Yhteiskuntaluokista ja tuloeroista

Olen katsonut nyt useamman jakson Nelosen Ruudusta Rikkaat & Rahattomat -sarjaa, jossa hyvätuloiset vaihtavat viikon ajaksi osaa pienituloisten kanssa. Sarja on saanut minut kovin mietteliääksi ja herättänyt tunteita. Vaikka olen itsekin aikoinaan elänyt opiskelijabudjetilla ja näen sitä jatkuvasti kohtuu läheltä, olin silti ilmeisesti unohtanut sen, miltä tuntuu, kun rahaa on käytettävänä viikossa hyvin pieni määrä. Vaikka olen ollut rahallisesti aikoinaan tiukilla ja tilini on ollut viikko ennen palkkapäivää nollilla, on aina ollut turvaa lähisukulaisista sekä aikoinaan myös opintolainasta. Olen aina käynyt myös töissä opintojen ohessa, jonka lisäksi asunut perhepiirin omistusasunnossa. Eli periaatteessa vaikka olen elänyt tiukilla, on myös ollut mahdollisuus maksaa pientä vuokraa ja vastaavasti tiennyt, jos äärimmäinen tilanne tulisi, apua olisi saatavilla. Mutta miltä tuntuu, kun tällaisia etuoikeuksia ei ole?

Inhoan ihmisten eriarvottamista, mutta edelleen Suomi on selkeästi luokkayhteiskunta. Itse lukeudun nykytilanteen pohjalta hyvin toimeentulevaan keskiluokkaan. Asun mukavalla alueella yhden hengen taloudessa ja suhteellisen lähellä keskustaa. Kaupassa minun ei tarvitse katsoa hintalappuja ja  noin muutenkin voin tehdä asioita, joita tahdon. Toki tämäkin on suhteellista, eli halut ovat pikälti kiinni ihmisestä itsestä, tarpeista, tottumuksista, arvoista ja intresseistä. Itsehän suosin muista kuin rahallisista syistä kierrätysmuotia, enkä edes välitä syödä liian hienoissa ravintoloissa. Mieluummin valitsen esimerkiksi rennon raflan fiinin sijaan, sillä tykkään maanläheisistä jutuista.  En välitä luksusmerkeistä, enkä ole kiinnostunut majoittumaan ökyhotelleissa. Muistan, miten viime vuonna Balilla ja pari vuotta sitten Malediiveilla majoittuessani viiden tähden hotellissa, koin oloni useammin kiusaantuneeksi kuin jotenkin äärimmäisen nautinnolliseksi. Olihan tuo hieno kokemus ja onhan itseään kiva hemmotella, mutta en vaadi tuollaista jotta matkani on onnistunut. Eli hienot puitteet ovat plussaa, mutta eivät todellakaan ehto onnistuneelle reissulle!

Näistä seikoista huolimatta koen, että nykyisellä tulotasollani voin panostaa tiettyihin asioihin, joita ovat muut kuin hostellit matkustaessa, laadukas ja puhdas ravinto, harrastaminen (kuntosali, jooga jne.), matkustaminen aina kun näin haluan ja ylipäänsä hyvä elämänlaatu. En joudu luopumaan asioista rahan vuoksi, eikä raha näyttele elämässäni mitenkään suurta roolia. Kun rahaa on omiin tarpeisiin ja vähän ylikin, ei sitä tarvitse jatkuvasti miettiä. Toisaalta tässä kohtaa on pakko myös mainita, ettei tuloni ole passiivista, vaan teen sen eteen paljon töitä. Tästä huolimatta koen olevani etuoikeutettu ja tätä harvoin ajattelee ennen kuin näkee köyhyyttä hyvin läheltä. Eikä se välttämättä näyttäydy meistä jokaiselle, ellei ympäristö sitä eteemme tavalla tai toisella tuo. Monen voi olla hankala edes ajatella, että Suomessakin on todella suuria kuiluja yhteiskuntaluokkien välillä ja kun Eirassa joku elää kymppitonnilla kuukaudessa, siellä Kontulassa eletään alle viidellä sadalla. Pyrin olemaan mahdollisimman realisti, enkä halua elää kuplassani ystävieni keskellä, joista suurin osa on samaa yhteiskuntaluokkaa kuin itse olen. Silti vähävaraisuus näyttäytyy itselleni kaukaisena, eikä näitä asioita muista, ellei niistä joku muistuta.

Tulin ohjelmaa katsoessa surulliseksi nähdessäni, miten tiukkaa osalla on, vaikka samaan aikaan iloiseksi siitä, ettei raha todellakaan määrittele ihmisten onnellisuutta. Moni ohjelmassa mukana oleva on selkeästi onnellinen, vaikka elämä on tiukkaa ja viikkobudjetti pienessä perheessä jopa alle sata euroa. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä myös se, miten varakkaat sopeutuivat hyvin vähävaraisten oloihin ja heissäkin on inhimillisyyttä. Eli tällaiset stereotypiat, joiden mukaan varakkaat ovat itsekkäitä tai vähävaraiset onnettomia, ei todellakaan aina pidä paikkansa! Koskaan ei tulisi olettaa ihmisistä asioita heidän tulotason tai yhteiskuntaluokan perusteella, vaikka valitettavasti jokseenkin sitä teemme. Ohjelma sai myös miettimään sitä, miten moni saattaa ajautua huonoon taloudelliseen jamaan puhtaasti velkakierteen vuoksi, joka syntyy äkillisestä elämäntilanteen muutoksesta. Eli aina ei ole kyse köyhyyden jatkumosta, joka ikään kuin periytyy vanhemmalta lapselle.

Vaikka realistisia jos ollaan, kyllä kasvuympäristö vaikuttaa meihin hyvin paljon. Jos vartumme Kontulan ostarilla, todennäköisesti meistä tulee erilaisia kuin niistä, jotka varttuvat Eirassa. Se kaikki, mitä näemme lapsena ja millaisiin asioihin totumme – se vaikuttaa vielä pitkälle aikuisuuteen. Toisaalta tällä en tarkoita sitä, etteikö vähävaraisemman perheen lapsi voisi vaurastua, sillä eihän se paikkansa pidä. Mutta heikommissa olosuhteissa kasvanut saa hieman erilaiset eväät elämään kuin se, joka kasvaa täysin päinvastaisessa ympäristössä. Oikeastaan tästä syystä juuri Rikkaat & Rahattomat kaltainen ohjelma voi olla silmiä avaavaa, jotta ihmiset näkevät päinvastaisuutta ihan konkreettisesti. Oma elintaso kun on monesti asia, josta ei niin vaan hypätä johonkin täysin päinvastaiseen, ellei elämässä tapahdu jotain hyvin mullistavaa. Useammin myös koko elinpiiri pyörii sen yhteiskuntaluokan ympärillä, johon itse kuuluu ja tämän voin kyllä itsekin täysin allekirjoittaa!

Kiteytettynä, mielenkiintoinen sarja, joka pysäytti ainakin minut miettimään omaa etuoikeutettua asemaa ja sitä, kuinka asiat ovat kohdallani hyvin jopa näissä poikkeusoloissa. Mielestäni raha ei tuo onnea, mutta sen olemassaolo kieltämättä helpottaa elämää ja luo vapautta tehdä mieleisiään asioita. Tähän liittyen mietin ainakin omalla kohdalla, voisinko olla jollain tavalla useammin avuksi niille, jotka elävät tiukemmalla budjetilla? Sen sijaan, että ostaa asioita tai elämyksiä itselle, mitä jos auttaisi useammin muita? Auttaminen ei ole aina yksinkertaista, sillä apu saatetaan ottaa vastaan monella tavalla. Mutta pienet teot, kuten toisen vieminen leffaan, ruokaostosten tekeminen, ravintolalaskun maksaminen – tällaiset pienet seikat voivat olla niitä hienovaraisen helppoja tapoja auttaa. Näitä haluan ainakin itse jatkossa vaalia aikaisempaa useammin.

Herättääkö aihe teissä ajatuksia tai oletteko katsoneet kyseistä sarjaa?

tyo-ja-raha uutiset-ja-yhteiskunta puhutaan-rahasta ajattelin-tanaan
Kommentit (4)
  1. iinakatariina
    2.4.2020, 19:38

    Hyvä kirjoitus, kirjoitat kyllä hyviä tekstejä ja pohdit paljon! Itsellä ehkä enemmän se mielipide, että jokainen tekee elämästään mitä haluaa. Eli en juuri usko siihen, etteikö köyhemmän perheen lapsi voisi opiskella, päästä hyville tuloille, yms. Enemmän näen, että se on suurimmalla osalla itsestään kiinni, mihin ”luokkaan” päätyy. Toki eri asia taas heidän kohdalla, jotka esim sairauden takia ovat kyvyttömiä tekemään töitä. Monesti nämä huonompituloiset ovat toki näitä köyhempien perheiden lapsia, mutta ei minusta se määrää sitä, millaiseksi sen lapsen elämä omilleen muuton jälkeen muotoutuu. Hyvin toimeentulevat ihmiset tekevät töitä sen eteen, että elämä on sitä mitä on ja jokaisella on siihen mahdollisuus jos itse sitä haluaa 😊

    1. Noin on kyllä niin helppo sanoa, silloin kun ei ole riittävän läheltä nähnyt ihmisten elämäntilanteita. Köyhä perhe ei oikeastaan ikinä ole vain rahallisesti köyhä, vaan rahan puute kietoutuu näköalattomuuteen, haaveiden puutteeseen, materiaan takertumiseen jne. Se ei ole niin mustavalkoista, että olisi ”sairaita” ja ”terveitä”, jotka eivät vain yritä tarpeeksi. Kun tutustut lähemmin johonkin ihmiseen, alat paremmin ymmärtää, miksi eteenpäin pääsy on osalle ihmisistä tosi vaikeaa, ja miten se todellakaan ei ole vain itsestä kiinni.

      1. Ja Nakki, kiitos sinullekin kommentistasi! 🙂 Olen kanssasi samaa mieltä asiasta ja ehkä juuri omalla kohdalla nähnyt tuon ”eteenpäin pääsyn” vaikeuden ihan konkreettisesti – tosin eri asian suhteen, mutta kuitenkin. Eli aina pelkkä päätös tehdä toisin ei riitä, sillä monet asiat on niin syvällä meissä ja köyhyys on varmasti juuri tällainen, joka ei ole pelkästään rahallista köyhyyttä, vaan siihen sitoutuu niin monia asioita.

    2. Kiitos Iinakatariina! Mukava kuulla, että pohdintani ovat mieleen. 🙂

      Olen kuitenkin kanssasi hieman toista mieltä. Vaikka itsekin ajattelen, että elämässä moni asia tapahtuu, jos sitä kohti pyrkii ja tahdonvoima on kova juttu, niin silti taustoilla on vaikutusta. Eli lähtökohdat vaikuttavat aika paljon siihen, mitä meistä tulee tai millä tavalla elämässä uskallamme edetä. Kasvatus, ympäristö, lapsuus kokonaisuudessaan. Myös yhteiskuntaluokat hyvin usein periytyy, samoin koulutustaso. Veikkaan että olet itse keskiluokkaisesta perheestä tai kenties ylemmästä keskiluokasta, jolloin tavallaan voi olla hankala nähdä sinne alemmas ja mitä aito köyhyys on. Itsekin olen keskiluokasta ja minullakin meni aikansa ymmärtää.

      Omalla kohdalla tämä on asia on ehkä valjennut sen myötä, kun oivalsin muutama vuosi sitten lapsuuden traumaattisten kokemusten vaikutukset itseeni ja käyttäytymiseeni ihmissuhteissa edelleen näin kolmekymppisenä. Eli vaikka vuosikaudet ajattelin, että minä voin tehdä kaiken toisin ja olla täysin päinvastainen, ovat nämä tapahtumat ja kokemukset silti minussa muistijälkenä. Ne ovat vaikuttaneet minuun paljon ja osittain vaikuttavat edelleen. Ei ehkä se relevantein vertauskuva, mutta samalla tavalla ajattelen, kuinka köyhyys on niin iso asia, että jos elää koko lapsuuden niukkuudessa, se todennäköisesti seuraa tavalla tai toisella aikuisuuteen. Enkä väitä etteikö köyhän perheen lapsesta voisi tulla vaurasta (moni varmasti haluaa täysin päinvastaisen elämän kuin omilla vanhemmilla), mutta silti useampi päätyy samaan yhteiskuntaluokkaan kuin vanhempansa.

      Enkä tarkoita tätä kommenttia missään nimessä sitten pahalla ja saat olla ehdottomasti eri mieltä! 🙂 Halusin vaan tuoda senkin puolen esiin, että asiat eivät välttämättä ole niin mustavalkoisia ja positiivinen psykologia ei välttämättä riitä kaikissa tilanteissa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *