Tag: puutarhamökki

Liljoista, daalioista ja vuohenputkista

Liljoista, daalioista ja vuohenputkista

Olipa kesäisen lämmin viikonloppu! Vietimme koko viikonlopun puutarhamökillä, ja Rouva pääsi vihdoin ahkeroimaan kesäkukkiensa kanssa. Rouva on kasvattanut helmikuusta lähtien kesäkukkien taimia kotonamme, ja ne odottivat lämpimämpiä säitä päästäkseen maahan. Nyt se hetki koitti, ja liljat ja daaliat saivat omat penkkinsä puutarhamökin pihalta. Daalioiden juurelle Rouva istutti myös useita muita kesäkukkia kuten leijonankitoja Aivan kaikki […]

Näin perustat kasvatuslaatikon

Näin perustat kasvatuslaatikon

Iloinen puutarhuri on juuri saanut istutettua ensimmäiset juurakkonsa ja siemenensä uusiin kasvatuslaatikoihinsa. Alta näet, miten perustin laatikot. Opit on kerätty Lavatarhuri-kirjasta (Teija Tuisku, Suvi Lehtonen ja Heidi Haapalahti, Tammi 2015). Ihan ensimmäisenä on todettava, että kutsun näitä laatikoita kasvatuslaatikoiksi, mutta ne voisivat aivan yhtä hyvin olla istutuslaatikoita tai kasvilaatikoita. Olen kasannut kasvatuslaatikkomme kaupasta ostetuista valmiista 120 x 80 cm:n […]

Vanhan maan uusi siideri

Vanhan maan uusi siideri

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Mikä tekee hyvän siiderin? Raikas omenaisuus, ei liiallinen makeus, jääkaapin kylmyys ja tietysti sopiva tilanne, jossa nauttia juomaa. Sain Hartwallilta maistettavaksi uutta Happy Joe Old Country -siideriä, jota pääsin nautiskelemaan puutarhatöiden lomassa. Yksi asia, joka puutarhamökillämme on yllättänyt, on isututuksiin tarvittavan mullan määrä. Ostimme ensin kukkapenkkejä varten 1000 litraa multaa ja todettuamme, […]

Tarttuva mökkikuume

Tarttuva mökkikuume

Tänä lyhyenä aikana, jonka olemme olleet siirtolapuutarhureita, olen havainnut kaksi erityisen hauskaa asiaa. Ensinnäkin vietän nykyisin aikaa ulkona huomattavasti enemmän kuin ennen. Toinen hauska asia on se, miten mielellään kaverit tulevat mökille vierailemaan! Helatorstaina saimme mökille vieraiksi Lähiömutsi–Hannen perheineen ja vietimme hauskan iltapäivän grillauksen merkeissä. Pallogrilli oli ensimmäistä kertaa käytössä, ja itse asiassa kerta oli […]

Tee-se-itse-betoniruukut kukille

Tee-se-itse-betoniruukut kukille

Kaupallinen yhteistyö: Weber Saint-Gobain Tässä kuvassa iloinen puutarhuri istuttaa hortensiaa itse tekemäänsä betoniruukkuun. Tässä kuvassa on toinen hortensia ja toinen betoniruukku, joka sekin on puutarhurin käsialaa. Sain testattavaksi Weberin uutta HobbyConcrete-askartelubetonia, joka on tarkoitettu pieniin askarteluvaluihin ja pienten betoniesineiden valmistamiseen sekä sisä- että ulkotiloihin. Itse halusin valmistaa puutarhakäyttöön soveltuvan ulkoruukun, ja ruukkuja tulikin puolivahingossa kaksi. Betonia […]