Vuodet vieriä saa
Tulevana viikonloppuna hyvä ystäväni täyttää kolmekymmentä. Itseasiassa yhä useampi ympärilläni täyttää jatkuvasi pyöreitä ja/tai saa jälkikasvua. Varmaankin merkki siitä, että tässä ollaan jo oikeasti aikuisia. Aina tällaisten juhlien lähestyessä tulee pysähdyttyä miettimään ikääntymistä. Itse täytän kesäkuussa 28-vuotta, jep. Vielä kymmenen vuotta sitten pidin tämän ikäisiä ikäloppuina ja olin ihan varma, että parikymppisenä olen naimisissa ja minulla on muutama mukula. Hassua, miten elämän edetessä asiat saattavatkin mennä aivan toisin ja ajatusmaailma muuttuu. Nyt en pidä edes 40-vuotiaita vanhoina.
Tällä hetkellä olen jotenkin jo sillä mielellä, että olen 30-vuotias. Aina välillä pitääkin muistutella itselleen, että siihenhän on se reilu pari vuotta. Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Suurinosa lähimmistä ystävistäni on kuitenkin itseäni vanhempia, joten kai olen jollain tapaa sellainen vanha sielu. Viihdyn vanhemmassa seurassa ja ajatusmaailmani on aika aikuismainen, kuulostaapa tylsältä. Toisaalta olen tietyllä tapaa ”irrallinen”, kaihdan ajatusta punaisesta talosta, perunamaasta ja mukuloista. Asuntolaina kauhistuttaa. Eli ehkä tältä osin tämä ajatusmaailmani kapinoi jollain tapaa sitä perinteistä aikuistumista vastaan?
No mites sitten se ikäkriisi? Pahin kriisi oli itselläni 24-25-vuotiaana. Tuolloin sitä jollain tapaa tajusi sen, ettei ole enää 19-vuotias ja se ei tuntunut kivalta. Nyt jos multa kysytään, en enää mistään hinnasta haluaisi olla nuorempi. Voisin oikeastaan jämähtää tähän, tässä on hyvä olla. Ryppyjä ei vielä juurikaan ole ja muutenkin aineenvaihdunta, sekä elimistö pelaa. Paikat eivät reistaile ja minä olen nuori, tai ehkä paremmin sanottuna nuori aikuinen.
Tällä hetkellä ehkä ainut ikääntymisessä ärsyttävä seikka on juurikin niiden velvoitteiden lisääntyminen. Ura, perhe ja se asuntolaina. Nuohan toki ovat stereotypioita ja jokainen käy oman tiensä. Itse olen oivaltanut sen, että vaikka kuinka monet ystäväni tekisivät asiat tietyllä kaavaa, ei minun tarvitse toimia samoin. Voin vapaasti miettiä lasten hankintaa myöhemmin, olla nykyisessä työssäni, koska viihdyn tässä ja asua vuokralla, vaikka muilla olisikin satojen tuhansien lainat. Jokainen käy oman elämänsä polun ja jokaisella on vapaus valita millaisia jälkiä jättää. Kuitenkaan en tule välttymään kysymyksiltä ”koska lapsia” tai ”koska oma asunto” jne. Moni vaan olettaa ikäiseni olevan jo valmis tuollaisiin päätöksiin. Kaikki eivät kuitenkaan ole samassa tilanteessa samaan aikaan, ikä ei loppupeleissä kerro juuri mitään. Ja vaikken tekisi noita edellä mainitsemiani asioita missään vaiheessa, en ole sen huonompi ihminen. Tämä on minun elämäni, eikä kenenkään muun.
Miten te koette ikääntymisen? Onko paineita tai kriisejä?
Housut Zara / Paita Zara / Takki ostettu käytettynä (ei merkkiä) / Nahkahanskat KappAhl / Laukku LV Vintage/ Kello MK