44 x opin tänä vuonna

Vaikka vuosi on ollut vähintään poikkeuksellinen, on sen aikana tapahtunut kaikenlaista kivaakin. Ja ennen kaikkea mukaan on tarttunut paljon uusia oppeja, jotka halusin kirjata ylös voidakseni palata niiden pariin myös ensi vuoden aikana. Muistutus kun ei ole koskaan pahasta. Kerro kommenteissa, mitä sä opit tänä vuonna elämästä, työstä, liikunnasta, ystävistä tai jostain ihan muusta!

Tekemään

Ajamaan veneellä.

Lämmittämään puusaunan.

Lämmittämään paljun.

Hoitamaan ja kouluttamaan koiranpentua.

Pelaamaan Yazzia.

Käyttämään kaasuhellaa

Keittämään omenasosetta.

Ajamaan automaattivaihteilla.

Pelaamaan kohtuullisesti futista.

Tähän en voi lisätä sitä viime postauksessa mainittua saaristolaisleipää, valitettavasti.

Itsestäni

Löytämään itsestäni erähenkeä.

Oppimaan vaihtoehtoisia tapoja suhtautua ikäviin asioihin (aina välillä edes).

Luottamaan taitooni oppia uutta ja selviytyä.

Ymmärtämään mun sisäistä tarvetta kokea uusia asioita, joka on näyttäytynyt aiemmin jatkuvana matkakuumeena ja tänä kesänä palona Suomen pikkupaikkakuntia kohtaan.

Olevani pohjimmiltani sosiaalinen ja kaipaavani lisää ihmisten spontaania kylään kutsumista elämääni

Etten toimi ilman hyviä yöunia, jolloin ainoa vaihtoehto on sopeutua koiranpennun unirytmiin.

Spontaanius ja omien ajatuksien ääneen lausuminen kannattaa.

Kaipaavani säännöllisesti (hiljaista) omaa aikaa.

Liikunnasta

Tauko liikunnasta ei ole aina huono juttu.

Hyötyliikunta on ihan yhtä tärkeää kuin hikiliikunta.

Lenkillä voi hyvin pysähtyä mustikkaan tai vadelmaan.

Podcastien kuuntelu saa jalat lentämään poluilla.

Säännöllinen venyttely kannatta(isi).

Ihmiskeho tarvitsee seinäjoogaa.

Huonosti ravittuna tai henkisesti kuormittuneena lenkki ei kulje.

Ystävyydestä

Lokaatio ei ole niin tärkeä kuin yhteydenpito.

Ystävyys tarvitsee kaksi, eikä toimi jos vain toinen on yhteydessä.

Spontaanit treffit on parhaat treffit.

Koira voi yhdistää, mutta myös etäännyttää.

Koirien välille syttyvä ystävyys on aidointa ikinä.

Ystävyyssuhteita voi saada takaisin vielä vuosien päästä, eikä tauko välttämättä edes tunnu missään.

Kodista

Aina ei tarvi olla siistiä, aikaa voi viettää myös ulkona.

Koirasta lähtee ihan järjetön määrä karvoja ja niitä on kaikkialla. Kaikkialla.

Pentuaikana ei kannata pestä ikkunoita.

Matot tekevät kodin. 4 kuukautta ilman sai arvostamaan niitä uudella tavalla.

Turhan tavaran karsiminen on ihanan vapauttavaa.

Isotkin neliöt alkaa tuntua liian pieniltä jossain kohtaa.

Urasta

Ihmisellä on mieletön kyky sopeutuaa uusiin tilanteisiin.

Yhteiset haasteet voivat luoda keskusteluja tuntemattomien välille.

Kaikki on mahdollista sille, joka yrittää.

Yrittäjänä kannattaa toteuttaa kaikki ne spontaanit, vähän kreisitkin ideat heti – niistä voi jopa saada rahaa.

Kaikki duunit kannatta tehdä hyvin, muttei ikinä oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Elämästä

Saderintama voi väistyä vielä sille ennustettuna päivänä.

Inhimillinen otus voi aiheuttaa järjettömän suuria empatian tunteita, vaikka kyse olisi vain koiran jättämisestä yksin kotiin.

Ja ylipäätään ihan kaikenlaisia tunteita äärilaidasta toiseen äärilaitaan vain lyhyen ajan sisällä.

Noora

Lue myös:

Asioita, joita olen opetellut sanomaan itselleni

Mökkielämää: TOP-listat

Polkujuoksun aloittaminen

Minkä muotoinen on sun vuosi?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *