Ystäviltäni opittua

Koska tänään on ystävänpäivä, halusin kirjoittaa tekstin ystävyydestä. Koen olevani tällä elämän osa-alueella siunattu, sillä minulla on useampi hyvin läheinen ystävä, joiden kanssa olen tekemisissä jatkuvasti. Tämän lisäksi elämässäni on muutama ystävä, joita en näe niin usein, mutta meillä on silti aina yhteinen sävel, josta jatkamme kun näemme. Kuten olen blogissa kirjoittanut, aina näin ei ole ollut ja olen kokenut elämässäni myös yksinäisyyttä. Elämässäni on ollut myös hyvin pinnallisia ystävyyssuhteita, joita en näin myöhemmin enää edes ystävyydeksi luokittelisi. Olen itse asiassa nykyään hyvin tarkka siitä rajasta, joka erottaa ystävyyden kaveruudesta ja havainnut, ettei kaikilla ihmisillä ole samanlainen käsitys ystävyydestä. Toisille ystävä on sama kuin kaveri, kun minulle se ei sitä missään nimessä ole. Mikään tapa ei ole väärä tai oikea, mutta minulle ystävät ovat niitä, joihin luotan sataprosenttisesti ja joista pidän, vaikka koko maailma kääntyisi heitä vastaan. Ystävät ovat niitä, jotka tietävät minusta eniten ja heille voin kertoa kaiken.

Olen kirjoittanut blogissani jonkin verran ystävyydestä ja jotta en toistaisi samaa kaavaa, haluan tänään kertoa teille asioista, joita olen ystäviltäni viime vuosina oppinut. Puhun siksi viime vuosista, sillä ne ovat olleet minulle itsetutkiskelun aikaa ja samalla ajanjakso, jolloin olen peilannut omia vahvuuksia ja heikkouksia. Yksi ehkä tärkein asia, jonka olen ystävieni kautta oppinut, on ystävyys ja se mitä tuo voi parhaimmillaan olla.

Olen lapsuuden ja nuoruuden elänyt juurettomasti ja ihmissuhteet elämässäni ovat tulleet ja menneet. Vasta vanhemmiten olen juurruttanut tietyt ihmiset elämääni ja kun aikaisemmin ajattelin, ettei niin väliä miten toimin tai mitä teen, sillä ihmiset kuitenkin aina lopulta lähtevät, enää en ajattele noin. Toki tiedostan, miten elämä on pitkä ja siihen mahtuu paljon vaiheita. Kun kasvamme, toisinaan kasvamme erilleen joistain ihmisistä, kun taas samaan aikaan lähennymme toisten kanssa. Tämä on luonnollinen osa elämää, mutta silti ajattelen, että parhaat ystäväni ovat tuossa vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Eli lähtökohtaisesti en ajattele heidän lähtevän, enkä itsekään ole lähdössä. Pysyvyyden lisäksi olen oppinut myös luottamuksesta – oikeasta ja väärästä, anteeksiannosta ja siitä, miten me ihmiset ollaan erehtyväisiä, eikä edes ystävyys tarkoita täydellisyyttä. Ystävyys on monella tapaa kuin parisuhde, eli siihenkin kuuluu satunnaiset riidat, erimielisyydet ja se, ettei aina ymmärretä heti toisen tapaa toimia, mutta siitä huolimatta pyritään ymmärtämään.

Pidän ystäviäni aika hyvinä peileinä. Koen, että heidän kanssaan vallitsee avoimuuden ilmapiiri, eli voidaan puolin ja toisin sanoa, mikäli toisen toiminnassa jokin huolestuttaa, ihmetyttää tai jopa ärsyttää. Mielestäni tuo on hyvin tärkeää, sillä myös erimielisyydet vahvistavat ihmissuhteita ja lähentävät niitä. Tarkkailen myös siinä määrin ystävieni käytöstä, että mikäli huomaan heidän reagoivan johonkin minun toimintatapaan negatiivisesti, pyrin aina tarkastelemaan itseä tuon reaktion kautta. Olen oppinut ystävieni välityksellä todella paljon myös hyväksyntää ja voisin sanoa, että olen nykyään pehmeämpi kuin olin aikaisemmin. Edelleen minussa on tietynlaista ehdottomuutta ja jyrkkyyttä, mutta ymmärtäväinen seura on selkeästi laajentanut näköpiiriäni! Tämä on yksi ehkä parhaista asioista, sillä haluan todellakin olla se tyyppi, joka ymmärtää laajalti erilaisuutta, enkä se joka on ensimmäisenä tuomitsemassa!

Kuten alussa mainitsin paras asia, jonka ystäväni ovat minulle opettaneet, on ystävyys ja se mitä tuo sana tarkoittaa käytännössä. Olen oppinut paljon aidosta välittämisestä, vastavuoroisuudesta, luottamuksesta ja toisen kunnioittamisesta. Kuten parisuhteessa, myös ystävyydessä tulee väkisin opittua myös epäitsekkyyttä, sillä ystävyys on kompromissien tekemistä, eikä aina voi mennä omat halut edellä. En nuorempana osannut edes kuvitella, että voisin saada elämääni hyvin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa nauretaan samoille asioille. Tämä on niin suuri rikkaus, sillä kaikkien ihmisten kanssa tuota tunnetta ei todellakaan tule. Olen oppinut viime vuosina myös sen, mitä ystävyyden ei tarvitse olla. Mielestäni ystävyyden ei kuulu olla yksipuolista, eikä kummankaan osapuolen kuulu olla ns. jätesanko, johon oksennetaan jatkuvasti oma pahoinvointi. Toki elämä tuo välillä eteen vaikeuksia, mutta hyvässä ystävyydessä tuetaan toisia vastavuoroisesti, eikä käytetä toisen empatiakykyä hyväksi. Tällaiset asiat ovat niitä, jotka monesti oppii vasta kantapään kautta ja sen myötä, kun oppii arvostamaan itseään.

Siispä kiitos ystäväni, olen oppinut teiltä niin paljon!

Haluan tekstilläni muistuttaa myös siitä, kuinka ystäviä on mahdollista saada elämäänsä vasta aikuisiällä. Vuonna 2019 esimerkiksi ystävystyin ihmisen kanssa, joka on nykyään yksi parhaista ystävistäni. Eli yli kolmekymppisenäkin voi löytyä se yhteinen sävel, joka ei tosiaan katso ikää, parisuhdestatusta tai elämäntilannetta!

Mietin pitkään, miten tämän postauksen kuvitan ja päädyin kasaamaan vanhoja kuvia Facebookista ja Instagramista. Laatu ei siis todellakaan ole priimaa, mutta jokaiseen kuvaan liittyy ystävän kanssa jaettu muisto ja niissä on mielestäni kiva fiilis. Kuvista puuttuu muutama minulle tärkeä ihminen ihan vaan oikeastaan siksi, ettei minusta ole kaikkien kanssa samalla tapaa yhteiskuvia! Ne on ne tietyt henkilöt, joiden kanssa aina kuvia räpsitään ja niitä luonnollisesti sitten arkistoihin kerääntyy. 😀

Ihanaa ystävänpäivää sinulle ja rakkaimmillesi! <3 

Kommentit (2)
  1. Tunnistin itseni monestakin kohtaa tekstiä. Juurettomuutta löytyy ja se vaikuttanut vahvasti ihmissuhteisiin etenkin, kun on ollut muitakin negatiivisia vaikuttajia. Se on jotenkin saanut tämän(kin) vaikutukset korostumaan potenssiin sata. Itselle myös viime vuodet olleet itsetutkiskelun aikaa, jonka aikana oppinut paljon esimerkiksi ystävyydestä – sitä mitä se on ja mitä se ei ole. Jaan näkemyksesi tuosta, että ystävyys muistuttaa parisuhdetta, olen itseasiassa sanonut usein samaa. Käytän myös usein ihan vaan termiä ”ihmissuhde” enkä lokeroi sen enempää millainen ellei se toki ole oleellista. Monesti se ei vain ole enkä aina osaa itsekään määritellä ihmissuhteen laatua, joten ollut kätevä yleistermi monessa tilanteessa.

    Olen oppinut itse ystävyyksistä todella paljon erilaisia asioita viime vuosina, kuten …

    … arvostamaan itseäni enemmän ja ymmärtänyt, ettei minun tarvitse sietää huonoa kohtelua muilta – tässä jälkimmäisessä yhä petrattavaa, koska toisinaan ymmärrän muita niin paljon liikaa, etten huomaa huonoa kohtelua.
    … sen, että mitä asioita ystävyys tarvitsee toimiakseen (minulta ja minun kanssani).
    … avoimuutta ja luottamusta.

    (jne, pitkä lista, joten pari esimerkkiä on ihan riittävä)

    1. Kiitos kommentistasi. 🙂 Niin, juurettomuus vaikuttaa kyllä myöhemmin ihmissuhteisiin, mutta itsetutkiskelun myötä onneksi moneen asiaan on tullut lisää ymmärrystä. Ja tämäkin asia selkeästi korjattavissa, kun itse prosessoinut asiaa, niin ehkä sitten vetää myös puoleensa niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet jäädäkseen, eikä niitä jotka lähtevät?

      Ja kyllä, puhun usein myös itse ihmissuhteista, enkä lokeroi niitä erikseen. Ihmissuhde kuin ihmissuhde. Vaikka toki parisuhde on usein vielä intiimimpi, mikäli asutaan saman katon alla jne. Tosin pakko sanoa, että aikanaan kämppisen kanssa asuneena, kyllä se alkaa vähän jopa parisuhdetta muistuttamaan! Ja kun kodin jakaa toisen kanssa, on se aika opettavaista…

      Hienoja asioita olet oppinut! Ja hyvä pointti tuo kakkoskohta. 🙂 Ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *