Christiane F. – Huumeasema Zoo

♥♥♥♥

Alkuteos Wir Kinder vom Bahnhof Zoo (1978)

Sammakko 2015

Sain kuin sainkin luettua tavoitteeni mukaiset 60 kirjaa vuonna 2019, vaikka tiukkaa teki! ”Jouduin” viettämään uudenvuoden aaton kotona paukkuja pelkäävän koiran kanssa ja ehdin mainiosti lukaista viimeiset sivut jäljellä olevista kirjoista. Viime vuoden kirjoista luvassa vielä siis yksi arvostelu sekä koonti Helmet-lukuhaasteesta. Jos teit uudenvuodenlupauksen lukemiseen liittyen, tsekkaa kirjoittamani vinkit kuinka lukea enemmän!

Olen nurissut pitkin vuotta Helmet-lukuhaasteesta, mutta onnistui se tarjoamaan lopulta luvun alle mielenkiintoisiakin teoksia. Hyvä esimerkki on 70-luvun Berliiniin sijoittuva, Christiane Felscherinowin huumehuuruiseen nuoruuteen perustuva Huumeasema Zoo, jonka olisin varmaan tuominnut ilman haastetta turhan raflaavaksi. Alhaisista odotuksista huolimatta se olikin yksi vuoden koukuttavimmista kirjoista! Huumasema Zoo on ollut pakollisena luettavana saksalaisessa opetussuunnitelmassa ja hyvänä pelotteluna se on varmasti toiminutkin, sen verran shokeeraava Christianen elämäntarina nuorena narkomaanina on. Kirjan ovat kirjoittaneet toimittajat Kai Herman ja Horst Rieck Christianen ääninauhojen perusteella vain muutama vuosi kirjassa kuvattujen tapahtumien jälkeen.

Christiane eli varhaislapsuutensa saksalaisessa pikkukylässä maaseudulla, kunnes hänen perheensä muutti pääkaupunkiin paremman elämän perässä. Perheen isä on hyvin väkivaltainen sekä tyttäriään, että vaimoaan kohtaan koko Christianen lapsuuden ja lopulta vanhemmat päätyvät avioeroon. Ymmärrettävästi, Christianella on kova tarve kuulua johonkin ja päästä pois kotoa. 12-vuotiaana hän toteaa ”kaikkeista coolimpien tyyppien” polttelevan hasista ja ajautuu porukkaan mukaan. Tarina noudattaa porttiteoriaa (josta tosin on monenlaisia näkemyksiä) ja jo vuoden sisään Christiane löytää itsensä Zoon metroasemalta piikittämässä heroiinia ja myymässä itseään ainetta saadakseen.

Christanen tarina on välillä niin uskomaton, että se saa lukijan useaan otteeseen toteamaan totuuden olevan välillä tarua ihmeellisempää. Päähenkilön oman tarinan rinnalla Huumeasema Zoo kuvaa 1970-luvun saksalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen nurjia puolia ja sosiaalipalveluiden loistamista poissaolollaan. Christane on mitä suuremmassa määrin lastensuojelun ja vieroituksen tarpeessa ja myös haaveilee jatkuvasti pääsevänsä terapiaan. Erityisesti Christianen vieroitusyritykset ovat pöyristyttävää luettavaa; ensin hänen äitinsä yrittää vieroittaa juuri ja juuri teini-ikäistä tytärtään tarjoamalla tälle kilokaupalla rauhoittavia ja viiniä, hieman myöhemmin Christiane taas päätyy ”oikeaan” vieroitukseen, joka kyllä maksaa maltaita, mutta paljastuu skientologien opeista inspiroituneeksi aivopesulaitokseksi, vailla minkäänlaisia terapeuttisia elementtejä.

Olen aiemmin kirjoittanut ahdistuvani helposti enkä halua lukea mitään sellaista, joka vie yöunet. Kumma kyllä, vaikka Huumeasema Zoo veti mukaansa Berliiinin likaisille kujille ja Christanen kurjaakin kurjempaan nuoruuteen, ahdistusta ehkä helpotti jotenkin Christianen vahva ääni ja toimijuus läpi kirjan. Vaikka hän vieroitus toisensa jälkeen retkahtaa aina takaisin heroiininkäyttöön, hän ei aseta itseään uhrin rooliin vaan pyrkii koko ajan kohti parempaa elämää. Tieto myös siitä, että Christiane on selvinnyt nuoruutensa vuosista, joskaan ei kolhuitta, auttoi lukemisessa.

Jos et pelkää rankkaa, omakohtaista tarinaa ja haluat todella tietää, miltä narkomaanin arki voi pahimmillaan olla, suosittelen Huumeasema Zoota!

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa  44. Kirja kertoo Berliinistä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *