Minja Koskela – Äidiksi tuleminen

♥♥♥♥

Into 2021

”Siellä se sykki, toinen sydän, josta en tiennyt mitään. Kuuntelin huminaa ja annoin sen lyödä lävitseni.”

Äidiksi tuleminen ei päätynyt lainattavaksi aivan sattumalta, lukemistani siivittivät nimittäin päivä päivältä vatsassa voimistuvat pienten jalkojen potkut. En jostain syystä koe minkäänlaista tarvetta lukea vauva- ja äitiysblogeja, mutta kirjailija ja kunnallispoliitikko Minja Koskelan omakohtainen teos kiinnosti.

Kirja on kielellisesti pitkälti hyvin nautittavaa, osuvia kielikuvia ja tarkasti maalattuja kohtauksia täynnä. Älykäs teksti herätti samanlaista ihailua kuin Silvia Hosseinin  Pölyn ylistys. Ajoittain älyllisyys kuitenkin etäännyttää osuuksissa, joissa siteerataan feministisiä teoreetikkoja, ja luin näitä kohtia uudelleen ja uudelleen.

Monet tilanteet ja ajatukset olivat niin tunnistettavia, että olin itkun partaalla – kuten se, miten sikiön sykkeen kuuleminen tuntuu samalla niin läheiseltä, mutta kuitenkin suurelta tuntemattomalta. Viimeisessä kirjeessä vastasyntyneelle itkin jo posket märkinä. Olen myös lukenut vaikka kuinka monta tarinaa keskenmenon aiheuttamasta surusta, mutten yhtään sen synnyttämästä epämääräisestä häpeän tunteesta.

Toisaalta kirja sisälsi paljon myös kokemuksia, jotka ovat olleet itselläni täysin erilaisia. Omalla kohdallani raskaus on ollut muutamista jännittävistä hetkistä huolimatta  yllättävän tyyntä ja onnellista aikaa. Koskela kuvaa olleensa läpi raskauden hyvin hauras ja ahdistunutkin, eikä hän ole löytänyt itseään ympärillään olevasta äitiyden kuvastosta. On tietenkin luonnollista, etteivät kokemukset ole identtisiä, sillä Äidiksi tuleminen on yhden naisen tarina ja tarinoita on yhtä monta kuin äitejäkin (joka on myös kirjan tärkeä sanoma).

Vaikka teos yhdistelee avointa päiväkirjamaisuutta, tietokirjaa ja feminististä pamflettia, se pysyy hyvin kasassa lyhyessä mitassaan. Monimuotoisuus sopii hyvin aiheeseensa, sillä kuten Koskela tuo ilmi, ovat raskaus ja äitiys samalla sekä hyvin henkilökohtaisia asioita, että läpeensä kulttuuristen mallien ja normien läpäisemiä. Tietynlaista äitiyttä on luonnollistettu kauan ja on tärkeää saada lisää tulokulmia ja kyseenalaistusta aiheeseen.

Jaksoin lukea tätä juuri 200 sivun verran, ja vaikka aiheesta varmaan riittäisi valtavasti kirjoitettavaa, tämä oli juuri minulle sopiva mitta. Neljän sydämen saamiseen vaikutti kohdallani varmasti juurikin kirjan ajankohtaisuus omassa elämässä.

Vanhemmuus on valinta, eikä tietenkään kuulu kaikkien elämänkulkuihin, tsekkaa siis myös postaus vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kertovasta Vauvattomuusbuumista! Seuraavaksi vuorossa pitkästä aikaa dekkariarvostelu Stuart Turtonin Pimeitten vetten paholaisesta, joten pysy kuulolla!