Tag: puutarhamökki

2 x puutarhasynttärit lapsille (+ vinkkejä tarjoiluihin ja ohjelmaan)

2 x puutarhasynttärit lapsille (+ vinkkejä tarjoiluihin ja ohjelmaan)

Tånä vuonna järjestimme molempien lasten kaverisynttärit puutarhamökillä. Varsinaiset syntymäpäivät olivat toukokuun puolivälissä ja kesäkuun alussa, mutta odottelimme hieman suurempia todennäköisyyksiä hyvälle säälle ja kesäisemmälle lämmölle ja järjestimme juhlat tällä viikolla. Ja kyllä kannatti odottaa, sillä ilmojen kanssa kävi niin hyvä tuuri kuin vain voi, ja puutarhasynttärit tuntuivat muutenkin mieluisilta molemmille juhlijoille. Juhlajärjestelyissä erikoista oli se, […]

Puutarhakesä käynnistyi helatorstaina

Puutarhakesä käynnistyi helatorstaina

Maanantaina kuljin vielä untuvatakissa, tänään vedin naamaani ja käsiini jo suojakertoimen 50 aurinkorasvat. Kesä todellakin tuli kertaheitolla, ja juuri sopivasti helatorstaina sää oli mitä kesäisin. Olimme päättäneet juuri tänään tulla puuhailemaan puutarhamökille. Olemme kasvattaneet tomaatintaimia olohuoneemme ikkunalaudalla maaliskuusta asti ja odottaneet ilmojen lämpenemistä. Nyt vaikutti siltä, että taimet uskalsi tuoda jo mökille, ja ne pääsivät […]

Kauden viimeiset tomaatit ja kurkut – kasvihuone kävi talvilevolle

Kauden viimeiset tomaatit ja kurkut – kasvihuone kävi talvilevolle

Vaikka ilman lämpötilasta sitä ei uskoisi, mökkikausi päättyy kuun vaihteeseen. Tarkkaa päivää mökkialueen vesien sulkemiselle ei ole tiedossa, mutta yleensä se on tapahtunut lokakuun ensimmäisten päivien aikana. Tänä viikonloppuna oli siis aika tyhjentää kasvatusruukut ja laittaa kasvihuone talvilevolle. Tästä mökkivuodesta ei tullut millään tavoin sellainen kuin oli tarkoitus. Ensin ihmeteltiin, voiko koko mökillä käydä, jos […]

Sadonkorjuu käy nyt kuumimmillaan

Sadonkorjuu käy nyt kuumimmillaan

Puutarhamökin sadonkorjuu käy nyt kuumimmillaan. Satoa on tietysti kerätty pitkin kesää, mutta elokuu käynnisti varsinaisen sesongin. Viime viikkoina olen kantanut mökiltä vihanneksia ja marjoja muutaman päivän välein kilokaupalla. Sadonkorjuuta on tosin varjostanut se, että olen joutunut tekemään sitä yksin. Rouva ei ole vieläkään toipunut pitkittyneestä yskästään, eikä hän ole tuntenut oloaan niin hyväksi, että lähtisi […]

Erilainen kesäloma: Staycation puutarhamökillä

Erilainen kesäloma: Staycation puutarhamökillä

Erikoista kevättä on seurannut hyvin erikoinen kesäloma. En ole poistunut koko lomallani kertaakaan Helsingistä, ja nyt kun Rouvan loma loppui tänään, minkäänlaisia reissuja ei ole varmaankaan luvassa myöskään jäljellä oleville kahdelle lomaviikolleni. Sen lisäksi, että emme ole käyneet missään, emme ole myöskään tehneet mitään kodin ja puutarhamökin ulkopuolella. Olemme olleet koko perheen kanssa vuorotellen yskäisiä, […]

Juhannus puutarhamökillä: kukkia ja kesäkeittoa, hellettä ja hiekkarantaa

Juhannus puutarhamökillä: kukkia ja kesäkeittoa, hellettä ja hiekkarantaa

Vietimme juhannuksen perheen kesken puutarhamökillä. Nukuimme pitkään, söimme hyvää ruokaa, kävimme uimassa ja lapset leikkivät naapurimökin lasten kanssa. Juhannus oli aurinkoinen ja lämmin, suorastaan kuuma. Helsingissäkin oltiin hellerajoilla, vaikka meri viilentää ilmaa hieman sisämaahan verrattuna. Lämmin ja aurinkoinen ilma on saanut kukat puhkeamaan, ja juhannusruusukin jo lopetteli kukkimistaan. Karhunvattu näyttää tekevän tänä vuonna hyvin satoa. Rouvan […]

Harry Potter -syntymäpäivät: 10 hyvää + 1 huono idea

Harry Potter -syntymäpäivät: 10 hyvää + 1 huono idea

Tämän vuoden kantava teema perheessämme on Harry Potter, ja se näkyi luonnollisesti myös tyttären 8-vuotissynttäreillä. Syntymäpäivät olivat varsinaisesti jo toukokuussa, mutta juhlat kavereille järjestettiin vasta tällä viikolla. Vaikka juhlien siirtyminen toukokuulta harmittikin silloin, se osoittautui sittenkin onneksemme, sillä saimme järjestettyä juhlat puutarhamökillämme. Vieraita oli tusina, ja pyysimme mukaan vielä lastenhoitajammekin, joka sekä vahti pienintä rohkelikkoamme […]

Koulut päättyivät ja omena kukkii

Koulut päättyivät ja omena kukkii

Koululaisen ensimmäinen luokka päättyi, ja omenapuut puhkesivat sen kunniaksi kukkaan. Koulun lauantainen kevätjuhla oli tänä keväänä hyvin pelkistetty, ja kyseessä oli vain todistuskirjekuorten jako, jota vanhemmat saivat seurata videoyhteyden välityksellä. Juhlien jälkeen oli siis hyvin aikaa pakata mökkikamppeet kassiin ja pyöräillä puutarhamökille viikonlopun viettoon. Edellisestä viikosta lämpimämmän ilman ansiosta omenapuut olivat puhjenneet kukkaan, ja kukkien […]

Mökkeilykausi on nyt avattu ja tomaatit istutettu

Mökkeilykausi on nyt avattu ja tomaatit istutettu

Saanko esitellä: kevään ensimmäinen mökillä nautittu aamukahvi! Kun viime viikonlopuksi lupailtiin vihdoin vähän lämpimämpää säätä (ja kun mökkialueen vesivessatkin saatiin käyttöön), päätimme, että on aika avata mökkeilykausi muutenkin kuin puutarhanhoidon parissa. Perjantaina työpäivän jälkeen pakkasin lasten kanssa mökkikamppeet ja itsemme pyörien selkään ja hurautimme mökille, jossa Rouva jo odotti meitä ja oli laittanut mökin tuvan […]