemmän aikaa ja siksi sitä tulee sille antaa. Kuuntelemalla kehon viestejä voimme antaa sille vain parasta ja käyttää voimavarat oikein. Vaikka liikunta on tähän vuodenaikaan aivan ehdoton energian lähde, samaan aikaan myös palauttavat illat viltin alla toimivat. Korostan hyvän balanssi tärkeyttä ja sitä, että antaa keholleen aikaa palautua rankoista työviikoista ja treeneistä. Jos tuntuu, ettei jaksa, silloin voi aivan hyvin pitää välipäivän tai illan siellä viltin alla. Syksyllä voimavaroja on usein aurinkoisia kesäpäiviä vähemmän, joka tulee huomioida omassa tekemisessä. Tässä on ainakin itselle harjoittelemista!

Hemmottele ihoa ja loihdi kodista tunnelmallinen

Syksyn tullen myös ihon tarpeet muuttuvat. Iho kaipaa enemmän hoitoa ja kosteutusta. Kosteusvoiteet voi joutua vaihtamaan paksumpiin ja öljystä tulee nyt viimeistään peilikaapin vakkarikalustoa. Lisäksi naamioita kannattaa tehdä useammin ja aivan erityisesti kosteuttavia, hemmottelevia naamioita. Hieman samaan aiheeseen, eli aisteihin liittyen, kannattaa syksyn tullen panostaa kotiin ja tehdä siitä mukava pesä. Ellet ole vielä hankkinut tuoksukynttilöitä, tee se nyt. Myös viltit ovat ihania, samoin iltatee. Täällä on vaalittu viime viikot aivan erilaisia rutiineja kuin kesäiltoina ja ainakin itse huomaan niiden lisäävän omaa hyvää fiilistä.

Näiden vinkkien myötä toivotan oikein rentouttavaa maanantai-iltaa ja tsemppiä alkaneeseen syksyyn!🧡

hyvinvointi hyva-olo oma-elama suosittelen
Kommentit (2)
  1. Johannes Suni
    22.9.2020, 09:57

    Olet hyvällä asenteella liikkeellä!!

    https://suninidea.blogspot.com/

    1. Kiitos, siihen pyrin!😊🙏🏻

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *