R. Edwards ja J. Louhelainen – Viiltäjä Jack: Kuinka paljastimme murhaajan
♥♥
Alkuteos Naming Jack the Ripper (2014)
Gummerus 2015
Suom. Tero Valkonen
”Huutokauppatavara 235: Ruskea elokuunasterikuvioin koristeltu silkkisaali 1800-luvun lopulta, pituus 244 cm (joistakin kohdin leikattu ja repeytynyt).”
Suurin osa ihmisistä, 1800-luvun lopun Englantiin tai muuten muinaisiin henkirikoksiin perehtymättömätkin, tietävät läntisen maailman tunnetuimman sarjamurhaajan, Viiltäjä-Jackin. Itse olen katsonut joskus kyseisestä Lontoon katujen kauhusta tehdyn, Johnny Deppin tähdittämän elokuvan ja kirjaan tartuttuani muistin myös, että Louhelaisen ja Edwardsin tutkimustuloksista kohistiin lehdissä muutama vuosi sitten. Kirjaan tartuin Helmet-lukuhaasteen inspiroimana saadessani lukuvinkin sukulaistytöltäni (joka mitä ilmeisemmin on kovahermoisempi kuin minä). Olin nimittäin hieman kauhuissani kirjan lainattuani, koska olen lähiaikoina jättänyt raaimmat dekkarit kirjaston hyllyyn todettuani, etten pysty viihtymään liian kammottavien tarinoiden äärellä vaan ne päinvastoin aiheuttavat unettomia öitä.
Englantilainen bisnesmies Russell Edwards on ollut kiinnostunut Viiltäjä-Jackin tarinasta jo vuosia, kunnes hän keväällä 2007 bongaa yhdelle murhaajan uhreille, Catherine Eddowesille, kuuluneen shaalin huutokauppaluettelosta. Shaalin aitoudesta ei ole täyttä varmuutta, mutta Edwards luottaa intuitioonsa ja huutaa sen itselleen. Edwards alkaa tutkia shaalin historiaa ja saa myös idean selvittää siinä olevia tahroja DNA-testien avulla. Avukseen hän saa suomalaisen DNA-tutkijan Jari Louhelaisen ja pitkien tutkimusten, historiallisten asiakirjojen läpikäymisen sekä Viiltäjä-Jackin ja Eddowesin perillisten löytämisen jälkeen he kertovat ratkaisseensa murhaajan henkilöllisyyden.
Kuten arvelinkin, kirja oli karmea yksinkertaisesti siksi, että myös Viiltäjä-Jackin julmat murhat ovat sitä olleet. Hän tappoi muutaman kuukauden sisällä vuonna 1888 yhteensä viisi naista mitä julmimmilla tavoilla raadellen. Murhien eteneminen ja tekotavat kuvataan tarkkaan ja tämän lisäksi kirjasta löytyy kuvia uhreista ja murhapaikoilta. Herkimpien kannattaa siis jättää tämä väliin ja vaikka googlettaa uutisartikkelit tutkimustuloksista.
Yllättävää oli, että yhtä paljon kun kirja keskittyy Viiltäjä-Jackin tarinaan, se keskittyy myös kirjoittajaansa, Russell Edwardsiin. On selvää, että Edwards on laittanut kirjan julkaisemiseen (kuten itse tutkimukseenkin) paljon rahaa ja tuloksena on päiväkirjamainen kuvaus tutkimuksen etenemisen ohella myös hänen omasta elämästään. Kirja alkaa muutaman kymmenen sivun esipuheella Edwardsista itsestään ja hänen taustastaan, joka ei ole millään tavalla mielenkiintoista lukijalle, joka on ensisijaisesti kiinnostunut Viiltäjä-Jackin tarinasta.
Teoksesta huokuu Edwardsin intohimo tai ehkäpä oikeammin pakkomielle Viiltäjä-Jackin identiteetin selvittämiseen eikä vähiten siksi, että Jari Louhelainen kertoo omassa esipuheessaan Edwardsin avioliiton päättyneen avioeroon tutkimuksentekovuosina, ainakin osittain tutkimuksen ongelmien aiheuttaman henkisen paineen seurauksena.
Pahin kirjan ongelma taitaakin kummuta Edwardsin sokeasta kiinnostuksesta aiheeseensa, teos on nimittäin pullollaan aivan turhaa, pikkutarkkaa informaatiota, joka katkaisee muuten mielenkiintoisen kuvauksen tutkimuksen etenemisestä. Edwards ei malta jättää mainitsematta yhden yhtä Viiltäjä-Jackia aikanaan metsästänyttä rikoskomisariota tai silminnäkijää nimeltä ja lopulta esimerkiksi aikanaan suurinta roolia tutkinnassa näytelleet poliisit hukkuvat tähän tiedon laariin. Myös esimerkiksi uhrien puolisoiden ja lasten syntymäpaikkakunnat tai toimittajien nimet olisi voitu mielestäni huoletta karsia.
Jos Pientä fiksausta vailla voitti kyseenalaisen palkinnon sisältämällä kirjavuoden ärsyttävimmän hahmon, Viiltäjä -Jack – Kuinka paljastimme murhaajan voittaa aivan ehdottomasti turhan tiedon palkinnon. Tämä on harmi, sillä karsimalla ylimääräistä faktaa lukeminen olisi sujuvoitunut suuresti ja sinänsä Louhelaisen ja Edwardsin kronologisesti kuvattu tutkimus aina shaalin ostamisesta loppupäätelmiin on mielenkiintoista luettavaa aiheeseen perehtymättömälle.
Kiinnostavista tuloksistaan huolimatta suosittelenkin kirjaa vain kaikkein vannoutuneimmille Viiltäjä-Jack-faneille (erikoinen termi, mutta tällaisia henkilöitä tuntuu maailmassa olevan) tai lukemaan sen skipaten turhan tiedon.
***
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja ja 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan.