Amanda Vaara – Pientä fiksausta vailla (Villa Venla #1)

Karisto 2017

Päädyin lainaamaan Niina Hakalahden Amanda Vaara-nimimerkillä kirjoittaman Pientä fiksausta vailla oikeastaan vain Helmet-lukuhaasteen vuoksi, se edustaa nimittäin juonensa perusteella chick lit-genreä, jonka vaaleanpunaisena loistavan hyllyn kierrän kirjastossa yleensä kaukaa. Olen tainnut lukea vain yhden kirjan samaisesta genrestä, johon liittyi muistikuvani mukaan Kreikan saaristo ja päähenkilö, joka ihastui samalla sekä naapurissaan asuvaan charmikkaan komeaan isään että tämän nuorekkaan komeaan aikuiseen poikaan (en muista kumman kanssa päätyi lopulta yhteen).

Chick lit-genreen kuuluu oman ymmärrykseni mukaan suht kepeä juoni, länsimainen ja etuoikeutettu naispuolinen päähenkilö ja romantiikkaa. Korjatkaa, jos olen väärässä! Mielipiteet on kuitenkin tehty muutettaviksi, joten oli hauska päästä testaamaan, josko Hakalahden kerronta veisi mukanaan.

Päähenkilö Venla on edeltävän vuoden aikana kokenut kovia, avioeron ja burnoutin, ja päätynyt muuttamaan elämänsä suuntaa. Ensimmäinen askel avioeron jälkeen on ollut irtisanoutuminen hektisestä kiinteistönvälittäjän työstä ja toinen muuttaminen maalle vanhaan hirsitaloon, jossa Venla suunnittelee aloittavansa majoitustoimintaa. Vähitellen majatalon toiminta lähtee liikkeelle ja tuo mukanaan jos jonkunmoista kulkijaa. Vieraiden joukossa on myös rastapäinen, nykyajan trubaduuri Juuso, joka saa Venlan sukat pyörimään. Venlan uutta, seesteistä elämää sekoittavat myös uudet naapurit, hankala teini-ikäinen tytär sekä raivostuttava ex-mies. Pientä fiksausta vailla on myös Venlan lifestyle-blogin nimi, jonka postaukset löytyvät kirjan sivuilta.

Ensimmäinen ja tärkein lukumottoni on se, ettei pidä ajatella sitä, mitä muut ajattelevat lukemistasi kirjoista. Itse luen antaumuksella esimerkiksi nuorille suunnattua fantasiaa, koska se on vaan niin älyttömän viihdyttävää! Psyykkisesti raskaan päivätyöni vuoksi en yleensä halua enää vapaa-ajalla kärsiä kamalan ahdistavien tai raskaiden tarinoiden äärellä.

Samaan hengenvetoon totean kuitenkin, että chick lit-kirjallisuus ei tämän perusteella edelleenkään ollut minun juttuni eikä viihdyttänyt, vaan pikemminkin tylsistytti. Lähes jokaikinen juonenkäänne kirjassa oli ennalta-arvattava, sekä päähenkilö että sivuhenkilöt joko karikatyyrisiä (esim. kylmä ja tunteeton ex-mies) tai omituisia (vaikkapa kleptomaanikko naapurinrouva).

Annoin Venlan ihastukselle Jörnille, joka siis on Juuson taitelijanimi, kyseenalaisen tittelin vuoden ärsyttävimpänä fiktiivisenä, kirjassa esiintyvänä hahmona. Kaikki Jörnin toiminta ja repliikit saivat lopulta aikaan hampaiden kiristelyä, muun muassa se miten hän kutsuu jatkuvasti Venlaa kuningattareksi ja viljelee anglismeja, kai ollakseen mahdollisimman cool. Jörnin boheemius on erittäin alleviivattua, esimerkiksi trubaduuriuden rinnalla hän harrastaa ruoanlaittoa yrteistä ja villitsee Venlan voikukkapastallaan… Kirjan ainoa oikeasti hauska kohta olikin Venlan äidin kommentti Jörnistä ”köyhän miehen Pete Parkkosena”, joka kuvasi häntä täydellisesti…

Aivot narikkaan-tarpeeseen katson jatkossakin mieluummin useamman jakson Australian Master Chefiä (kaikki tuotantokaudet löytyvät muuten ilmaiseksi Ruudusta), kuin tartun Villa Venlan kakkososaan. Kuitenkin, jos tiedät jonkun aivan mainion genreen kuuluvan kirjan, olen valmis haastamaan itseni vielä kerran! Vähintään siksi, että nämä kirjat ovat ainakin nopealukuisia, jos ei muuta.

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue.

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *